Kansalaistaitoihin kuuluu jatkuva tietojen ja taitojen ylläpito. Jotta tämä olisi mahdollista, ihmiset tarvitsevat tietoa erilaisista koulutusmahdollisuuksista.
Koulutustietoa on tarjolla runsaasti eri medioissa. Ongelmana on löytää omiin tarpeisiin sopivaa tietoa ja arvioida tiedon luotettavuutta ja vertailtavuutta.
Kehittämishankkeen lähtökohtana oli madaltaa kynnystä lähteä etsimään tietoa koulutusvaihtoehdoista. Haluttiin rakentaa tietopalvelu, joka kattavasti ja tasapuolisesti kokoaa koulutustietoa oppilaitosten verkkosivuilta ja koulutusoppaista sitä tarvitseville ihmisille verkkoon. Tavoitteena oli, että
- kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus saada koulutusta
- ihmiset osaavat nykyistä tehokkaammin hakeutua itselleen sopivaan koulutusvaihtoehtoon
- ihmiset rohkaistuvat vertailemaan ja valitsemaan.
Periaatteena on, että jokaisella on vapaus päättää itse omasta opiskelustaan. Opiskelu on henkilökohtainen asia, ja ihmisellä on lupa tehdä päätöksiä missä tahansa elämänvaiheessa tai mihin tahansa tarkoitukseen. Siksi hankkeessa pyrittiin tavoittamaan myös niitä ihmisiä, jotka eivät arjessaan tule ajatelleeksi koulutusta muutoksen välineenä ja jotka eivätkä ole tottuneet käyttämään Internetiä tiedon lähteenä.