Biokemisti tutkii elävän luonnon molekyylien rakennetta ja toimintaa.
Mitä biokemia oikeastaan on? Kansantajuisesti tiivistettynä biokemia käsittelee elävän luonnon molekyylien rakennetta ja toimintaa. Ala kuulostaa kuitenkin kimurantilta.
Biokemistin ei kuitenkaan tarvitse olla labratakki päällä syntynyt neropatti tai supermatemaattinen ihmelapsi. Näin väittää ainakin Juha Ollila, joka aloitti opiskelut Helsingin yliopiston kemian laitoksella 1990-luvun alulla. Hänen kohdallaan kemian kanssa kilpaili aikanaan ajatus lääketieteelliseen tiedekuntaan pyrkimisestä.
”Olen aina halunnut tutkijaksi ja kemia kiinnosti minua”, Ollila kertoo. ”Ajattelin myös tutkijalääkärin uraa, mutta tuntui turhalta opetella lääkäriksi niin, ettei koskaan toimisi lääkärin ammatissa. Tämän takia biokemia tuntui hyvältä vaihtoehdolta.”
Armeija toi opintoihin välivuoden, jonka jälkeen Ollila siirtyi opiskelemaan biokemiaa. Tätä nykyä biokemiaa täytyy kuitenkin hakea opiskelemaan oman pääsykokeen kautta.
Opiskeluvuosilta mieleen jäivät mieluisimpana laboratoriokurssit, joissa alaan pääsi tutustumaan käytännön työn kautta. Tylsimmältä taas tuntuivat laajat kirjatentit.
”Minun opiskeluaikanani opiskelu oli hyvin vapaata, vaikka labroissa piti toki olla aina sovittuina aikoina”, Ollila muistelee. ”Nykyään opiskelu on ehkä vähän koulumaisempaa. Vapautta toki saa, mutta sitä on itse aktiivisesti haluttava.”
Ollila valmistui luonnontieteiden maisteriksi vuonna 1998.
Labraa ja internetin penkomista
Lannistuneista ennakkoluuloista huolimatta Juha Ollilan mukaan kemian opinnoissa pärjäävät kaikentyyppiset ihmiset. Kirjavaan sakkiin mahtuu monenlaista taustaa.
”Biologian kautta kemisteiksi tulleilla ei aina ole esimerkiksi lukiossa ollut pitkää matematiikkaa tai kemiaa”, Ollila muistuttaa. ”Kemian, matematiikan ja fysiikan kiinnostus on tietysti hyväksi. Jos haluaa tutkijaksi, pitää olla tutkijan luonne. Se vaatii muun muassa pitkäjänteisyyttä ja kiinnostusta asioihin.”
Tutkijan ura ei kuitenkaan ole biokemistin ainoa tulevaisuudennäkymä. Biokemistit voivat myös ryhtyä opettajiksi tai vaikkapa alan myyntityöhön. Potentiaalisia työpaikkoja ovat myös sairaalalaboratoriot, patenttitoimistot ja lääkealan firmat. Tarjonnasta voi valita itselleen sopivimman.
Ollila itse on suuntautunut tutkimukseen. Hänen työnsä eroaa jonkin verran laboratoriossa näpräävän biokemistin työnkuvasta.
”Kaikilla biokemisteillä on sekä labratyötä että tietokoneilla tehtävää työtä – niiden suhde vain vaihtelee”, Ollila tarkentaa. ”Laboratoriotyö vaihtelee valtavasti riippuen tutkimusaiheesta. Itse vertaisin labratyötä vaativaan keittiössä touhuamiseen.”
Myös biokemian alalla tietotekniikka ja internet ovat tämän päivän tutkimuksessa välttämättömiä apuvälineitä. Tutkimuksen perustana toimivat verkosta löytyvät loputtomat artikkelitietokannat. Niistä voi penkoa tietoa vaikkapa genomeista ja geeneistä tai proteiineista ja niiden funktioista.
Ollila yrittää kertoa omasta tutkimuksestaan niin, että maallikkokin ymmärtäisi, mistä suurin piirtein on kysymys.
”Itse tutkin labrassa tietyin menetelmin, mitkä geenit ovat tärkeitä B-solujen erilaistumisessa ja aktivoitumisessa. B-solut tuottavat vasta-aineita, joiden avulla keho pääsee eroon mm. vahingollisista bakteereista. Labrasta saan tuloksena tuhansia geenejä, jotka sitten tietokoneiden avustuksella analysoidaan. Lopulta saan muutamia kymmeniä geenejä, jotka ovat aktiivisia soluissa tietyssä solun toiminnan vaiheessa.”
Tässä vaiheessa haastattelija alkaa kuitenkin pudota kärryiltä. Tämä on kuitenkin yleinen ilmiö.
”Usein ihmiset eivät tiedä yhtään, mitä teen”, Ollila tunnustaa.
Työpaikkoja tiedossa
Juha Ollila työskentelee parhaillaan Helsingin yliopistolla. Yliopistotyössä palkkataso ei ole niin päätähuimaava kuin yksityisellä sektorilla.
”Ihmisillä on palkkamme suhteen aivan uskomattomia harhakäsityksiä”, Ollila naureskelee.
Vaikkei biokemisti aivan kroisoksena elelekään, yliopistopalkkausta kompensoivat muun muassa joustavat työajat.
”Olen vapaa tekemään mitä haluan”, Ollila summaa työnsä parhaat puolet. ”Toisaalta jatkuvat deadlinet ovat aika stressaavia.”
Biokemistien työllisyystilanne paranee entisestään jatko-opintojen myötä. Tohtorit työllistyvät tehokkaasti, joskin he äskettäisen tutkimuksen mukaan suuntautuvat myös muille aloille.
Ollila arvioi, että ”biobuumin” notkahduksesta huolimatta alan työpaikkoja on tulevaisuudessa luvassa lisää.