Leena Ijäs vietti neljä kuukautta vapaaehtoistöissä.
Sambia, asukkaita 10 miljoonaa, pinta-ala 2.5 kertaa Suomi. Elinikäennuste 40 vuotta. Joka viidennellä HI-virus. Absoluuttisen köyhyysrajan alapuolella elää yli 80 prosenttia kansasta. Kuuluu maailman köyhimpiin valtioihin, ja köyhtyy jatkuvasti lisää. 85 prosenttia ihmisistä työskentelee maataloudessa.
Karulta kuulostaa. Karu ei ole kuitenkaan se sana, jolla Leena Ijäs, 47, Sambiaa kuvailee. Leena vietti maassa neljä kuukautta vapaaehtoistöissä viime syksynä. Kemijärven työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologi oli haaveillut jo pitkään vuorotteluvapaasta ja ulkomaille lähdöstä. Eikä mistään turistimatkasta, vaan kokemuksesta, jolla todella tutustuisi ihmisten arkeen.
Vuorotteluvapaa järjestyi hyvin, ja niinpä Leena haki Etelän vapaaehtoisohjelman (Etvo) kautta vapaaehtoistyöhön Afrikkaan. Afrikkaan hän halusi ehdottomasti, se oli vuosikausien unelma, villi musta mantere, joka oli kiehtonut jo tv:n Tarzan-elokuvista lähtien. Vapaaehtoistyö tuntui hyvältä, sai samalla tehtyä jotain hyödyllistä.
Valmennustilaisuudessa oli toinenkin vanhempi nainen, Afrikkaan menossa hänkin. Ikä ei ole mikään este, päinvastoin. "Minua kohdeltiin Sambiassa hyvin kunnioittavasti, sillä siellä 47-vuotias oli jo kunnioitettavaan ikään ehtinyt vanhus", Leena nauraa.
Asiat elivät itsestään
Arki Sambian paahtavan kuumalla maaseudulla oli kovin erilaista kuin Kemijärvellä toimistossa. Leenan työnä oli osallistua maaseudun naisten asioita ajavan järjestön toimintaan, ottaa osaa seminaareihin, kirjoittaa raportteja ja auttaa järjestön majatalossa, jossa Leena myös asui.
Yleensä Leena heräsi viideltä yhdessä auringon kanssa. Ensimmäiseksi hän pisti tulet nuotiolle, lämmitti pesuvedet ja söi aamupalan, paikallista leipää, hilloa ja teetä. Aamupäivällä hän käveli usein kylän torille parin kilometrin päähän ostamaan hedelmiä. Neljä banaania maksoi 100 kwachaa, noin 2 senttiä.
Päivät sujuivat leppoisasti eteenpäin. "Työmäärään ei kuollut", Leena muotoilee. Asioista teki mielenkiintoisen se, ettei koskaan aamulla tiennyt mitä päivä tuo tullessaan.
"Suunnitelmat muuttuivat kymmenen kertaa päivän aikana, koska joku oli unohtanut sanoa, että tänään onkin hautajaiset tai häät. Kokouksiin tuli väkeä vääränä päivänä tai kukaan ei ilmaantunut paikalle vaikka oli sovittu."
Leena omaksuikin Happy Holiday -asenteen, koetti olla stressaantumatta mistään eikä suivaantunut, vaikka joutui kävelemään viisi kilometriä johonkin vain huomatakseen, että suunnitelmat olivat taas muuttuneet. Hän nautti siitä, ettei tarvinnut kelloa, kirjoitti kirjeitä ruokokatoksessa, ihaili huikaisevia auringonlaskuja ja papaijapuun silhuetteja pimenevässä illassa ja istui loputtomalta tuntuvan tähtitaivaan alla lämpöisinä öinä.
Suomessa odottava työpino tuntui sieltä käsin kaukaiselta.
Sairauksia ei kannata pelätä
Moni pelkää kehitysmaihin lähtöä sairauksien ja köyhyyden takia. Totta, ne ovat läsnä, mutta Leena ei kokenut niitä raskaaksi. Ihmiset olivat Sambiassa elämäniloisia, huumorintajuisia ja onnellisia, vaikka heillä oli materiaalisesti vähän.
Ruokavalio oli tosin yksipuolista: kolmesti päivässä maissipuuroa, jonka kanssa oli vihanneksia, kuivattua kalaa tai kanaa. Hedelmiä sai syödä niin paljon kuin jaksoi.
"AIDS oli vahvasti läsnä, ja vaikka siitä ei puhuttukaan, se tuntui mm. hautajaisten määrässä", Leena sanoo. Myös malaria on Afrikassa yleinen, mutta malariatestit on helppo tehdä, eikä se oikein hoidettuna ole vaarallinen.
Leena ei itse sairastanut paljoakaan: mahatauteja, lämpöuupumuksen, kurkkutulehduksen.
Hän sanoo yllättyneensä siitä, miten vähän rankat jutut vaikuttivat häneen. "Ehkä omat puolustusmekanismit toimivat niin hyvin. Ja sambialaiset itse suhtautuivat asioihin tyynesti, 'näin kävi' asenteella."
Sambian kulttuurissa perinteet elävät vahvoina. Leena ihmetteli esim. noituuden vankkaa asemaa afrikkalaisessa lääketieteessä. "Yleisesti uskottiin, että ihmisen pystyy noitumaan sairaaksi, ja parannuskeinoina käytettiin yrttejä ja rituaaleja."
Kokemuksia ei mitata rahassa
Monet ovat ihmetelleet Leenan tempausta. He eivät käsitä, miksi kukaan lähtee tekemään palkatonta työtä joskus hyvin alkeellisiinkin olosuhteisiin, varsinkin kun joutuu vielä maksamaan matkat, vakuutuksen ja yleensä myös asumisen ja ruoan itse.
Kokemuksia ei kuitenkaan mitata rahassa. Aluksi uusi kulttuuri tuntuu raskaalta, kun kaikki on uutta ja aistimukset tungeksivat sisään joka puolelta. "Makasin vatsataudissa ja ajattelin, että olisi tämän vuorotteluvapaan voinut jotenkin toisinkin käyttää", Leena myöntää.
Mutta pikkuhiljaa ympäristöön tottuu, alkaa nähdä köyhyyden ja sotkun yli, saa oman arjen pyörimään. Paikallisista ihmisistä tulee ystäviä, pääsee mukaan tapahtumiin, jotka eivät tavalliselle turistille aukea.
"Aloin nauttia vilpittömästi kaikesta sählingistä ja sotkuistakin. Parasta koko kokemuksessa oli, että huomasin että pärjään, jopa nautin kaikesta oudosta", Leena sanoo.
Leenan kuvista näkee, miten kokemusrikas matka hänellä on ollut: yhdessä kuvassa omituisesti koristautunut heimopäällikkö heiluttelee norsun häntää. Toisessa kokoustetaan mangopuun varjossa, kolmannessa juhlitaan mahtavia häitä. Yhdessä kuvassa tanssitaan villisti Kunda-heimon seremoniassa.
Kuvien joukossa on myös keltainen post it -lappu: "Olen vuorotteluvapaalla 1.7.–31.10.2003. Työssä jälleen 10.11.03. Ota yhteys opastukseen."
Se on viesti, jonka Leena liimasi työhuoneensa oveen Afrikkaan lähtiessään. Sitä lukiessa voi kuvitella vähän sitä mahtavaa tunnetta, jonka saa kun on vihdoin toteuttamassa jotain pitkäaikaista unelmaansa. Aikaa ja vaivaahan se vähän vaatii, mutta kannattako se: ei pienintäkään epäilystä.