Ammatillinen perustutkinto

Ammatillinen perustutkinto antaa laaja-alaiset perusvalmiudet tietyn alan ammatillisiin tehtäviin, esimerkiksi puutarhatalouteen. Lisäksi opiskelija perehtyy opinnoissaan tarkemmin yhteen oman alansa osa-alueeseen ja saa näin erikoistuneempaa osaamista tiettyihin tehtäviin, esimerkiksi kukka- ja puutarhakauppaan.

Ammatillisen perustutkinnon voi suorittaa 

  • ammatillisena peruskoulutuksena
  • näyttötutkintona
  • oppisopimuskoulutuksena.

Ammatilliseen peruskoulutukseen ja oppisopimuskoulutukseen voivat hakea sekä nuoret että aikuiset.  Näyttötutkinto, jossa ammattitaito osoitetaan näyttöjen avulla, on suunnattu aikuisille.

Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 120 opintoviikkoa. Peruskoulutuksena suoritettaessa opinnot kestävät kolme vuotta. Näyttötutkinnoissa opiskeluaika on huomattavasti lyhyempi, koska aikaisemmin hankittu osaaminen otetaan huomioon tutkinnossa.