Aktiiviuran jälkeen monella urheilijalla on edessään tyhjiö.
Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa pelataan parhaillaan kauden tärkeimpiä pelejä. Taistoissa on mukana joukko suomalaisiakin kiekkoilijoita. Mutta mitä sitten, kun kiekko ei enää pysykään lavassa?
"Osa entisistä pelaajista löytää ammatin jääkiekon parista, jolloin tyypillisiä ammatteja ovat valmentaja, erotuomari, kykyjenetsijä tai agentti. Myös jääkiekkoliitosta ja SM-liigasta löytyy useita toimia. Jotkut ovat hanttihommissa, yrittäjinä tai myyjinä. Myös suojelualalla on väkeä. Mutta aika monella on peliuran jälkeen edessään tyhjiö", sanoo Mika Koivunen, varatuomari ja rekisteröity jääkiekkoagentti.
Koivunen tietää mistä puhuu. Hän on kiekkoillut pikkupojasta asti. SM-liigassa hän pelasi TPS:ssä vuosina 1992–93 ja 1996–97, voittaen SM-kultaa 1993 ja SM-hopeaa 1997. Vuonna 1997 tuli myös EHL-kultaa.
Jääkiekko ei kuitenkaan riittänyt Koivuselle ammatiksi. Hän suunnitteli ensin voimistelunopettajaksi ryhtymistä, mutta lyhyet sijaisuudet riittivät. Opettajan työ ei ollut häntä varten. Oikeustieteestä hän kiinnostui selatessaan yliopistojen valintaopasta. Koivunen valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta 1999. Gradunsa hän teki SM-liigan pelaajasopimuksesta.
Koivusella luulisi siis olevan hyviä neuvoja peliuran jälkeistä elämää pohtiville nuorille urheilijoille.
"Pelaajan oma vastuu on tietenkin tärkeintä. Ei kaikkea tarvitsekaan tehdä pelaajille valmiiksi. Jokaisen oma aktiivisuus olisi saatava herätettyä. Yritän omassa työssäni jääkiekkoagenttina jutella näistä asioista pelaajien kanssa. Kyselen aina miten koulu menee, jos he ovat esimerkiksi vielä lukiossa", Koivunen kertoo.
"Mutta kyllä myös seuroissa olisi terästäydyttävä, jos ajatellaan pelaajien opintoja. Pelaajayhdistyksellä on ollut joitain kursseja, esimerkiksi Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen järjestämä BBA-tutkinto (kaupallisen alan tutkinto), mutta sekin toiminta on nyt vähän hiljentynyt."
Valmentajilla on Koivusen mielestä erityisen suuri vastuu nuorten kasvattajina. Nuorille pitäisi kertoa, että jääkiekko on vain yksi elämän osa-alue. Sekin pitäisi reilusti kertoa, että jokaisesta ei voi tulla NHL-tähteä. Kaikki voivat kuitenkin nauttia yhdessä tekemisestä ja onnistumisesta.
"Urheilulukiot ovat hieno järjestelmä, mutta ne eivät sovi kaikille pelaajille. Niihin pyritään yleensä hyvän valmennuksen takia. Koulumenestys on kuitenkin osalla aika heikko. Joidenkin taipumukset viittaisivat enemmän ammatilliseen koulutukseen, jolloin sitäkin voisi tarjota hyvänä vaihtoehtona."
Rahan valta nykyisessä jääkiekossa huolettaa Koivusta. "Se määrää liikaa kaikesta. Urheilullisuus ja rehti kilpailu ovat kuitenkin tärkeintä jääkiekossa", hän toteaa.
"Ehkä olisi terveellistä, jos lajin ulkopuolelta tulisi joku vähän ravistelemaan luutuneita käsityksiä. Se saisi ihmiset kenties pohtimaan, että voisiko asiat tehdä toisella tavalla kuin aina ennen on tehty. No, tämä taitaa vähän kuulostaa palopuheelta, mutta se voisi olla piristävää", Koivunen sanoo naurahtaen.
"Se vähän hämmästyttää, että urheilijoille aina tarjotaan kaupallista koulutusta. Täytyisi olla useita erilaisia vaihtoehtoja, joita voisi vertailla. Voitaisiin tehdä kunnollinen kartoitus siitä, mikä pelaajia todella kiinnostaa. Sitten sen perusteella voitaisiin suunnitella jotain räätälöityä koulutusta. Paljon on myös sellaista, että pidetään lyhyitä, parin viikon mittaisia tehokursseja. Opiskelun kannattaisi kuitenkin olla pitkäjänteisempää. Esimerkiksi etäopiskelu Internetin kautta voisi olla monen kannalta hyvä vaihtoehto", Koivunen suunnittelee.
Mutta ei Koivunen nykyistä tilannetta mitenkään synkkänä näe. Peliuran aikana pelaajille kertyy rahan lisäksi myös muuta pääomaa.
"Kun peliura päättyy, on varmasti jokaisella tyhjä olo. Ei ole enää tuttua kaveriporukkaa eikä sitä pukuhuoneen uskomatonta tunnelmaa. Yhtäkkiä on vaikea tietää, millä päivänsä täyttäisi. Mutta useimmilla se tyhjä olo ei kestä kauan. Joukkueurheilijoilla on kuitenkin monia sellaisia ominaisuuksia, jotka auttavat selviämään elämässä. Niistä tärkeimmät ovat kyky toimia ryhmässä erilaisten ihmisten kanssa, paineensietokyky, terve itseluottamus ja luonnostaan syntyneet laajat kontaktiverkostot. Kyllä entiset jääkiekkoilijat jotenkin vain paikkansa löytävät."
Marko Kuparinen 8.5.2002