Opiskelua i Sverige
Opiskelijavaihto naapurimaassa kohentaa kielitaitoa ja tarjoaa muitakin mainioita elämyksiä.
Kaikkien kielitaito ei kuitenkaan kaipaa hiomista lahden takana. Helsingin yliopistossa opiskelevan Cecilia Söderholmin äidinkieli on ruotsi, joten neidolla oli kieli hallussa jo vaihtoon lähtiessä. Emoyliopistolla ei kuitenkaan ollut tarjota Söderholmille tarpeeksi ruotsinkielisiä opintoja. Cecilia opiskelee nyt puheterapiaa lukukauden verran tukholmalaisessa Karolinska Institutetissa.
"Me logopedit suoritamme tilastotieteen ja kielitieteen kursseja myös Tukholman yliopistolla, joten sekin on tullut tutuksi", Söderholm kertoo.
Söderholm ajautui logopediaa opiskelemaan kiinnostuttuaan voimakkaasti ihmisen luonteesta ja psykologiasta. Nykyään intressit ovat kohdistuneet juuri puheterapiaan.
"Tiedän nyt, että olen aivan oikealla alalla. Ihmisen mieli ja kehitys on erittäin kiinnostava aihe, erityisesti kommunikaatio ja kielen kehittyminen. Ilman kieltä ja kommunikaatiota ihminen eristäytyy ja voi pahoin. Siksi olen erittäin kiinnostunut erilaisista tekniikoista kehittää kommunikaatiota ja puhetta."
Opinnot Ruotsissa ovat Cecilialle kullanarvoisia.
"Tulevaisuudessa tulen tapamaan potilaita, joilla on äidinkielenä ruotsi, joten haluan saada joitakin tärkeitä kielellisiä opintoja suoritettua äidinkielelläni. Haluan vaihtoni aikana myös tutustua ruotsalaiseen alaani ja kenties luoda hyödyllisiä tulevia suhteita."
Suomenruotsalaista Söderholmia ruotsiksi jutustelu ei siis hirvittänyt ennalta – mutta hän kertoo silti oppineensa reissunsa aikana myös uutta.
"Olen oppinut joitakin tuoreita riikinruotsalaisia sanoja! Olen innostunut ja aion ostaa muun muassa paljon ruotsinkielisiä kirjoja."
Kaikki ei kuitenkaan ole paremmin naapurimaassa. Cecilia Söderholmin mukaan Helsingin yliopisto on "rakenteeltaan hienompi" kuin Tukholman yliopisto. Yläastetta muistuttava opiskelutyyli ei aina pure suomalaiseen. Enemmän suitsutusta Cecilia soisi Karolinska Institutetille, jota hän kuvailee "mahtavaksi laitokseksi".
Opiskelijaelämään saa Cecilian mukaan Ruotsissa uppoamaan rahaa. Söderholm kertoo, että opiskelija-alennuksia ei monesta paikasta heru. Myös kouluruokalan löytäminen on toisinaan hankalaa, joten lounaasta pulitetaan pidempi penni kuin Suomessa. Sama pätee joukkoliikenteen kuukausikorttiin, joka on opiskelijoille tismalleen samanhintainen kuin muillekin.
Silti Cecilia kannustaa kiinnostuneita kokeilemaan opintojaksoa länsinaapurissa.
"Kyllä meidän mukavaan naapurimaahamme kannattaa tutustua! Suomessa kerrotaan paljon vitsejä Ruotsista ja ruotsalaisista, mutta täällä stereotypiat ja ennakkoluulot häviävät, kun saa oikeasti tutustua ruotsalaisiin ja heidän ajattelutapaansa. 'Hurrit' on oikeasti todella kivoja kun heihin vain tutustuu!"
Jag heter...
Myös Pisko Aunolalla on positiivisia kokemuksia Tukholmassa opiskelemisesta. Aunola opiskeli teatteri- ja tanssitiedettä Tukholman yliopistossa kevätlukukaudella 2004. Teatteritieteilyn lisäksi hän suoritti kymmenen opintoviikon laajuisen "svenska som främmande språk" -kokonaisuuden, jonka tarkoitus oli kartuttaa ulkomaalaisten opiskelijoiden ruotsin kielen taitoja.
Kaikista opiskelijavaihtokohteista juuri Ruotsin Pisko valitsi ihastuttavan matkakokemuksen ja Tukholman vetovoiman ansiosta.
"Olin aiemmin ystäväni kanssa reissussa Tukholmassa. Ihastelimme kaupunkia ja meillä oli niin kivaa, että päätimme hakea sinne vaihtoon. Kaveri tosin meni aikanaan kuitenkin Madridiin!"
Rantautuessaan Tukholmaan Pisko Aunola oli epävarma kielitaitonsa suhteen. Hän päätti kuitenkin suhtautua uuden kielen haltuunottoon myönteisesti.
"Lähdin vaihtoon lukiopohjalta, ihan sellaiselta 'jag heter' -tasolta. Otin alusta asti sen asenteen, että haluan oppia ruotsia. Tosi monet suomalaiset taas hengailivat vain keskenään ja puhuivat sitten muuten englantia. Itse hommasin paikallisia kavereita ja menin mukaan ylioppilasteatterin toimintaan. Neljän-viiden kuukauden aikana opin oikeastaan puhumaan aika sujuvasti."
Yliopisto-opinnot Ruotsissa osoittautuivat yllättävän "koulumaisiksi" ja muistuttivat suomalaista lukio-opiskelua. Tenttikirjojen pänttäämisen ja luennoilla istumisen lisäksi Pisko panosti vaihtoaikanaan sosiaaliseen elämään ja kansainvälisiin ystäviin.
"Pyörin aika paljon vaihtarimeiningeissä, joten silläkin tavalla elämä oli erilaista kuin Suomessa. Täällä en juuri harrasta opiskelijabileitä. Asuin Tukholmassa kampuksen lähellä opiskelija-asuntoalueella, joten olin aika kokonaisvaltaisesti opiskelijatouhuissa mukana. Bileitä, lasketteluretkiä ja muuta aktiviteettia riitti."
Kaiken kaikkiaan puolivuotinen Ruotsin-retki onnistui niin hyvin, että Aunola suosittelisi kokemusta kelle tahansa muullekin.
"Tukholma on ihana kaupunki, älyttömän elävä ja täynnä kulttuuria, kiinnostavia ihmisiä ja toimintaa!"