Lentoemäntä ei ole koriste
Lentoemäntä ja stuertti ovat asiakaspalvelun ammattilaisia. Lisäksi he takaavat turvallisuutesi kilometrien korkeudessa.
Jattamarie Rauhaluoto on monen unelma-ammatissa. Hän matkustaa työkseen säännöllisesti niin kotimaan kohteisiin kuin eksoottisiin kaukomaihinkin. Turkulaisneitoa kiinnosti lentoemännän ammatissa juuri mahdollisuus nähdä maailmaa ja olla jatkuvasti liikkeessä.
”En voisi tehdä työtä, jossa istutaan paikallaan kahdeksasta neljään”, Rauhaluoto summaa filosofiansa.
Liioitellut mielikuvat ammatin hohdokkuudesta Jattamarie kuitenkin tyrmää. Toisin kuin moni luulee, lentohenkilökunta ei työmatkoillaan lekottele päivätolkulla uima-altaan reunalla pitkin maailmaa.
”Emme tosiaankaan vietä lentokohteessa viikkoa odotellen!” Jattamarie nauraa. ”Useimmiten kaukolennollakin ollaan perillä vain vuorokausi.”
Pakkolaskutaitoja ja pelkotiloja
Lentoemännäksi tai stuertiksi ei opiskella varsinaisessa oppilaitoksessa, vaan lentoyhtiöt kouluttavat itse omat työntekijänsä. Muutaman kuukauden kestävä koulutus on intensiivistä ja sisältää paljon asiaa.
”Saimme paljon opetusta turvallisuusasioista sekä esimerkiksi palvelukoulutusta”, Rauhaluoto muistelee. ”Koulutukseen kuului paljon yleishyödyllistä tietoa, ja opin tärkeitä taitoja, jotka olisivat tarpeen ihan kaikille. Tiedän, miten toimia, jos kotona syttyy tulipalo.”
Rauhaluoto tietää myös, mitä tehdä, jos kone joutuisi tekemään pakkolaskun vaikkapa aavikolle tai jäätikölle. Lentohenkilökunnan täytyy hallita selviytymiskeinot, vaikka onnettomuuden mahdollisuus mikroskooppisen pieni onkin.
”Olemme lennolla matkustajien turvallisuuden takia – emme koristeina”, Jattamarie summaa.
Myös asiakaspalvelu on tärkeä osa toimenkuvaa. Lentoemännät ja stuertit tarjoilevat lennon aikana aterioita ja juomia sekä myyvät monenlaisia tuotteita. Lisäksi heidän täytyy hallita yhtiötietous ja kommunikoida usealla kielellä.
”Itse puhun suomea, ruotsia, englantia ja ranskaa”, Rauhaluoto listaa. ”Aasian-lentojen yleistyessä olen oppinut myös yksittäisiä sanoja kiinaa sekä japania.”
Työvuoron tehtäviin voi kuulua myös lentopelkoisen matkustajan rauhoittaminen. Jattamarie Rauhaluoto pitää tarvittaessa hermostunutta asiakasta vaikka kädestä kiinni. Ammattitaitoisen lentoemännän seura helpottaa jännittäjän oloa.
”Kärsin itsekin aikanaan lievästä lentopelosta. Lentoemännän koulutuksen myötä pelko kuitenkin väistyi”, Rauhaluoto paljastaa.
Asiakaspalvelutyö on hetkittäin myös erittäin haastavaa.
”Tyytymättömän matkustajan kanssa ei aina ole helppoa asioida”, Jattamarie myöntää. ”Matkustajalla saattaa olla takanaan huono päivä, jonka aikana kaikki on ehtinyt mennä pieleen. Lentohenkilöstö ei myöskään tiedä, mitä kentällä on saattanut tapahtua. Paha mieli saatetaan purkaa kuitenkin meihin.”
Levollinen mieli ja hymy huulilla säilyvät silti. Rauhaluodon oma voimavara on sivutyö tanssijana ja joogaohjaajana.
”Joogi hallitsee itsensä ja mielensä. Lisäksi tanssijana olen ollut myös näyttämöllä ja osaan pitää yllä sen mielentilan, jota kukin tilanne vaatii. Lentoemännän täytyy olla avoin ja sosiaalinen. Myös tilannetaju on tärkeä. Meidän täytyy osata toimia kaikenlaisissa yllättävissä tilanteissa. Häiriköivän asiakkaan taltuttamisenkin pitää sujua.”
Päättymätön paiste
Jattamarie Rauhaluoto sai lentoemännän koulutuksen Finnairilta vuonna 2001. Koska valmistuminen osui syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskun tienoille, ei työtä löytynyt heti. Katastrofi vaikutti hetkellisesti lentomatkustuksen suosioon. Rauhaluoto pääsi reservistä työn pariin vuonna 2005.
Jattamarie kuvailee työtään fyysisesti raskaaksi.
”Työ on ajoittain todella rankkaa ja sisältää paljon valvomista, välillä useankin yön verran. Ajan kanssa epäsäännölliseen rytmiin kuitenkin tottuu, ja itse toivonkin työltäni vaihtelevuutta. Pitää opetella nukkumaan juuri silloin, kun nukuttaa.”
Värikkäät päivät ovat ammatin suola. Kasvot ympärillä vaihtuvat jatkuvasti, ja uusien ihmisten kohtaaminen ei lopu koskaan.
”Kollegat ja matkustajat vaihtuvat joka lennolla”, Rauhaluoto sanoo. ”Toisaalta se on myös huono puoli. Joskus voi harmittaa, kun ei pääse lentämään erityisen kivan miehistön kanssa kuin yhden lennon, ja sitten väki taas muuttuu.”
Kaikista parasta lentoemännän työssä ovat sääolosuhteet.
”Pilvien yläpuolella aurinko paistaa ihan aina!” Jattamarie hymyilee.