Opiskelu lukiossa on luokatonta ja kurssimuotoista, mikä tarkoittaa sitä, että varsinaisia vuosiluokkia ei ole. Koko lukion suorittamiseen voi käyttää aikaa 2 - 4 vuotta, yleisin suoritusaika on 3 vuotta. Lukuvuosi on jaettu jaksoihin, joiden aikana opiskellaan muutamaa ainetta kerrallaan. Lukio-opinnot koostuvat pakollisista, syventävistä ja soveltavista kursseista.
Kurssimäärät vaihtelevat sen mukaan, millä tavalla lukion suorittaa. Nuorten lukiokoulutuksessa yksi kurssi sisältää noin 38 oppituntia, aikuislukiossa noin 28 oppituntia. Lukion vähimmäiskurssimäärä on
- päivälukioissa 75 kurssia
- aikuislukioissa 44 kurssia
- etälukioissa 44 kurssia (alle 18-vuotiaana etälukiossa opintonsa aloittaneilla 48 kurssia).
Lukiot voivat tarjota oppilailleen mahdollisuuden suorittaa lukiodiplomeja. Diplomin voi suorittaa taito- ja taideaineissa, kuten kotitaloudessa, käsityössä, liikunnassa, mediassa, musiikissa, tanssissa, teatteritaiteessa ja kuvataiteessa.
Lukiossa opiskeleva nuori voi lähteä opintojensa aikana vaihto-oppilaaksi ulkomaille. Vaihto-oppilasvuoden aikana opiskelija asuu isäntäperheessä ja käy paikallista koulua yleensä yhden lukuvuoden ajan. Opinnot Suomessa jatkuvat vaihto-oppilasvuoden jälkeen siitä, mihin ne lähtiessä jäivät.