Psykologin tärkein työväline on oma pää.
Psykologin ammatti kiinnostaa monia. Se sijoittuu toistuvasti kärkisijoille nuorille teetetyissä kyselyissä suosikkiammateista. Ihmismielen sopukat ja suhdekiemuroiden selvittely kuulostaa kiehtovalta, mutta työnkuvaan kuuluu paljon muutakin.
Ilona Lammi on 31-vuotias helsinkiläinen psykologi. Hän työskentelee Tikkurilan nuorisoneuvolassa Vantaalla. Parhaillaan Ilonan työviikot ovat vain kaksipäiväisiä, sillä hän keskittyy työn ohella myös hoitamaan puolitoistavuotiasta tytärtään kotona. Lammi kertoo oman lapsen saamisen olevan kasvattavaa myös ammatillisessa mielessä.
Lammi työskentelee nuorten parissa. 13-19-vuotiaat nuoret ohjataan nuorisoneuvolaan esimerkiksi koulukuraattorin, lastensuojeluviranomaisten tai nuorisopsykiatrian poliklinikan kautta. Neuvolaan saapumisen syitä ovat muun muassa masennus, ahdistus tai vaikeudet noudattaa sääntöjä ja rajoja esimerkiksi koulussa. Toisilla ongelmana on vaikea perhetilanne.
”Nuorisoneuvolakäynnit aloitetaan tutkimusjaksolla, jonka aikana nuorta tavataan kolmesta viiteen kertaa ja kartoitetaan tilannetta”, Ilona selvittää. ”Työtä tehdään työparina. Toinen työntekijä tapaa nuoren vanhempia. Varsinkin nuorimpien asiakkaiden kohdalla työskentely perheen kanssa on tärkeää. Nuorten kanssa työskennellessä huomaa, että vanhemmuus on monessa perheessä kateissa. Vanhemmat eivät ole läsnä tai eivät kykene asettamaan rajoja lapsilleen.”
Tutkimusjakson jälkeen arvioidaan, kaipaako nuori keskustelukäyntejä. Niitä voidaan järjestää esimerkiksi kertaviikkoisesti. Vanhemmat käyvät neuvolassa harvemmin. Monen nuoren kohdalla käynnit jatkuvat vuosia.
”Itse en ole vielä saanut psykoterapeutin koulutusta, mutta suurin osa työntekijöistämme on terapeutteja”, Lammi kertoo. ”Tapaan siis nuoria hoidollisten keskustelukäyntien merkeissä ja heidän vanhempiaan nuoren käynteihin liittyen. Joskus teen nuorten kanssa myös laajempia psykologisia tutkimuksia, jolloin voidaan psykologisten testien avulla kartoittaa esimerkiksi oppimisvalmiuksia tai tunne-elämää.”
Työtä elämän ytimessä
Ilona Lammi kertoo kokevansa ihmismielen kiehtovaksi.
”Mielestäni elämässä on suurelta osin kysymys juuri psyyken saloista”, hän pohtii. ”Koen työskenteleväni 'elämän ytimessä'.”
Lisäksi hän nauttii erityisesti työnsä luovuudesta, jossa keskeisimpänä työvälineenä on vempaimien sijasta ikioma mieli.
”Samaa kaavaa ei voi toistaa, vaan lähestymistapaa on voitava muokata ihmisen ja tilanteen mukaan. On hienoa, jos saa luotua ihmiseen luottamuksellisen ja avoimen suhteen ja voi kulkea hänen rinnallaan jossakin haasteellisessa elämänvaiheessa.”
Intensiivisellä työllä on tietysti myös kääntöpuolensa. Ilona Lammi kohtaa ammatissaan toistuvasti erittäin rankkoja ihmiskohtaloita.
”Koska asiat ovat todellisia, niitä saattaa jäädä liikaa miettimään ja murehtimaan. Jossain määrin onkin pakotettava itsensä 'suhtautumaan ammatillisesti', eli ottamaan tiettyä etäisyyttä vaikka se on joskus kovin vaikeaa. Raskasta on myös se, että joskus muutos asiakkaiden tilanteissa ja voinnin paranemisessa on hidasta. On myös raskasta yrittää työskennellä, jos asiakas ei ole itse aidosti motivoitunut.”
