Kymppiluokka

Kymppiluokka eli perusopetuksen lisäopetus on tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille nuorille, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa tai jotka tarvitsevat lisäaikaa tulevaisuutensa suunnitteluun.     

Kymppiluokalla voi

  • korottaa peruskoulutodistuksen arvosanoja
  • tutustua työelämään ja eri koulutusvaihtoehtoihin
  • parantaa mahdollisuuksia päästä opiskelemaan.   

Kymppiluokalle voi hakea joko samana tai seuraavana vuonna siitä, kun on saanut peruskoulun päättötodistuksen. Koulutus kestää vuoden ja opetusta järjestetään lähinnä peruskouluissa ja kansanopistoissa, mutta myös joissakin ammatillisissa oppilaitoksissa. Kymppiluokalla voi myös tutustua tiettyyn ammatilliseen koulutukseen, esimerkiksi liiketalouteen tai tietotekniikkaan. Maahanmuuttajille voidaan järjestää omia kymppiluokkia.

Hakuajat vaihtelevat kunnittain, mutta koulutukseen haetaan yleensä kevään ja kesän aikana.

Lisätietoa kymppiluokista saa kuntien sivistystoimesta ja opetusvirastoista, peruskouluista ja kansanopistoista.

|
Päivitetty 7.5.2012

Lue lisää

Kuntien yhteystietoja

Linkkejä kuntien kymppiluokkien www-sivuille