Freelance-näyttelijä Petteri Hynönen kertoo näyttelijän arjesta.
Teatterikorkeakoulua ei heti uskoisi kouluksi. Massiivisissa mustissa ovissa lukee Studio 1, 2, 3 ja 4. Ulko-oven kupeessa myydään pääsylippuja. Kauempana oleva ilmoitustaulu paljastaa kuitenkin, että opiskelijamaailmassa ollaan. "Ilmaista viinaa", lukee isolla.
Teatterikorkeakoulusta on valmistunut myös näyttelijä Petteri Hynönen. Hän ei tosin muista opiskeluajoista kauheasti, sillä hän sai teatteritaiteen maisterin paperit jo vuonna 1994.
"Liikuntaa oli paljon, akrobatiaa ja tanssia kumpaakin kolme kertaa viikossa koko opiskelun ajan", Petteri muistelee. Nykyisestäkin koulusta, entisestä saippuatehtaasta Sörnäisissä, on varattu kolme kokonaista kerrosta tanssi-, harjoitus- ja punttisaleille. Fyysisyys on tärkeä osa näyttelemistä.
Musikaalin pyörittäminen ei innostanut
Valmistuttuaan Petteri oli pari vuotta kiinnityksellä Kaupunginteatterissa. Ohjelmassa meni West Side Story, ja töitä oli paljon. "Musikaalin pyörittäminen ei ollut kuitenkaan sitä mitä halusin", sanoo Petteri.
Sen jälkeen arki on ollut vaihtelevampaa. "Helsingissä on liikaa freelancereita, ja teatterit tekevät vain lyhyitä, produktiokohtaisia kiinnityksiä. Jollei halua olla jouten, täytyy ohessa tehdä jotain muuta teatteriin liittyvää", sanoo Petteri suoraan.
Noin puolet Petterin ajasta meneekin harrastajien ohjaamiseen, esiintymistaidon opettamiseen yrityksissä ja kouluissa sekä mainosspiikkien ja radiokuunnelmien tekemiseen. Jälkiäänitysten purkittaminen piirrettyihin on erityisen hauskaa.
Näytteleminen on kuitenkin ehdottomasti etusijalla. Tänä talvena Petteri nähdään kahdessa näytelmässä: Mika Waltarin komediassa Keski-Uudenmaan teatterissa ja Valtimonteatterin Kivelän Joulussa.
Salatut elämät motivoi nuoria
Miksi Petteristä tuli juuri näyttelijä? Suvussakaan ei ole yhtään näyttelijää, joka olisi antanut esimerkkiä. "Eihän näyttelemisessä mitään järkeä ole. Se on huonosti maksettua ja tapahtuu iltaisin", sanoo Petteri.
Selitystä ammatin kiehtovuuteen tuntuu olevan vaikea pukea sanoiksi. "Kun on joku tunne tai mielikuva jostain, ja kun saa sen välitettyä yleisölle ja temmattua yleisön mukaan, niin se on parasta. Työkaluna on oma itse. Ääni, liike, ajatus, oma elämänkokemus."
Itse asiassa Petteri vastaa kysymykseen myös epäsuorasti sanoessaan, että näyttelijäksi kannattaa pyrkiä, jos on palava halu tehdä TEATTERIA, esiintyä näyttämöllä ja tehdä draamaa. Palavaa halua tehdä jotakin on vaikea selittää muille.
Nuoria ohjatessaan Petteri on huomannut, että suurinta osaa näyttelijäksi haluavista motivoi halu päästä televisioon, mieluiten Salattuihin elämiin, ja lehtiin. "Se taitaa olla ajan henki. Sellaisesta tähteydestä aika harva pääsee nauttimaan, tai kärsimään".
Teatterialan koulutusta annetaan nykyään yhä useammassa oppilaitoksessa, ja Teatterikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen valta-asema on alkanut horjua. Ammattikorkeakoulusta voi valmistua teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, ja myös näyttelijäharjoittelun kautta voi päästä lavalle.
Petteri arvelee, että Suomen teatterikenttä on menossa kohti angloamerikkalaista mallia, jossa on paljon erilaisia kouluja ja paljon wannabee-tähtiä, mutta vähän niitä, jotka saavat kaikki tulonsa näyttelemisestä.
"Esimerkiksi jos Englannissa joku sanoo olevansa näyttelijä, niin se on todennäköisesti tarjoilija, joka odottaa keikkaa että pääsee näyttelemään", miettii Petteri.
Näytteleminen vaatii tekniikkaa
Näytteleminen ei ole niin helppoa kuin katsomossa istuva voisi kuvitella. Itse asiassa taustalla on hyvin paljon tekniikkaa ja rutiinia. "Vaikka kuinka haluaisi näyttää yleisölle jonkun tietyn hahmon, niin ei kukaan näe sitä ellei näyttelijä tiedä miten hahmo näytetään. Eikä se välttämättä näy siltikään", sanoo Petteri.
"Silloin kun näyttelijäntyö toimii, niin se on mahdottoman helppoa ja itsestään selvää. Näytteleminen voi kuitenkin mennä myös jumiin, ja silloin se on ihan toivotonta", toteaa Petteri.
Kokeneella näyttelijällä huonot päivät eivät vaikuta esiintymiseen. Ongelmat saattavat syntyä vaikkapa siitä, että mielikuvat ohjaajan kanssa menevät ristiin.
Näyttelijäntyössä onkin kyse ennen kaikkea vuorovaikutuksesta ja kollektiivisuudesta. "Usein tekee sen virheen että tekee yksinään roolia ja ajattelee, että 'jaaha, tämä hahmo on tällainen'. Näytteleminen on kuitenkin nimenomaan sellainen asia joka tehdään yhdessä", Petteri miettii.
Petteri on oppinut rakastamaan näyttelemistä vasta vuosia valmistumisen jälkeen. "Kouluaikana ja sen jälkeenkin näytteleminen oli aika väkinäistä. Oli hirveä paine olla joku tähti. Nyt voi keskittyä työhön sellaisenaan, ja näytteleminen on vapautunut."