Mikko Kosonen soittaa kitaraa Maija Vilkkumaan, Vesa-Matti Loirin ja Emma Salokosken bändeissä.
Joskus keikan jälkeen tulee ahaa-elämys siitä että tosiaankin, teen työkseni suurinta intohimoani ja lempiharrastustani. Ei ole ollenkaan sellainen tunne että olisi töissä", toteaa Mikko Kosonen, 26.
Mikko soittaa kitaraa Maija Vilkkumaan, Vesa-Matti Loirin ja Emma Salokosken bändeissä, muun muassa. "Muusikon työ on taloudellisesti aika epävarmaa, omat työmahdollisuudet ovat kiinni siitä miten artistien urat etenevät. Sen takia on hyvä tehdä laaja-alaisesti kaikenlaista, vaikka tietysti johonkin on keskityttävä", Mikko pohtii.
Työn parhaana puolena Mikko pitää musiikillisia tajuamisen hetkiä. "Välillä treenatessa tulee kuin hypnoositila, jossa tuntuu että kaikki opittu alkaa kanavoitua alitajunnasta läpi. Musiikki alkaa ikään kuin soittaa itseään. Se on hullu tunne, on niin innoissaan että on pakko ottaa puhelin käteen ja soittaa jollekulle. Kaikkein parasta on jos se tapahtuu koko bändille yhtä aikaa, vaikka sellaista sattuu harvoin."
Mikko pitää myös keikkatilanteista. "Ammattimuusikkous toi musiikin harrastamiseen lisää vuorovaikutuksen isojenkin yleisöjen kanssa. Siitä saa soittoon lisäkiksejä. Jollakin Maija Vilkkumaan Helsingin-keikalla on ollut sellainen olo että soittaa kotonaan, ihmiset osaavat sanat ulkoa ja hurraavat."
Muusikoksi tullaan soittamalla
Ammatinvalinta alkoi kirkastua Kososelle hitaasti lukion loppupuolella. "Yritin vielä lukea ranskaa yliopistolla mutta sitten aloin tajuta, että viihdyn vain kitara sylissä. Konkreettisia ajatuksia tai pelkoja ammatinvalintaan ei liittynyt, oli vain fiilis siitä että kunhan voi soittaa."
Mikko pyrki Helsingin pop- ja jazzkonservatorion muusikkolinjalle monta kertaa ennen kuin lykästi. Pääaineeksi tuli sähkökitaran soitto. Opinnot jäivät taka-alalle kun työt veivät mennessään. "Alalla tuntuu olevan sellainen ristiriita että aika vähän lavoilla nähtävistä keikkamuusikoista on oikeasti valmistunut jostakin. Syynä on ehkä osittain se että papereita ei juuri kysytä. Toinen juttu on tietysti jos haluaa vaikka opettajaksi musiikkiopistoon. Silloin paperit on oltava."
Pop- ja jazzkonservatoriosta oli kuitenkin paljon hyötyä. "Koulu oli luonteva paikka tutustua erilaisiin soittajiin, joiden kanssa nytkin teen yhteistyötä. Se oli myös hieno mahdollisuus keskittyä harjoittelemiseen, päivänsä sai vihdoin käyttää musiikkiin hyvällä omallatunnolla. Ja opettajilla oli paljon annettavaa." Koulunkäynti pop- ja jazzkonservatoriossa koostui muun muassa soittotunneista, musiikkityylien workshopeista ja teoria- ja säveltapailutunneista.
Oma ääni on tärkeä
Mikosta tärkeintä muusikolle on oma näkemys musiikista ja usko omaan soittoon. "Mun mielestä kaikkien ei tarvitse osata kaikkia musiikkityylejä, tärkeämpää on olla lojaali omalle esteettiselle käsitykselle. Kun soittaa tarpeeksi omaa instrumenttia ja kuuntelee paljon musiikkia, alkaa huomata, minkälainen musiikki tuottaa voimakkaimpia tunnetiloja. Kannattaa etsiä omat musiikilliset sankarit ja matkia niitä mutta myös kuunnella omaa ääntään eikä jämähtää apinoimaan."
Menestymiseen tarvitaan kuitenkin myös toisia ihmisiä. "Pitää myös soittaa muiden kanssa yhdessä ja osata kuunnella heidän soittoaan, koska yksin ei opi muusikoksi. Menestymisessä on tietenkin paljon sitä että sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Haluaisin kumminkin uskoa että jos on hyvä soittaja ja ihmisenä siedettävä, löytää jossakin vaiheessa töitä."
Aina on opittavaa
Tulevaisuudenhaaveita Mikon on vaikea konkreettisesti määritellä. "Olen sillä tavalla onnekas että teen juuri nyt sellaista musiikkia jota haluankin tehdä. Tietysti on paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluaisin soittaa. Ehkä tulevaisuudessa olisi kiva ottaa enemmän vastuuta sävellyksistä, nyt lähinnä sovitan ja tuotan kitaransoiton lisäksi. Uskon että oma juttuni tulee vastaan sitten kun on sen aika."
Uusia musiikin alueita Mikko kuitenkin haluaisi kartoittaa. "Esimerkiksi kansanmusiikissa olisi paljon kiinnostavia juttuja. Taitavilla soittajilla on aina opetettavaa, olisi kiva mennä jonkun hyvän muusikon luokse kyselemään ja sitten soveltaa keskustelua omaan soittamiseen." Konkreettisiakin toivomuksia Mikolta löytyy. "Joskus näin jonkun keikkapaikan keittiön seinällä kyltin, jossa luki 'ei kokolihaa soittajille'. Sellaisen asenteen toivoisi loppuvan keikkajärjestäjiltä", Mikko nauraa.