Raimo Moilanen aloitti opiskelun eläkkeellä. Keskikoulusta aloittanut väitteli hiljattain tohtoriksi.
Ryhdikäs harmaatukkainen herra odottaa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan aulassa. Katse on luja ja kädenpuristus tuo mieleen armeijan. Esittäydytään sukunimillä.
Raimo Moilanen täyttää ensi vuonna seitsemänkymmentä. Viime aikoina hänen elämänsä on ollut melkoista pyöritystä – haastatteluja, stipendejä, juhlia ja tapaamisia.
Helsingin avoimen yliopiston 25-vuotisjuhlassa Moilasta kuvailtiin elinikäisen oppimisen mannekiiniksi, joka on opiskellut jo 25 vuotta eli melkein alusta alkaen Lahden avoimessa korkeakoulussa. Eläkkeelle jäätyään hän suoritti ensin keskikoulun ja lukion, valmistui sitten filosofian maisteriksi ja kasvatustieteiden lisensiaatiksi. Lokakuussa hän väitteli tohtoriksi.
Väitöskirjassa hän tutki Suomen armeijan moottoriajoneuvoalan koulutusta vuosina 1919 - 1939. Aihe on sama, jonka parissa Moilanen vietti koko työssäoloaikansakin.
Metsätyömiehestä moottori-insinööriksi
Moilanen päätti alkaa opiskelemaan, kun hän kuusitoistakesäisenä metsätyömiehenä kastui metsällä pahanpäiväisesti. Kotiin päästyään hän viskasi likomärät hanskansa lattiaan ja sanoi: "Jos ei muita hommia ole niin en näitäkään tee".
Löytyihän niitä muita hommia. Ensin Moilanen pääsi opiskelemaan autoasentajaksi, ja kävi sitten armeijan. Siellä suojeluskuntalaisten vanhempien poika tiesi heti, että armeija oli oleva hänen paikkansa. Hän halusi kuitenkin yhdistää sotilaan ja insinöörin työn, joten hän haki tekniseen kouluun, myöhemmin opistoon, ja luki itsensä insinööriksi. Seitsemän teknisen vuoden jälkeen Moilanen pääsi panssariprikaatiin moottori-insinööriksi.
Armeijassa Moilanen suoritti vielä reserviupseerikoulun, insinööritaktillisen kurssin, ammattikoulujen opettajaopiston opettajatutkinnon, pedagogisen kurssin, huoltoesiupseerikurssin ja maanpuolustuskurssin.
"Olen aina ollut työntämässä nenääni opiskeluun ja halunnut edetä uralla niin ylös kuin mahdollista", myöntää Moilanen.
Työura loppui äkisti 45-vuotiaana, kun Moilanen sai sydänkohtauksen. Kohtaus iski työmatkalla junan vessassa, eikä Moilanen tiennyt pitkään aikaan, mikä hänelle oli tullut. Lääkäri kirjoitti papereihin sydämen kunnosta, että "laukiaa se vieläkin, mutta työssä sen ei tarvitse laueta". "Niin kevyesti silloin laittoivat sairaseläkkeelle", muistelee Moilanen.
Eläkkeelläkin Moilanen on sotilas arkkuun saakka. Vapaaehtoisesta maanpuolustustoiminnasta on tullut hänelle ammatin jatke. Itsestään ja armeijasta Moilanen puhuu me-muodossa.
"Juoksemalla ei tarvitse mennä"
45-vuotiaana on vielä puolet elämää edessä. Vuotta aiemmin, vuonna -77 oli Lahden avoimessa korkeakoulussa alkanut kasvatusopin opetus. "Ajattelin, että tuohan se on mukava homma, ja kun seuraava kurssi alkoi syksyllä, olin ensimmäisenä jonossa, että varmasti pääsin", naurahtaa Moilanen.
Ensimmäisellä kurssilla käteen työnnettiin kuitenkin englannin-, ruotsin ja saksankielisiä kirjoja, joista Moilanen ei ymmärtänyt mitään. Oli pakko lähteä opiskelemaan myös kieliä.
"Tökkäsin nokkani Lahden iltaoppikouluun ja suoritin keskikoulun kahdessa vuodessa. Kun se meni mukavasti, ajattelin kirjoittaa myös ylioppilaaksi. Lukiossa kävin kaikki reaalikurssit läpi nähdäkseni mitä ne opettavat", kertoo Moilanen.
