Lukioon voi hakea suoritettuaan peruskoulun tai sitä vastaavan oppimäärän. Lukion opiskelijaksi voidaan ottaa myös henkilö, jolla katsotaan olevan muutoin riittävät edellytykset lukio-opinnoista suoriutumiseen.
Päivälukioihin haetaan pääasiassa yhteishaussa. Hakeminen tapahtuu internetissä sähköisellä hakulomakkeella, mutta myös paperilomakkeella on mahdollista hakea. Hakulomakkeen täyttämisen lisäksi hakijan on täytettävä oppilaitoskohtainen ainevalintakortti ja toimitettava se siihen lukioon, johon hän ensisijaisesti pyrkii. Ainevalintakortin saa kyseisen lukion kansliasta tai oppilaitoksen kotisivuilta.
Aikuislukioihin haetaan suoraan oppilaitoksiin. Alle 18-vuotias hakija voidaan ottaa aikuisille tarkoitettuun lukiokoulutukseen ainoastaan hakijaan liittyvästä erityisestä syystä. Hakuaika on yleensä touko-kesäkuun vaihteessa sekä elo- ja tammikuun alussa. Opiskelumahdollisuuksia voi kuitenkin tiedustella oppilaitoksista läpi vuoden, sillä monissa aikuislukioissa opinnot voi aloittaa esimerkiksi jokaisen jakson alussa.
Etälukioon voi ilmoittautua suoraan etälukioprojektissa mukana oleviin lukioihin. Ilmoittautumislomake löytyy myös etälukion verkkosivustolta».
Muihin lukio-opetusta antaviin oppilaitoksiin, kuten kesälukioihin, kansanopistoihin tai Eurooppa-kouluihin, haetaan tai ilmoittaudutaan yleensä suoraan oppilaitokseen. Joihinkin kansanopistoihin haetaan yhteishaussa.