Miten lukuloma ja kirjoitukset sujuivat? Annika Vainio kertoo Opintoluotsin artikkelisarjassa abivuodestaan.
Jos abivuosi tuntui menevän nopeasti, niin kolmen viikon lukuloma kului yhtä huomaamatta kuin kesäaikaan siirtyminen. Vaikka tuntuu, että aika ei ole juurikaan kulunut, on taas menty eteenpäin kohti uusia kysymyksiä ja uusia suunnitelmia.
Tavoitteesta seuraavaan siirtyminen on rytmittänyt viimeistä lukiovuotta. Kirjoitusten jälkeen olo on tyhjä. Kaapissa olevia koulukirjoja ei enää tarvitse lukea, huojuviksi pinoiksi kasvaneet muistiinpanot ovat nyt poissa mielestä.
Penkkareiden jälkeen riemu koulunkäynnin loppumisesta vaihtui pian taukoamattomaan huoleen kirjoituksista. Haastavinta olikin lukemisen aloittaminen: mikä aine olisi tärkein, mistä kurssista lukeminen pitäisi aloittaa. Ennen penkinpainajaisia järjestetyt preliminäärikokeet antoivat rohkaisua kirjoituksiin ja rehellistä palautetta osaamisen tasosta. Lukulomalla pidetyissä suullisissa kuulusteluissa kerrattiin opettajien johdolla tärkeimpiä osa-alueita sekä kielissä että reaaliaineissa.
Abiturientin aikataulu
Muutama lukulomalaisena vietetty päivä näytti, että itsenäinen opiskelu on haastavampaa kuin miltä se kuulostaa. Lukuloman aikana tuli ikävä opettajajohtoisia tunteja, jolloin muistiinpanot kopioidaan kalvolta ja opettaja on jo poiminut tärkeimmät asiat oppilaita varten. Kirjoitettavien aineiden kokonaisuus tuntui kaaokselta, kurssien kahlaaminen läpi mahdottomalta tehtävältä.
Itsekuri joutui koetukselle, kun lukusuunnitelman suurpiirteinenkin aikataulu alkoi vaikuttaa liian tiukalta. Aamuisin oli vaikea vastustaa pitkään nukkumisen mahdollisuutta, päivällä tekikin jo mieli lähteä kahville tai kaupungille, kun kirjojen tuijottaminen alkoi käydä puuduttavaksi. Kuuden tunnin päivittäinen lukeminen unohtui äkkiä. Ranskan epäsäännöllisten verbien kertaaminen vaihtui ranskankielisen musiikin kuuntelemiseen, englannin lukeminen television amerikkalaisten suosikkisarjojen katsomiseen.
Syksyn kirjoituksissa oli jo käynyt selväksi pohjatyön merkitys. Viimeisen illan pänttäämisen kannattamattomuus muistui taas mieleen, kun luki psykologian kirjasta asioita, joita ei edes muistanut koskaan kuulleensa. Jälkiviisaus nosti päätään heti kirjoitusten alettua: olisi kannattanut aloittaa lukeminen aikaisemmin ja jäsennellä materiaali paremmin. Lukuloma on todellakin pääasiassa tarkoitettu jo opittujen asioiden kertaamiseen, eikä uuden opiskeluun.
Konseptit täynnä kirjoitusta
Kevään kirjoitukset alkoivat tuttuun tapaan äidinkielen aineistoaineella 14.3. Taidelukion salin edessä odotti aamulla kahdeksan jälkeen puhelias joukko abeja. Ajatukset vaihtelivat hermostuneisuudesta leppoisiin tokaisuihin parhaansa yrittämisestä. Kokeen aineistovihkon ruoka-aiheet tuntuivat toisista lottovoitolta, toisista liian samankaltaisilta.
Äidinkielen jälkeen 16.3. haasteena oli reaalin kirjoittaminen. Tänä keväänä reaali oli vielä entisenlaisensa koe, jossa kokelas sai valita vastauksensa kaikkien reaaliaineiden joukosta. Uskonnon tai elämänkatsomustiedon, filosofian, psykologian, historian, biologian, maantiedon, fysiikan ja kemian monista kymmenistä kysymyksistä täytyi vastata kahdeksaan.
