Pieneläintenhoitaja hallitsee laboratoriotyön ja asiakaspalvelun
Pieneläintenhoitajan ammatti on kasvattanut suosiotaan räjähdysmäisesti. Opintoluotsi kysyi alan ammattilaiselta, millaiselta päivätyö takkuturkkisten kattien ja muiden eläinystävien keskellä tuntuu.
Anu Rosti on toteuttanut jo lapsena syntyneen haaveensa työstä eläinten parissa. Rosti työskentelee Helsingin eläinsuojeluyhdistyksessä eläinhoitajana. Eläinsuojeluyhdistys neuvoo eläintensuojeluun liittyvissä kysymyksissä sekä ottaa talteen löytöeläimiä. Sen suojiin päätyy pääkaupunkiseudulta vuosittain noin 1 500 hylättyä eläintä, joista valtaosa on kissoja.
Anu Rosti päätyi työpaikkaansa ensimmäisen kerran 16-vuotiaana peruskoulun TET-harjoittelun kautta ja hankki myöhemmin eläintenhoitajan koulutuksen oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutus kesti muutaman vuoden. Koulutukseen sisältyi niin teoriaopintoja kuin käytännön työtäkin.
”Eläinsuojeluyhdistyksen eläinlääkärin vastaanotto on hyvin pieni, joten kävin harjoittelemassa myös muilla eläinklinikoilla”, Anu Rosti kertoo. ”Keskityin klinikoilla esimerkiksi laboratoriotyöskentelyyn ja röntgeniin.”
Seuraavaksi haaveissa siintää pieneläintenhoitajan ammattitutkinto.
”Ennen tutkintoa aion vielä prepata itseäni hankkimalla lisää kokemusta,” Rosti suunnittelee.
Pesti eläinsuojeluyhdistyksessä ei edusta aivan tyypillisintä pieneläintenhoitajan työtä. Yleensä pieneläintenhoitajat työskentelevät eläinklinikoilla. He suorittavat eläinlääkärin valvonnassa pienempiä toimenpiteitä, kuten hammas- tai haavanhoitoja, siteiden vaihtoja, tikkien poistoja sekä vastaavat asiakaspalvelutehtävistä.
Anu Rosti kertoo suorittaneensa myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan perustutkinnon. Lähihoitajan työt jäivät kuitenkin vain kahden päivän mittaiseksi, kun veri veti taas eläinten hyväksi työskentelyn pariin. Rostin mukaan lähihoitajan tutkinto ei kuitenkaan ollut vikatikki.
”Koulutus antoi rutkasti lisää kokemusta terveydenhuoltoalasta sekä elämänkokemusta ja näkemystä ammatilliseen elämään”, hän kuvailee.
Huippuhetkiä ja hampaiden kiristelyä
Anu Rostin tyypilliseen työpäivään kuuluu eläinten perushoitoon liittyviä toimenpiteitä, kuten lääkitsemistä, ruokintaa sekä hoidon suunnittelua niin eläinlääkäreiden kuin hoitajienkin kanssa. Työnkuvaan kuuluu myös eläintilojen puhtaanapito pissalaatikoiden puhdistusta myöten. Rosti vastaanottaa yhdistykseen saapuvia eläimiä ja luovuttaa niitä uusiin koteihin sekä neuvoo uusia omistajia. Lisäksi hän toimii eläinsuojeluyhdistyksen kani- ja jyrsijävastaavana.
Työtehtäviä piisaa laidasta laitaan. Mikä ammatissa on kaikista kiehtovinta?
”Mahdollisuus tehdä työtä lemmikkien hyvinvoinnin edistämiseksi”, Anu Rosti arvioi. ”Saan jakaa tietoa lemmikkieläinten hoidosta sekä avustaa eläinlääkäriä esimerkiksi leikkauksissa.”
Pieneläintenhoitajan arki on täynnä palkitsevia hetkiä. Rosti kertoo, että huippuhetkeltä tuntuu vaikkapa pahasta flunssakierteestä kärsineen kissan toipuminen tai aran eläimen luottamuksen voittaminen. Sydäntä lämmittävät myös ne kerrat, kun pitkään eläinsuojeluyhdistyksellä majaillut kissa vihdoin löytää pysyvän kodin loppuelämäkseen.
”Uskon oikeastaan, että jokaisen hoitajan huippuhetki työpaikallaan on se, kun sekä neli- että kaksijalkainen asiakas lähtevät kotiin hymyssä suin ja tyytyväisinä saamastaan hoidosta ja palvelusta. Silloin tietää, että ainakin sillä hetkellä on työssään onnistunut!”
Hermoja taas koetellaan, kun pieneläintenhoitaja joutuu kohtaamaan ihmisten välinpitämättömyyttä eläimiä kohtaan. Malttiaan ei sovi menettää, vaikka suututtaisikin – sen sijaan on oltava diplomaattinen ja kärsivällinen sekä pystyttävä kuuntelemaan ja myötäelämään.
Erääksi työn miinuspuoleksi Anu Rosti nimeää myös ainaisen kiireen.
”Työpäivät saattaa usein venyä pitkiksi eivätkä kaikissa paikoissa rahalliset korvaukset ole asianmukaiset”, Rosti kritisoi. ”Työ on jopa kolmessa vuorossa tapahtuvaa vuorotyötä, viikonlopputyötä ja päivystämistäkin. Valitettavasti kaikki työnantajat eivät osaa vieläkään antaa koulutetulle pieneläintenhoitajalle arvoa. Työehtosopimus alalle on onneksi jo ainakin suunnitteluasteella.”
Eläinrakkaus ei riitä
Pieneläintenhoitajaksi voi valmistua monella tavalla. Alalle voi suunnata niin oppisopimuskoulutuksen kuin erilaisissa instituuteissa, maatalousoppilaitoksissa ja ammattiopistoissa järjestettävien koulutusjaksojen kautta. Kunnianhimoisimmat voivat täydentää osaamistaan vuosittaisilla erityiskursseilla ja luennoilla.
Anu Rostin mukaan pieneläintenhoitajaksi mielivien kannattaa kuitenkin ottaa selvää, mistä ammatissa todella on kyse.
”Olen kuullut että sana pieneläintenhoitaja on tuonut joidenkin mieleen hamstereita paijailevan tai koiria ulkoiluttavan henkilön! Sitähän työ ei kuitenkaan todellakaan ole. Pieneläintenhoitajan työtä voisi verrata sairaan- tai perushoitajan työhön, yhdistäen siihen laboratorio- ja röntgenhoitajan, myyjän sekä sihteerin ammatin! Pieneläintenhoitajahan hallitsee myös labrat, röntgenkuvien oton ja kehityksen, ajanvaraukset ja puhelinneuvonnan sekä osaa myydä asiakkaan lemmikille juuri oikeanlaista ruokaa, matolääkettä tai vitamiinia.”
Eikä pelkkä eläinrakkaus tunnu työhön riittävän. Ammatista unelmoivalta täytyy löytyä myös kiinnostusta asiakaspalveluun sekä joustavuutta, oma-aloitteisuutta, tarkkuutta ja yhteistyökykyä.
”Myöskään kovin herkälle ’haluan pelastaa kaikki maailman eläimet’ -tyyppiselle henkilölle ammatti ei sovi, koska työhön kuuluu myös vanhojen ja sairaiden lemmikkien lopettamista sekä surevien omistajien tukemista. Hoitaja ei voi moralisoida, syyttää tai alkaa lohduttomasti itkemään, vaan selvitä niistäkin tilanteista ammattitaidolla.”