Lähihoitaja on tuki ja turva

Lähihoitaja voi erikoistua monenlaiseen hoitotyöhön. Työllistymisprosentti on erinomainen.

Monia mahdollisuuksia ja työtä ihmisen lähellä. Näiden ammatillisten toiveiden motivoimana hämeenlinnalainen Hanna Jokinen lähti aikanaan opiskelemaan lähihoitajaksi. Aiemmin haaveissa oli pyörinyt myös opettajan ammatti, mutta vuosi koulunkäyntiavustajana muutti Jokisen mielipidettä.

Kiinnostus lähihoitajan ammattiin säilyi opiskeluvuosien jälkeenkin. Vain suuntautumisvalinta vaihtui.

”Olin aluksi varma, että suuntautuisin lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön”, Hanna muistelee. ”Matkan varrella kiinnostuin kuitenkin sairaanhoidollisemmasta puolesta ja päädyin sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmaan. On kivaa, että perusopintojen jälkeen voi jatkossa suorittaa vielä toisenkin koulutusohjelman, esimerkiksi asiakaspalvelun ja tietohallinnan saralla. Opiskelen ehkä vielä jonain päivänä sen. Sairaalan vastaanotossa työskenteleminen voisi kiinnostaa.”

Hanna Jokinen valmistautui lähihoitajaksi kahdessa vuodessa. Hän suoritti tutkinnon ylioppilaspohjalta.

Saattohoitoa ja pyykkivuoria

Lähihoitajien työntilanne on kiitettävä. Hommaa riittää, ja Hanna Jokinenkin pääsi työn makuun välittömästi valmistumisensa jälkeen. Nyt tanssia harrastava neito työskentelee Hämeenlinnan suurimmassa vanhainkodissa – tai vanhustenhuoltokeskuksessa, kuten oikea termi kuuluu.

”Meillä on yli sata vanhainkotipaikkaa. Lisäksi työpaikallani toimii muun muassa avoimen päivätoiminnan ryhmiä, vapaaehtoiskeskuksen vetämiä ryhmiä ja virkistystuokioita”, Jokinen listaa.

Uutuuttaan hohtavasta keskuksesta löytyy myös kuntosali ja uima-allas, joten senioreille riittää toimintakykyä ylläpitävää puuhaa.

Hanna Jokinen työskentelee kuitenkin ”raskaamman hoivan osastolla”, jonka asukit viettävät usein jo elämänsä loppuhetkiä.

”Suurin osa oman yksikköni asukkaista on yhden tai kahden autettavia vuodepotilaita”, hän selostaa. ” Osa jaksaa istua vielä geriatrisessa tuolissa tai pyörätuolissa, mutta monikaan ei pysty enää kävelemään tai seisomaan omin avuin.”

Niinpä suuri osa Jokisen työnkuvaa on ihmisen perustoimintoihin liittyvää hoitamista: pesemistä, pukemista, syöttämistä ja vierellä oloa. Lisäksi hän jakaa lääkkeitä dosetteihin ja osastolla asukkaille. Yövuorossa tehdään lisäksi pyykkihuoltoa.

Vuorojen vaihtuessa hoitajat välittävät tietoa asukkaiden voinnista toisilleen. Lääkärikäyntien jälkeen keskustellaan lääkemuutoksista ja muista esille nousevista tärkeistä asioista. Raportin jälkeen hoitajat jakaantuvat yksikköihinsä ja käyvät konkreettisiin hommiin.

”Työtä saa tehdä hyvää tahtia eikä kenenkään ainakaan tarvitse olla toimettomana!” Hanna nauraa.

Kullakin hoitajalla on kaksi nimettyä ”omaa asukasta”, joiden hoidosta kukin huolehtii. Näin pystytään luomaan läheinen suhde omaan hoidettavaan.

Mahtava porukka antaa voimaa

Raskaalta kuulostavaan työhön sisältyy paljon virkistäviä hetkiä. Hanna Jokisen mielestä ammatin parasta antia on asiakkailta saatava välitön palaute.

”On myös ihanaa, kun saa esimerkiksi syvästi dementoituneeseen ihmiseen jonkinlaisen kontaktin, kuten hymyn tai edes katseen. Silloin voi välittää hänelle tunnetta, että joku on rinnalla ja auttaa.”

Myös työkaverit ansaitsisivat Jokisen mielestä päivittäin kunnon kukkapuskan.

”Meillä on mahtava porukka! Kahvitauoilla kukkii hyvinkin rempseä huumori. Ei kai tätä työtä muuten jaksaisikaan.”

Henkisesti kuluttava työ on kuitenkin lähellä Hannan sydäntä lähellä, sillä sen sisällöllä on todellista merkitystä.

”Koen kuoleman ja kuolemisen arvokkaana asiana. Haluan omalla panoksellani vähentää kuolevan kipuja tai pelkoja olemassa läsnä ja vaikkapa antamalla avuksi tarpeeksi kipulääkkeitä.”

Laura Friman 23.4.2008