Miltei valmis gradu oli Päivi Linnannolla työn alla viisi vuotta.
Hän oli vuosia yksi tuhansista yliopiston kirjoilla roikkuvista; niistä, joiden takia yliopistoilta jäävät tulostavoitteet täyttämättä: gradunvitkuttelija. Suuri rikollinen? Yhteiskunnan elätti? Ikuinen opiskelija? Tuskin.
Päivi Linnannon yliopistoura alkoi vuonna 1989. Tarjolla olisi ollut myös filologian opintoja Jyväskylässä, mutta hän valitsi saksan kielen kääntämisen ja tulkkauksen Tampereen yliopistossa. Saksanopiskelu sai vauhtia ylioppilastutkinnon jälkeisestä au-pair-vuodesta Hannoverissa.
Humanisteilla yleensä ja kieltenopiskelijoilla erityisesti opinnot venyvät yli keskiarvon. Opintojen keskimääräinen kesto on kielten opiskelijoilla noin seitsemän vuotta. Ei Päivi kuitenkaan opiskeluja aloittaessaan ajatellut ainakaan yli tuota seitsemää vuotta yliopiston kirjoilla roikkua. Mutta kaikkien sattumusten summana niin vain kävi, että opiskelijakorttiin tuli hankittua lukukausitarra 12 kertaa.
– Kovin paljoa alle tuon seitsemän vuoden ei valmistuminen meillä ollut mahdollistakaan. Opinnoissa yksikään opintoviikko ei tullut helpolla. Parin opintoviikon käännöskurssilla käänsin joskus melkein yötäpäivää koko lukuvuoden. Kirjatenteistä olisi voinut saada helpommalla opintoviikkoja, mutta kääntämään oppii vain kääntämällä.
Ja 1990-luvullakin opintoja rahoitettiin työnteolla. Päivin leivän päälle toi voita työ supermarketin kassalla. – Pääosin työ oli viikonlopputyötä, mutta työaika oli pois opinnoista.
Jörö-Jukka ei rokannutkaan
Päivin gradun aihe ehti vaihtua Jörö-Jukka-käännöksien vertailemisesta referoiden kääntämisen pohdintaan.
– Jörö-Jukka jäi gradun aiheeksi proseminaarista. Ihannehan olisi ollut, että olisin jatkanut proseminaarin ja kanditutkielman pohjalta kohti gradua aihetta laajentamalla ja syventämällä. Mutta jossain vaiheessa Jörö-Jukka ei kiinnostanut enää ollenkaan.
Vuoden mittainen työrupeama Saksan Suomen-suurlähetystössä antoi Päiville idean uuteen ja käytännössäkin kiinnostavaan aiheeseen.
– Työ koostui suomalaisten lehtiartikkeleiden kääntämisestä suurlähetystölle. Artikkelit käännettiin referoiden, mikä tuotti omat vaikeutensa työhön. Työstä löysin sekä idean että aineiston graduun.
Elämä ei ole pelkkää gradua
Gradun roikkumiselle on varmaan yhtä monta syytä ja selitystä kuin graduntekijöitäkin. Päivin syy löytyy työnteosta. Suomen EU-jäsenyyden myötä hänestä tuli freelancekääntäjä, joka käänsi parlamentin saksankielisiä puheenvuoroja suomeksi. Ensimmäinen vuoden mittainen määräaikaisuus keskeytti lopullisesti hyvin alkaneet valmistumisvalmistelut. Sitten tuli muutto Tampereelta maalle ja opetustehtäviä ympäri maakunnan.
– Opettaminen vei kaikki mehut. Illat kuluivat seuraaviin tunteihin valmistautumisessa sekä kokeiden valmistamisessa ja korjaamisessa. Viikonloppuisin olin niin väsynyt, etten jaksanut enää gradua pusertaa, Päivi kertoo.
Pitkistä tauoista graduprojektissa oli selvästi haittaa. Päivi muistelee syksyä, jolloin hän palasi takaisin gradun pariin vuoden tauon jälkeen: – Kaikki oli kuin poispyyhitty. Periaatteessa gradua oli valmiina jo vaikka kuinka paljon, mutta en vain päässyt heti kiinni sen kirjoittamiseen. Yllättävän paljon aikaa meni uudelleen orientoitumiseen. Aineisto tuntui vain kaukaiselta muistolta, aikoinaan selkeiksi mieltämäni muistiinpanot eivät meinanneet aueta millään.
– Naputin gradun viimeisen pisteen itsenäisyyspäivän aattona vuonna 2002. Olin ehkä odottanut suurempaa tunnemylläkkää, mutta oikeastaan gradun loppuunsaattaminen ei sitten tuntunutkaan miltään. Siinä se oli. Piste.
Aluksi Päivin vaatimukset graduarvosanasta olivat korkealla: – Vähintään cum laude piti saada. Sitten jossain vaiheessa tavoitteeksi riitti läpipääseminen.
Pienessä käännöstieteen laitoksessa jokainen valmistunut on tervetullut. Kypsyyskokeen tentinvalvojakin onnitteli iloisesti Päiviä tulevan valmistumisen johdosta.
Täi tervassa, gradu kaapissa
Vaikka taatusti eniten gradun roikkuminen vaivaa roikuttajaa itseään, ei lähipiirikään aivan viilein tuntein hommaa katsele:
– Sukulaiset, ystävät ja avomies yrittivät aina silloin tällöin kannustaa ja kysellä gradukuulumisia. Kaveri saattoi soittaa, ja kun vastasin puhelimeen, hän moitti minua siitä, että lörpöttelen vain puhelimessa, kun graduahan sitä pitäisi tehdä. Ihan kiva, mutta ei aina kovin mieltäylentävää.
– Kun sain humanististen tieteiden kandin paperit, äiti julisti kehystävänsä todistuksen seinälleen. Olisi edes jotain näyttöä opintojen edistymisestä ja lupaus maisteriudesta.
Ohi on – ehkä
Päivin ura yliopisto-opiskelijana päättyi tammikuussa 2003. Gradu on hyväksytty ja valmistumiseen liittyvät liput ja laput ovat saapuneet Köyliöön. Tutkintotodistuksen kopioita on lähtenyt todistusaineistona maailmalle ystäville ja perheelle. Arvosana ei ollut ihan odotetunlainen, mutta pääasia on, että graduprojekti on ohi.
Tutkinnottakin olisi tietysti voinut elää, mutta mahdollisiin virkakuvioihin gradun antamaa muodollista pätevyyttä kaivataan.
– Joululomalla kirjoitin loppuesseetä käännöstieteen laitokselle. Tammikuussa huomasin taas kirjoittavana esseetä: tällä kertaa osana ammatillisen opettajankoulutuksen hakuprosessia.
Ammatilliseen opettajankoulutukseen ei kuulu gradua. Lopputyö kuitenkin.