Kielet ovat aina olleet matemaattisesti lahjakkaalle Moilaselle vaikeita. "Ideana minulla on ollut, että juoksemalla ei tarvitse mennä. Jos opin yhden sanan päivässä, se tekee vuodessa 365 sanaa ja kymmenessä vuodessa jo 35 000 sanaa."
Samoihin aikoihin Moilanen hyväksyttiin insinöörinä erivapaudella myös Helsingin yliopiston kasvatustieteelliseen tiedekuntaan. Opiskelut etenivät siten yhtäaikaa iltaoppikoulussa, Helsingin yliopistossa ja Lahden avoimessa korkeakoulussa.
Miten aika riittää moiseen? Kaikki on kiinni suunnittelusta, painottaa vanha herra. "Toisekseen pitää aina asettaa itselleen tavoite. Ei riitä että se on päässä, pitää olla paperilla. Vaikka joka aamu lukee sen paperilta niin tavoite syntyy uudestaan ja jatkuvasti motivoi."
"Ajattelemaan pystyy hitaasti ja arvokkaastikin"
Moilasella on ollut eläkkeelle jäämisensä jälkeen kolme sydäninfarktia, kaksi sydämenpysähdystä ja yksi aivoverenvuoto. "En ole antanut periksi, enkä vieläkään anna, se tulee kun se tulee. Latvahan se kyllä heittää sillä tavalla että muisti ei ole niin vireä, mutta ajattelemaan pystyy hitaasti ja arvokkaastikin."
Moilanen sanoo saaneensa elinikäisen opiskelustipendin jäädessään eläkkeelle valtion virasta. Tuolla "stipendillä" on suoritettu jo laudatur aikuiskasvatuksessa ja kasvatustieteessä ja approbatur tilastotieteessä, viestinnässä, psykologiassa ja historiassa.
Seuraavaksi valmistuu sosiologian laudatur, joka on sivugradua vaille valmis. Paperit ovat odottaneet pöydällä väitöskirjan valmistumista. "Ei muuta kuin kirjoitan työn ja se on siinä."
Laudaturin jälkeen Moilanen palaa takaisin lempiaiheeseensa, tutkimaan sota-ajan moottoriajoneuvoalan koulutusta. Tutkijankammioon ajaa halu palvella isäntää eli Suomen armeijaa tälläkin saralla. "Tässä tulee semmoista tietoutta jota ei aikaisemmin ole julkisesti tuotu esiin, esim. ulkomaiset suhteet vuoteen -39 saakka. Tutkimuksissani tuli esiin, että Ruotsi on ollut parhaimpia yhteistyökumppaneitamme."
Opiskelu heittänyt tunteita vähemmälle
Elämänkestoinen opiskelu on heittänyt tunteet vähemmälle ja tuonut tilalle realistisuuden. "Nuorempana saatoin poliittisestikin vihata ahdistajiamme, nyt otan sen realiteettina. Olen oppinut katsomaan tätä maailmaa globaalisemmin ja humaanisemmin", sanoo vanha herra.
"Toisaalta opiskelun myötä on tullut sellainen puoli, etten aina osaa olla ympäristöni kanssa niin että ne minua ymmärtäisivät. Puhetapani on opiskelun tuomaa sanastoa, ja joskus jos tuopi omat näkemyksensä esiin, niin ihmiset kysyvät että mitä? Tämä taito pitää myöskin osata, ettei ryhdy briljeeraamaan omilla tiedoilla."
Moilasen hyvä ystävä ja ikätoveri on myös tekemässä väitöskirjaa, ja avoimessa yliopistossa on muitakin samanikäisiä ystäviä. Moilanen kannustaa ikätovereitaan opiskelemaan. "Jokainen, jolla on tavallinen taju ja ajattelukyky, eikä fyysisiä tai taloudellisia esteitä, pystyy siihen, jos asettaa tavoitteen ja ottaa pieniä askeleita".
"Ja kukas sitä tietää vaikka elää yhtä vanhaksi kuin Metusalem", tokaisee Moilanen pilke silmässä.
Seuraavaksi Moilanen suuntaa tietokonekauppaan. "Nykyinen koneeni on niin vanha ettei sillä pääse edes internettiin! Nyt kun sain väitöskirjan valmiiksi käyn heti ostamassa uuden koneen, pentium kone täytyy vähintään olla."