Merkonomiksi aikoinaan opiskellut Tuire Aaltonen suorittaa perhepäivähoitajan ammattitutkintoa oppisopimuskoulutuksella.
Perniöläinen Tuire Aaltonen, 56, suorittaa parhaillaan perhepäivähoitajan ammattitutkintoa oppisopimuskoulutuksella. Alkusysäyksen opiskeluun hän sai työpaikan menettämisen pelosta, mutta opiskelu yllättikin antoisuudellaan – eikä ole lainkaan niin vaikeaa kuin hän etukäteen pelkäsi.
Tuire Aaltonen opiskeli aikoinaan merkonomiksi. ”Haaveilin toimittajan tai kirjailijan ammatista, mutta sitä varten olisi pitänyt muuttaa opiskelemaan Tampereelle, joten oli helpompi ratkaisu pyrkiä naapurissa olevaan kauppaopistoon.”
Valmistuttuaan Tuire sai toimistotöitä. Välillä hän jäi kotiin hoitamaan pieniä lapsiaan, ja otti myös hoitolapsia näiden seuraksi. ”Silloin en osannut kuvitella, että lastenhoidosta tulisi vielä joskus ammattini.” Lasten mentyä kouluun hän jatkoi toimistotöitä pätkätyöläisenä, kunnes kuusi vuotta sitten, erään sijaisuuden loputtua, koulutusta vastaavaa työtä ei enää löytynytkään. ”Työttömyyden uhka pakotti miettimään uudestaan, mitä osaan ja mihin minulla on mahdollisuuksia”, kuvailee Tuire silloista tilannettaan.
Ryhmis: lastenhoitoa kodikkaasti tiimityönä
Tämän pohdinnan myötä löytyikin työ lastenhoitoalalta: ensin sairaan lapsen kotihoitajana ja myöhemmin ryhmäperhepäiväkodissa. Ryhmäperhepäiväkoti, tuttavallisemmin ”ryhmis”, on kuin perhepäivähoidon ja päiväkodin välimuoto: yleensä 2–3 hoitajaa on vastuussa noin kymmenen lapsen ryhmästä.
Ryhmis eroaa päiväkodista pienempien hoitoryhmien lisäksi kodinomaisuudellaan. Työ kuitenkin muistuttaa paljon päiväkotityötä vaipanvaihtoineen, satuhetkineen ja vanhempainiltoineen. Ero perhepäivähoitoon on suurempi: ”Perhepäivähoitajan työ on yksinäisempää”, vertailee Tuire Aaltonen omia kokemuksiaan. ”Minulle on tärkeää, että voin keskustella välillä työkaverin kanssa.”
Ryhmiksessä Tuire työskenteli viisi ja puoli vuotta, ja olisi viihtynyt pidempäänkin, ellei kaupunki olisi vähentänyt työntekijöidensä määrää. Ensimmäisenä saivat lähteä ne, joilla ei ollut alan koulutusta, ja Tuire kuului tähän joukkoon.
Vastaavaa työtä löytyi naapurikunnasta, mutta sielläkään ei epäpätevälle voitu luvata pysyvää työpaikkaa. ”Sitten tyttäreni kertoi minulle mahdollisuudesta suorittaa ammattitutkinto näyttötutkintona, ja otin selvää lähimmän aikuiskoulutuskeskuksen tarjonnasta. Perhepäivähoitajan ammattitutkintoon valmistava oppisopimuskoulutus oli alkamassa puolen vuoden kuluttua, ja ilmoittauduin mukaan.”
Näyttöjä ja tiedonhakua
Ennen koulutuksen alkamista arvioitiin aiemmat tiedot ja taidot yhdessä opettajan ja esimiehen kanssa. Pitkän työkokemuksensa takia Tuire Aaltonen pystyy suorittamaan tutkinnon puolessa vuodessa, kun siihen normaalisti kuluu kaksi vuotta. Hän tekee osan opinnoista etätehtävinä ja käy siksi vain osalla luennoista.
Näytöissä arvioidaan työskentelyä oikeassa ympäristössä eli työpaikalla erilaisten työtehtävien parissa. ”Esimies ja oppilaitoksen edustaja olivat seuraamassa, kun tein kasvatus- ja hoitosuunnitelman erään hoitolapsemme äidin kanssa. Toinen tehtävä oli lapsilähtöisen teemaviikon suunnittelu. Arvioija oli paikalla kokonaisen päivän, kun toteutimme suunnitelmaani.” Lisäksi työtoveria pyydettiin arvioimaan Tuiren työskentelyä viikon ajan.
Tähän mennessä suoritetut näytöt ovat olleet ennestään tuttua asiaa ja sujuneet siis helposti. ”Kirjallisia etätehtäviä varten olen sen sijaan joutunut etsimään tietoa kirjastosta ja netistä. Niistä olen myös oppinut eniten, ja aiheet ovat todella kiinnostavia ja hyödyllisiä. On kiva huomata että tutuille asioille saa nimen opiskelemalla. On eri asia osata jokin asia käytännössä kuin pystyä kirjoittamaan se paperille.”
Edessäpäin on vielä kaksi valinnaista näyttöä. Koska Tuire on aiemmin työskennellyt maahanmuuttajien ja allergisten lasten parissa, hän valitsi aiheeksi nämä erityisryhmät. Nykyisessä työssä on toinen tilanne, joten hän joutuu suorittamaan viimeiset näytöt muualla. ”Vaikeimmat asiat ovatkin ehkä vielä edessäpäin”, Tuire arvelee.
Innostavaa sisältöä elämään
Vaikka Tuire Aaltonen on ollut monenlaisilla kursseilla työuransa aikana, ammattitutkinnon suorittaminen on silti aivan uudenlainen kokemus. Opiskelu ei ole pelkkää kirjojen pänttäämistä vaan enemmänkin käytännön työtä, ja tuo uudenlaista sisältöä elämään.
”Psykologian puolelta olen saanut paljon uutta tietoa, jota olen heti päässyt kokeilemaan käytännössä. Myös vuorovaikutusasiat ovat korostuneet: kiinnitän nyt enemmän huomiota keskusteluihin lasten vanhempien kanssa, ja työkaverien huomioiminen on tullut entistäkin tärkeämmäksi.”
Opiskelun ja työn yhdistäminen on ollut oppisopimuskoulutuksessa luontevaa. Iltoja ja viikonloppuja on kulunut, mutta aikaa on jäänyt silti muullekin elämälle. Toisaalta Tuire kertoo välillä nousseensa jopa keskellä yötä selvittämään askarruttamaan jääneitä asioita.
Työnantaja on osoittautunut ennakkoluulottomaksi ja joustavaksi tullessaan mukaan oppisopimuskoulutukseen. Työtovereidenkin lievästi epäilevä asenne on muuttunut, kun he ovat huomanneet, että voivat oppia uutta Tuiren vanavedessä.
Tuire uskoo valmistuvansa alkuperäisen suunnitelman mukaan eli noin kahden kuukauden kuluttua, sopivasti juhannukseksi. ”Sitten juhlitaan, sillä poikanikin on juuri valmistunut.” Entä sen jälkeen? ”Olen ajatellut jatkaa psykologian opiskelua jossain muodossa, harrastuksena vähintään”, Tuire suunnittelee.
”Opiskelu on sujunut yllättävän ripeää tahtia ja mielestäni melko vaivattomasti,” arvioi Tuire Aaltonen tähänastisia opintojaan. ”Jos olisin tiennyt tämän, olisin aloittanut jo vuosia sitten.”