Youth-Labra-projekti poimii ammattiopinnot keskeyttäneitä Valkeakoskella.
Kaikki koulukeskeyttäjät eivät suinkaan ole saamattomia. Monesti koulun välttely vaatii suunnattomasti energiaa ja nokkeluutta. Kuinka saada kaikki tuo tarmo ja osaaminen suunnattua ammatin hankintaan? Tätä pohditaan yhä useammassa oppilaitoksessa.
Kun koulu ei kiinnosta, ja oppilasta uhkaa tavoittamattomiin haihtuva päättötodistus, on keksittävä muita tapoja järjestää opetusta. Ammattikoulutuksen oppisisältöjä voi yrittää tartuttaa oppijan päähän
esimerkiksi työssäoppimisen avulla. Myös arjen ja oikeastaan koko elämän hallintaa pitää monelle opettaa. Kaikilta ei jokapäiväinen elämä suju ilman aikuisen tukea.
Valkeakosken ammattiopistossa opintoihinsa loppuvaiheessa kyllästyneitä nuoria kalastetaan takaisin ruotuun Youth-Labra -projektin avulla. Euroopan sosiaalirahaston, Länsi-Suomen lääninhallituksen sekä projektissa mukana olevien viiden kunnan (Toijala, Viiala, Urjala, Kylmäkoski ja Valkeakoski) rahoittaman hankkeen tarkoitus on ehkäistä toisen asteen opintojen keskeyttämistä sekä tarjota mahdollisuus jo keskeyttäneille suorittaa opinnot päätökseen.
Projektin kohderyhmään kuuluvan pitää olla 16–24-vuotias projektin rahoittajakuntien asukas, ja hänellä pitää olla riittävä määrä opintoja takanaan. Kotipaikkakuntavaatimus on ehdoton, ja toisinaan hieman harmillinenkin, koska Valkeakosken ammattiopistossa opiskelee paljon nuoria muista lähiseudun kunnista. He eivät siis kuulu projektin kohderyhmään kotikuntasäännön perusteella.
Vaihtoehtoisuus ei tarkoita löysäilyä
– Opiskelija voi suorittaa puuttuvia opintoja mm. työssäoppimalla. Työssäoppimisen toteuttamiseksikin on monia vaihtoehtoja. Yksi mahdollisuus on suorittaa jakso työmarkkinatukiharjoitteluna, mikä mahdollistaa sen, että jo itsenäistyneet, koulusta eronneet nuoret voivat sitoutua opiskeluun ilman, että talous romahtaa, kertoo projektin johtava ohjaaja Pia Saukkonen.
Pääsevätkö projektissa opiskelevat tavallisessa luokkaopetuksessa opiskelevia helpommalla? - En usko, että opiskelijat itse ainakaan niin kokevat. Emme ole heitä kyllä helpollakaan päästäneet, Saukkonen arvioi.
– Itse asiassa olemme hyvin tarkkoja siitä, että projektin kautta saavutetut taidot ja arvostelu ovat yhteismitallisia koulun muiden opiskelijoiden kanssa. Joskus vaatimukset ovat jopa kovemmatkin. Esimerkiksi jos korvaa poissaoloja työelämässä, ovat työpäivät pidempiä ja työelämän vaatimukset säännöllisyydestä, oma-aloitteisuudesta ym. muutenkin kovemmat kuin koulumaailmassa, sanoo Saukkonen.
– Työssäoppiminen on tyypillisin tapa korvata poissaoloja, mutta labraopiskelu ei kuitenkaan ole pelkkää työssäoppimista. Opiskelijoille voidaan suunnitella tehtäväpaketteja, heidän lopputyönsä valmistumista seurataan ja tuetaan, oppilaita kannustetaan menemään oppitunneille. Opiskelijoille tarjotaan henkilökohtaista ohjausta, jos oppimistehtävien tekeminen ei suju.
