Kuka pelkää hammaslääkäriä?
Hammaslääkärin tuolissa ei tarvitse enää jännittää.
Helsinkiläinen Mirka Nurmi luki yliopistolla biologiaa, ennen kuin tajusi haluavansa hammaslääkäriksi. Luonnontieteet kiinnostivat jo lukiossa, mutta yliopisto-opintojensa startattua Nurmi tajusi kaipaavansa tulevaan ammattiinsa myös paljon sosiaalista kanssakäymistä.
”Tutkijan ura ei sen takia tuntunut omimmalta. Halusin myös pystyä konkreettisesti auttamaan ihmisiä”, Mirka muistelee oppiainevalintaansa.
Nurmi pääsi hammaslääketieteelliseen tiedekuntaan ensimmäisellä yrittämällä. Biologian opinnot antoivat pyrkimiselle vankan pohjan, sillä niihin oli kuulunut myös kunnon annos kemiaa ja ihmisen biologiaa. Pääsykokeiden aihealueet olivat jo ennalta tuttuja.
”Siksi pääsykoekirjan lukeminen oli varmasti helpompaa”, Mirka tuumaa. ”Tein myös vanhoja tehtäviä ja laskin paljon laskuja.”
Metodi osoittautui toimivaksi. Mirka kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka suosittuun tiedekuntaan pääsivät.
”Kaikkiin lääkiksiin on melko vaikea päästä sisään”, Nurmi myöntää. ”Hakijamäärät kasvavat koko ajan hyvän työllisyystilanteen takia. Työllisyystilanne on suorastaan mainio. Noin puolet työllistyy yksityiselle sektorille, puolet kunnalle.”
Parasta on potilastyö
Hammaslääketieteen opiskelijat opiskelevat ensimmäiset pari vuotta muiden lääketieteilijöiden kanssa yhteisiä kursseja. Nurmen mielestä opinnot ovat muuttuneet entistä kiintoisammiksi ”erkaantumisen” jälkeen.
”Teorian yhdistäminen käytäntöön on kivaa. On hienoa huomata, että opiskelemiaan asioita oikeasti tarvitsee. Pitkät päivät eivät kylläkään ole aina mukavia, ja muistettavien asioiden määrä on melkoinen!”
Opintoihin kuuluu paljon harjoittelua työelämässä. Harjoittelu tapahtuu omalla terveyskeskusklinikalla. Käytännön töitä tehdään opintojen loppusuoralla jopa neljänä päivänä viikossa.
”Potilaiden hoito on todella mukavaa”, Mirka Nurmi ylistää. ”On hienoa käyttää oppimiaan taitoja, ja toisaalta huomata, miten opittua tietoa on kuitenkin pakko soveltaa. Mikään ei yleensä mene täysin oppikirjojen mukaan.”
Potilastyö kiinnostaa Nurmea, ja hänen ammatillinen unelmansa olisi työskennellä terveyskeskushammaslääkärinä ”mahdollisimman monipuolisesti”. Terveyskeskuslääkäri tapaa työssään laajan kirjon erilaisia potilaita.
”Myös erikoistuminen esimerkiksi ortodontiaan eli oikomiseen olisi kiinnostavaa. Aluksi haluan kuitenkin tehdä perushammashoitoa ja oppia siitä lisää. Eikä tutkimustyökään ole täysin poissuljettu vaihtoehto, kunhan saan jossain määrin työskennellä edelleen potilaiden parissa.”
Haaveammatilla on myös varjopuolensa. Pitkät päivät uurastetaan läpi välillä hankalissa työasennoissa. Klinikkatyöskentely tuntuu erityisesti jomotuksena ja kiristyksenä niskassa ja selässä.
”Hoitopäätöksetkään eivät aina ole yksiselitteisiä”, Nurmi miettii listatessaan ammatin vaikeita ominaisuuksia. ”Eri vaihtoehtojen välillä on kuitenkin valittava, vaikka oikean ratkaisun tekeminen olisikin vaikeaa.”
Apua fobiaan
Päättäväisyyden lisäksi hammaslääkäriltä vaaditaan kärsivällisyyttä. Myös kädentaidot helpottavat opintoja. Eikä tuleva hammaslääkäri voi kavahtaa myöskään tuntien pänttäyssessioita. Sosiaaliset taidot ovat äärimmäisen tärkeä osatekijä, sillä monelle hammaslääkärikäynti on kovan pelon ja jännittämisen paikka. Onneksi tulevat hammastohtorit tietävät tämän.
”Etenkin vanhemmilla ihmisillä on huonoja kokemuksia hammashoidosta”, Mirka Nurmi vahvistaa. ”Hammashoitometodit, tekniikat ja välineet olivat erilaisia ja hoito saattoi olla kivuliasta. Nämä kokemukset ovat jääneet monella peloksi.”
Kivun lisäksi pelko voi olla myös toisenlaista.
”Suu on melko intiimi alue ja sen kautta hengitetään. Moni pelkää tukehtuvansa hammashoidon yhteydessä. Jo opiskeluaikana pelkopotilaiden hoitoon ja kohtaamiseen kiinnitetään opinnoissamme paljon huomiota. Hammaslääkärin ei tarvitse varsinaisesti olla terapeutti, mutta pelkopotilaan tunnistaminen ja hänen huomioimisensa on tärkeää.”
Kaikkein hermostuneimmille on tarjolla myös järeämpiä helpotuskonsteja.
”Hammaslääkärillä on mahdollisuus esilääkitä pelkäävä potilas”, Nurmi muistuttaa. ”Usein keskustelu ennen toimenpidettä auttaa jo suuresti. Kunnon puudutus, toimenpiteen läpikäyminen ja potilaan toiveiden huomioonotto ovat avaintekijöitä.”