Työn vaativuus ja henkinen raskaus mietitytti Ilonaa aikanaan siinä määrin, ettei psykologia tuntunut itsestään selvältä uravalinnalta. Lammi päätyikin ensin opiskelemaan viestintää Helsingin yliopistoon. Hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2000. Kaksoistutkinnosta on ollut hyötyä. Ilonan mukaan on ollut ”valtavan tärkeää” tutustua useamman tieteenalan tapaan tarkastella maailmaa. Maailmankatsomus heijastuu myös työhön.
”Toisinaan psykologia ja viestintä sivuavat toisiaan suoraan – esimerkiksi silloin, kun pohditaan median vaikutusta nuorten ongelmiin. Opinnot valtiotieteellisessä tiedekunnassa ovat antaneet minulle kuitenkin ennen kaikkea laajempaa perspektiiviä, kykyä pohtia asioita yhteisön ja yhteiskunnan kannalta. Minulla on tietoa ihmisen sosiaalisesta toiminnasta sekä ryhmädynamiikasta.”
Tapaamisia ja tiimityötä
Mitä tämän psykologin tyypilliseen työpäivään sitten sisältyy? Ilona Lammin työpäivät alkavat ensimmäisen asiakkaan jututtamisella kahdeksalta tai yhdeksältä aamulla. Tapaamisia valmistellaan miettimällä edelliskerran keskusteluja ja pohtimalla sitä, mistä tällä tapaamiskerralla olisi hyödyllistä jatkaa. Toisinaan täytyy kaivaa esiin myös kyselylomakkeita tai vaikkapa välineitä sukupuun piirtämiseen. Keskustelun tukena käytetään erilaisia menetelmiä.
”Tapaamisen jälkeen kirjoitan tapaamisesta asiakastietojärjestelmään”, Ilona Lammi selvittää. ”Jokainen asiakastapaaminen on tilastoitava ja kirjoitettava siitä jotakin ylös. Työhöni kuuluu yhä enemmän byrokratiaa, eli kaikenmoista kirjaamista ja tilastoimista.”
Työpäiviin kuuluu myös sähköpostien lukemista sekä neuvotteluja toisten työntekijöiden kanssa. Koko työyhteisön yhteisissä palavereissa voi puolestaan konsultoida esimerkiksi lääkäriä tai sosiaalityöntekijää.
”On tärkeää saada tiimin näkemys, jos on jotakin kysyttävää”, Lammi sanoo.
Noin neljän asiakastapaamisen välillä ehtii kipaista myös lounaalla tai mutustella eväitä henkilökunnan kahvihuoneessa.
Vaikka Lammi nauttii nykyisestä työstään, hän haaveilee tulevaisuudessa vähintään osa-aikaisesta yksityisestä vastaanotosta hankittuaan psykoterapeutin koulutuksen. Myös pesti sairaalan osastolla saattaisi kiinnostaa, sillä Ilonalla on sairaalatyöstä myönteisiä kokemuksia. Vain työskentely päihdepuolella arveluttaa.
Ei mikään meedio
Psykologin ammatti on esimerkiksi televisiosarjojen kautta tuttu työ, josta ihmisillä riittää mielikuvia. Jenkkiviihteen ja valkokankaan välittämä visio ammatista ei välttämättä ole totuudenmukainen.
”Usein ihmiset kuvittelevat, että psykologi näkee lähes automaattisesti 'totuuden' ihmisestä”, Ilona Lammi tuumaa. ”Toki psykologilla on ehkä keskimääräistä parempi 'psykologinen silmä', mutta mikään meedio hän ei sentään ole. Tv-sarjoissa ja elokuvissa unohdetaan myös työn raadollinen puoli. Eikä suomalaisen psykologin palkalla osteta antiikkia tai huvipursia.”
Psykologian opiskelukaan ei usein vastaa idealistisen nuoren mielikuvaa ihmissuhdeongelmilla mässäilystä ja maailmanparantamisesta.
”Opiskelu oli yllättävän luonnontieteellistä, eikä mitään humanistista fiilistelyä”, Ilona Lammi vahvistaa. ”Olin kuvitellut, että se olisi jotenkin boheemimpaa, mutta opinnoissa ei ollut juuri sijaa 'musta tuntuu' -pohdinnoille. Se oli tiukkaa tiedettä tai ainakin pyrkimystä siihen. Tärkeydestään huolimatta tilastomatematiikka oli itselleni erityisen vastenmielistä. Sitä oli mielestäni paljon.”
Laura Friman 15.5.2007