Salapoliisi löytää "labranuoren"
Projektiin nuoret tulevat useaa eri tietä. Joskus vinkin antaa opettaja, mutta paljon tehdään myös moniammatillista yhteistyötä kuntien nuorisotoimen, sosiaalitoimen ja työvoimaviranomaisten kanssa. Myös nuoret ja heidän vanhempansa saattavat ottaa yhteyttä ja kysellä vieläkö opinnoille voisi jotain tehdä. – Jonkin verran projektissa tehdään omaa salapoliisityötäkin nuorten löytämiseksi, Saukkonen kertoo.
Projektin piirissä on ensimmäisen vuoden aikana ollut 49 nuorta, joista kymmenkunta on valmistunut, seitsemän on valmistumassa ennen vuodenvaihdetta, ja ns. roikkujia on viisi. Muut jatkavat opintojaan, ovat työelämässä tai siirtyneet luokkaopetukseen. Joillekin nuorille projekti ei ole ollut oikea paikka esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelman vuoksi.
Aika kirkastaa tutkintotodistuksen arvon
Minkä vuoksi opinnot sitten jäävät roikkuman? – Suurin vaikeus on motivaation puuttuminen. Pojat – poikiahan ylivoimainen enemmistö labralaisista on – ovat peruskoulun jälkeen vielä niin lapsellisia, ettei koulunkäynti mahdu kiinnostuslistan kärkeen. Aika on yksi parhaista yhteistyökumppaneistamme. Armeijan jälkeen monen nuoren kuviot alkavat selvitä, ja tutkintotodistuksen arvokin kirkastua, sanoo Saukkonen.
Miten opiskelijat suhtautuvat, kun projektista otetaan yhteyttä? – Vaihtelevasti. Tyypillisintä lienee se, että yhteydenottoon vastataan heti tai puolen vuoden kuluttua. Välimuotoja on melko vähän. Toisille kirje on riittävä sysäys alkaa miettiä tulevaisuutta, toiset tarvitsevat vielä senkin jälkeen aikaa. Jos yhteyttä ei saada, on usein kyseessä muutto kauemmas tai tulevaisuus on ratkaistu omin avuin. Melko hyvin olemme kuitenkin onnistuneet nuoria tavoittamaan, Saukkonen kertoo.
Missä ammattikoulussa viihtymätön nuori sitten aikansa kuluttaa. Jos ei kylillä, niin sitten koulun nurkilla ajellen: - Mitä haastavampi tapaus sitä varmemmin hänet koulun nurkilta löytää, Saukkonen naurahtaa.
Yhteistyötä uusin tavoittein
19-vuotiaalla toijalalaisella Minnalla on takanaan Forssassa aloitettuja opintoja. Minna saa viimein opintonsa päätökseen Valkeakoskella. Hän on korvannut poissaolojaan työssäoppimalla. Työpaikkana on ollut toijalalainen päiväkoti.
– Huhtikuussa huomattiin, etten saa opintoja suoritettua, kun poissaoloja oli liikaa ja opintoihin liittyvät työssäolojaksot olivat jääneet vajaiksi, Minna kertoo.
Minna otettiin mukaan projektiin. Aluksi käytiin keskustelu, jossa mukana olivat Minnan lisäksi kuraattori, opettaja ja Pia Saukkonen labra-projektista. Minnalle tehtiin yksilöllinen opiskelusuunnitelma, jonka pohjalta hänen tiensä kohti valmistumista on kulkenut.
Aluksi yhteistyö näytti takkuilevan: projektin työntekijät saivat soitella Minnan perään. Loppuvaiheessa asetelma kääntyi toisin päin. Minna on ollut itse aktiivinen, ja ottanut yhteyttä projektiin päin ongelmatilanteissa ja muutenkin.
Minna on ollut harjoittelupaikkaansa ja työssäoppimiskokemukseensa tyytyväinen. Koulu ei enää kuitenkaan maistu, vaan Minnan toiveena olisi päästä työelämään. Lisäopinnot voisivat tulla kysymykseen joskus myöhemmin. Viikon viimeisen työpaikkakäynnin päätteeksi Pia Saukkonen vie Minnan työpaikalta kotiin ja toivottaa hyvää jatkoa - sekä tervetulleeksi hakemaan tutkintotodistusta seuraavalla viikolla. Yhteistyö jatkuu opintojen jälkeenkin. Tavoite vain muuttuu työllistymiseksi.