Koulubussi opettaa Jaipurin slummialueen lapsia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.
Pieni tyttö juoksee kiireesti koulubussia kohti. Hän ei halua jäädä isommista jälkeen. Kiireessä housut ovat jääneet kotiin, ja vain toisessa jalassa on kenkä, sekin lähes kymmenen numeroa liian suuri varvassandaali. Tukka sojottaa joka suuntaan ja lika on pinttynyt kasvoille mustaksi naamioksi, mutta kasvot ovat täynnä hymyä.
Keltainen koulubussi on kaartanut yhdelle Jaipurin, Pohjois-Intian tomuisen miljoonakaupungin slummialueista. Lapset tietävät odottaa bussia, joka saapuu joka päivä samaan aikaan. He kipuavat innosta hihkuen bussiin ja nostavat sieltä ison maton, joka levitetään bussin eteen, puun alle varjoon. Opettaja, rouva Noel kaivaa esiin opetusjulisteen ja kiinnittää sen bussin kylkeen.
Koulubussi on yksi I-Indian, yksityisen katulapsien hyväksi työskentelevän järjestön saavutuksista. Joka päivä kaksi koulubussia kiertää yhteensä kahdeksalla slummialueella.
Niiden avulla opetetaan työssäkäyviä lapsia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan ja yritetään motivoida heitä viralliseen kouluun. Ne tarjoavat myös terveydenhuoltoa, ruokaa, virikkeitä, tietoa aidsista ja muista sairauksista ja opettavat lapsia huolehtimaan hygieniastaan. Kylminä talviöinä, kun lämpötila laskee viiteen asteeseen, bussit tarjoavat peittoja ja yösuojaa slummien lapsille.
Lasten motivoiminen kouluun ei ole helppoa, sillä Jaipurissa lapsityövoima on arkipäivää. Perheet ovat suuria - lapsia on keskimäärin 5-10 - ja siksi elannon hankkimiseen tarvitaan jokaisen lapsen työpanosta. Niinpä lapset keräävät roskia, kiillottavat kenkiä, myyvät täytettyjä vesipulloja, kerjäävät. Moni on vieraassa kodissa kotipalvelijana, osa taas hoitaa pikkusisaruksiaan ja tekee kotona kotitöitä.
Tarve koulutukseen tulee yhteisöstä itsestään
Prabhakar Goswami, I-Indian perustaja, ei ole syyttä ylpeä koulubussiprojektista, sillä saavutukset ovat olleet loistavia. Kun toiminta neljä vuotta sitten alkoi, ei vastaanotto ollut aina hyvä. Vanhemmat olivat vastahakoisia päästämään lapsiaan bussin luo, eivätkä lapset olleet kiinnostuneita opetuksesta.
Nyt lapset juoksevat innoissaan bussia vastaan, kuuntelevat ja haluavat itse oppia lukemaan ja laskemaan. Myös vanhemmat ovat alkaneet arvostaa koulutusta, ja he haluavat, että heidän lapsensa osallistuu ohjelmaan. Prabhakar iloitsee siitä, että tarve koulunkäyntiin tulee nyt yhteisöstä itsestään.
Kun slummialueiden muslimiperheissä kylvettiin ennen kerran kuussa, tehdään se nyt kerran päivässä. Lapset ovat oppineet pesemään kädet ja hampaat ja leikkaamaan kynnet, eivätkä he enää syö hyvänmakuista hammastahnaa. He osaavat tervehtiä ja puhuvat opettajille ja vanhemmilleen kunnioittavasti.
Kun työ on saatu näin hyvään vauhtiin, nyt on aikaa keskittyä opetuksen laatuun. Tällä viikolla bussien toimintaa on ollut arvioimassa ulkopuolisia ihmisiä. Ennen vuodenvaihdetta lapset tekivät lukukauden loppukokeet, ja tulokset ovat ilahduttavaa katsottavaa. Seuraavaksi halutaan selvittää, kuinka moni lapsi on siirtynyt viralliseen kouluun.
Suomen Delhin lähetystö rahoittaa projektia
I-Indian hyvä työ on tunnustettu sekä Intiassa että ulkomailla. Intian hallitus ja UNICEF rahoittavat monia projekteja, ja myös yksityiset ihmiset ovat tulleet tueksi. Suomen lähetystö Delhissä on tukenut koulubussiprojektia neljä vuotta, samoin järjestön tyttökoti on Suomen lähetystön ja UNICEFIN rahoittama. Ensi keväänä rahoitus koulubussiprojektia varten on valitettavasti loppumassa, sillä Suomen lähetystö voi tukea yhtä hanketta vain rajallisen ajan. Bussien työtä kuitenkin jatketaan, tavalla tai toisella.
"Bussit muistuttavat minua joka päivä siitä, että projektia täytyy jatkaa, että lapset tarvitsevat minua", sano Prabhakar.
Koulubussit ovat vain pieni osa I-Indian toimintaa. Joka päivä järjestön kautta autetaan 3 000 katulasta. Avuntarvitsijoita on paljon, sillä Jaipurissa arvioidaan olevan 250 000 katulasta.
Bussien lisäksi I-Indialla on tyttöjen ja poikien lastenkodit, joissa kummassakin asuu kolmisenkymmentä 5 - 16 -vuotiasta lasta. Keväällä on valmistumassa uusi koti viidellekymmenelle tytölle.
Järjestöllä on myös kuusitoista slummikoulua, aidsista ja lasten oikeuksista tiedottavat ohjelmat, jo päättynyt rintaruokintaa edistävä ohjelma sekä kymmenen keskusta, joissa katulapset saavat koulutusta, neuvontaa, lääkkeitä, ammatillista koulutusta ja heitä sopeutetaan takaisin perheisiin. Hätätapauksia varten päivystää vuorokauden ympäri ilmainen puhelinlinja, johon lapset voivat soittaa missä tahansa hätätapauksessa, ja tarvittaessa järjestön ambulanssi hakee heidät kadulta suojaan.
Kun katsoo ja kuuntelee I-Indian perustajia, Prabhakaria ja hänen vaimoaan Abha Goswamia, ei ole yhtään hämmästynyt siitä, miten monta palkintoa ja tunnustusta järjestö on saanut. Goswamit tekevät seitsemänpäiväisiä työviikkoja, ja he tekevät työtä koko sydämestään.
"Ihmiset auttavat meitä, sillä emme tee tätä itsellemme, vaan näille köyhille lapsille", sanoo Prabhakar Goswami. "Olemme onnistuneet jatkamaan kaikkia projekteja, jotka olemme aloittaneet. Jos teet työtä kaikesta sydämestäsi, työ onnistuu. Jopa jumala tulee ja auttaa sinua. Tulokset näkyvät lasten kasvoilla."
Kirjoittaja on vapaaehtoistyössä I-Indiassa. Jos haluat tukea Intian katulapsia, ota yhteyttä kirjoittajaan, vhandolin@hotmail.com, tai suoraan järjestöön: I-India, www.i-indiaonline.com, goswami10@hotmail.com tai 22 Mahatma Gandhi Road, Jaipur, Rajastahan, India.