Yliopistojen sähköinen yhteishaku alkaa 2.2.
Yliopistojen sähköinen yhteishaku käynnistyy helmikuun alussa. Kaikkiin Suomen yliopistoihin on nyt ensimmäistä kertaa mahdollista hakea yhdellä lomakkeella.
Yhteishaku yliopistojen pääainevalintoihin järjestetään 2.2.–30.4.2009. Poikkeuksen muodostavat Sibelius-Akatemia, Taideteollinen korkeakoulu, Teatterikorkeakoulu ja Tampereen yliopiston teatterityön koulutusohjelma, joiden hakuaika on 2.2.–27.2.2009.
Yhteishaussa on käytössä nettihaku osoitteessa www.yliopistohaku.fi . Ruotsinkielisen palvelun osoite on www.universitetsansokan.fi. Hakusivuilla voi etsiä myös englanninkielistä koulutusta.
Hakupalvelun sivuilla on lisäksi tiedot koulutuksista, joihin yliopistot järjestävät yhteishaun ulkopuolisia erillishakuja (mm. valinnat maisteriohjelmiin tai haku avoimen yliopiston opintojen perusteella). Erillishaku tehdään kuitenkin edelleen yliopistojen omilla lomakkeilla.