Taidelukiolaisten taide- ja musiikkihistorian kurssien opiskelu oli huomioitu reaalikokeessa yhdellä historian jokerikysymyksellä. Kuvislinjalaiset pystyivät onneksi hyödyntämään viiden taidehistorian kurssin tietoja myös historian ja uskonnon kysymyksissä.
Englannin kirjoituksissa saliin pääsyn odottaminen tuntui jo rutiinilta. Englanninkielisiä sananlaskuja opetelleet kirjoittajat antoivat muille opiskelijoille viimehetken vinkkejä. Salissa istuminen ei ollutkaan enää yhtään jännittävää tai erikoista. Vaikka lukion ensimmäisellä luokalla katselin kunnioitten kirjoittavia kolmosia, suuret pelottavat kirjoitukset tuntuivat nyt kaksi vuotta myöhemmin vain välttämättömältä pahalta.
Valkoinen lakki vai mustat sukat?
Kirjoitukset venyivät tänä keväänä pääsiäisen takia huhtikuun puolelle. Viimeisenä kirjoitettiin lyhyt vieras kieli. Alustavat tulokset muista kirjoitetuista aineista olivat jo kirjoitusten loputtua tulleet.
Joillekin opettajien laskemat suuntaa antavat arvosanat lupailevat loistavia ylioppilasarvosanoja, joillekin uutta yritystä ensi syksynä. Vaikka olisi itse tehnyt parhaansa, se ei riitä, sillä aina tietty prosentti kokelaista reputtaa ja tietty prosentti saa laudaturin. Maan yleinen taso määrittelee lopulliset tulokset.
Kurssikirjoista pääsykoekirjoihin
Kirjoitusten ollessa enää viikkojen takainen päänsärky, olisi aika aloittaa pänttääminen pääsykokeisiin. Musiikkialoille hakevat harjoittelevat jo ahkerasti pääsykokeisiin, kuvataidealan opiskelua suunnittelevat työskentelevät ennakkotehtävien parissa. Pääsykoekirjojen tilaaminen on viimeistään nyt ajankohtaista, jotta ehtisi valmistautua touko- ja kesäkuun vaihteessa oleviin pääsykokeisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.
Mutta entä jos ei vieläkään tiedä, mitä haluaa? Tulevaisuudensuunnitelmien muuttaminen päivittäin on alkanut jo käydä naurettavaksi. Toisena päivänä päätän, etten halua akateemiselle uralle, seuraavana selailen yliopistojen valintaopasta suurella mielenkiinnolla. Kevään edetessä kovaa vauhtia nyt on vain päätettävä hakea jollekin alalle.
Päätökset ammatinvalinnasta tuntuvat nyt kovin lopullisilta, vaikka todellisuudessa tiedämme, että opiskelupaikasta pääsee pois ja alaa on lupa vaihtaa, jos se ei tunnu omalta. Kyllähän keski-ikäisetkin ihmiset kouluttautuvat uudelleen. Täytyy muistaa, että minä en sitoudu kolmenkymmenen vuoden uraputkeen hakupapereita täyttäessäni.
Kaksi kuukautta kakkukahveihin
Kirjoitusten jälkeen vapaa-aika tuntuu ylellisyydeltä. Takaraivossa painavat tosin hakuajat ja tulevat pääsykokeet. Huolenaiheena on myös jokakeväinen kesätyön etsintä. Pienissä kaupungeissa lukion päättävälle nuorelle on haaste löytää töitä. Vaikka kirjoittaneilla ei ole velvoitteita olla koululla, siltä osan heistä mitä todennäköisimmin löytää. Opettajatkin hämmästelevät ääneen koulun sohvilla viihtyviä abiturientteja. Ehkä se johtuu Taidelukion ilmapiiristä, ettei osaa pysyä poissa, vaikka koulu on jo loppunut.
Tuttu ja turvallinen kouluympäristö ei kuitenkaan ole enää osa meidän arkea. Nyt on valmistauduttava uusiin haasteisiin ja arvoitukselliseen tulevaan. Savonlinnaan koulun takia muuttaneista osa alkaa palailla kotipaikkakunnilleen. Kavereille, joita ennen on nähnyt päivittäin, sanoo nyt:” Nähdään viimeistään lakkiaisissa.”