Minna Annola rakastaa valokuvaajan työtä, sillä siinä oppii jatkuvasti uutta.
Viehättääkö valokuvauksen maailma? Haluaisitko räpsiä työksesi kuvia luonnossa, urheilukentän laidalla tai koreissa muotinäytöksissä? Valokuvaajan työ on kuitenkin paljon muutakin kuin salamavalojen välkettä ja filmirullan täyttämistä. Opintoluotsi jututti alan ammattilaista.
27-vuotias Minna Annola hankki valokuvaajan ammattitutkinnon Tampereen Visuaaliviestinnän instituutista ja rakastaa ammattiaan, jossa oppii jatkuvasti uutta.
Minnan opinahjo löytyi sattumalta hänen surffaillessaan internetissä.
”Olin päätynyt alalle jo aiemmin kantapään kautta ja kuvannut itseoppineena, mutta jossain vaiheessa aloin ajatella, että koulutuskin pitäisi hankkia. Taideteollinen korkeakoulu ei vaikuttanut minun paikaltani, joten tutustuin muihin kouluihin.”
Kolmivuotiselle opiskelutaipaleelle mahtui niin turhautumisen hetkiä kuin ahaa-elämyksiäkin.
”Ensimmäinen vuosi koulussa tuntui todella raskaalta”, Annola myöntää. ”Asiaa riitti järkyttävän paljon ja omaksuminen tuntui hankalalta. Orientoivien opintojen aikana tutustuttiin laajalti valokuvauksen eri osa-alueisiin. Opettelimme niin mattapintaisen esineen kuvaamista kuin lapsi- ja hääkuvaustakin. Vähitellen huomasin kuitenkin pääseväni sisään opintoihin ja nauttivani niistä.”
Rockia ja mainoksia
Minna Annolan innostus valokuvaamiseen syttyi lukioaikana.
”Puuhastelin jo lapsuudessa luovia hommia muun muassa nukketeatterin parissa”, Minna muistelee. ”Savellakin tuli leikittyä, sillä äitini on taideterapeutti. Ala-asteella soitin viulua ja yläasteella kitaraa. Lukiossa kiinnostuin media-alasta ja päätin kokeilla valokuvausta. Meillä kotona kuvattiin aina paljon ja joka puolella oli isoja läjiä diakuvia.”
Ensimmäinen kamera löytyi työväenopiston mustavalkokuvauksen kurssilta. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Minnan ensimmäinen bändikuva julkaistiin paikallisessa sanomalehdessä. Pohjalainen -lehti kiinnostui Annolan tuotoksista ja pyysi tätä jatkamaan nuorisojuttujen kirjoittamista ja kuvaamista. Annola kiersi Vaasassa rock-keikkoja ja valokuvasi innokkaasti.
Minna Annola kuvaa tällä hetkellä etupäässä nuorisolehti Mixiin ja rocklehti Rumbaan sekä levy-yhtiöille ja mainostoimistoille. Toisinaan Annola ottaa myös PR-kuvia tuotantoyhtiöille.
Nuoriso- ja musiikkijulkaisuihin kuvaaminen viehättää Annolaa, sillä musiikkiluokan kasvatille ja taideterapeutin tyttärelle popkulttuuri on aina ollut lähellä sydäntä.
”Lisäksi meillä on Mix-lehdessä hirveän hyvä, idearikas tiimi, joiden kanssa olemme samalla aaltopituudella”, Minna ylistää.
Toiminimi tuo uskottavuutta
Freelancer-kuvaajan tyypillistä työviikkoa on mahdotonta kuvailla. Toisinaan kuvauskeikkoja on pari viikossa, toisinaan kipittämistä ja lyhyitä pyrähdyksiä riittää enemmänkin.
Valokuvaajan työhön kuuluu paljon muutakin kuin filmin kuluttamista ja varsinaista räpsimistä. Siinä missä levy-yhtiöt hoitavat rocktähtien stailaukset ja maskeeraukset, mainostoimistojen toimeksiannoissa Annola hoitaa lisähenkilökunnan paikalle itse. Asiakkaan kanssa palaveerataan rauhassa etukäteen ja mietitään kuvauspaikkoja.
Välillä asiakas voi haluta nähdä koko kuvaussession saldon ja valita satsista suosikkikuvansa, mutta silloin tällöin Minna valitsee kuvauksen parhaat otokset ja käsittelee ne valmiiksi. Tietokoneella tapahtuva kuvankäsittely onkin olennainen osa 2000-luvun valokuvaajan ammattia. Digitekniikkaan siirtyminen ei sinänsä tarkoita asiakkaalle säästöä filmikuluissa, sillä valokuvaaja laskuttaa kuvankäsittelyyn kuluvista työtunneista.
Annola perusti tänä vuonna oman toiminimen. Toiminimen hankkiminen on verotusteknisesti hyödyllinen ratkaisu.
”Oma firma tuo myös uskottavuutta asiakkaiden silmissä”, Minna pohtii. ”Vaikka toisaalta yksityisyrittäjänä tulevaisuus tuntuu välillä epävarmalta.”
Hyviä ilmeitä ja luonnollinen ruumiinkieli
Tulevaisuudessa Minna Annolaa kiehtovat suuret projektit, joihin riittäisi reilusti aikaa.
”Esimerkiksi levynkansia olisi mahtava tehdä enemmän. Lehtikuvaaminen on hyvin nopeatempoista, vaikka toisinaan artistin kanssa voidaan viettää kokonainen päiväkin. Olisi hienoa pystyä keskittymään kuvaukseen pitkäjänteisesti ja esimerkiksi leikitellä valoilla oikein kunnolla.”
Tällä hetkellä kuvaajalla on usein liian hoppu.
”Aina on hirveä kiire!” Annola naurahtaa. ”Kuvankäsittely vie aikaa, kun haluaa tehdä mahdollisimman hyvää jälkeä. Ei ole kivaa, kun deadlinet pukkaavat jatkuvasti päälle.”
Toisinaan kaikki kuitenkin menee nappiin. Annola kertoo pitävänsä ihmisten kanssa työskentelystä ja antoisista kuvaussessioista, joissa tunnelma on kohdallaan ja kuvaaja onnistuu houkuttelemaan kuvattavastaan uusia puolia esiin. Näistä aineksista syntyy vaikuttava otos, jota on ilo tutkia.
”Hyvällä kuvattavalla on luonnostaan hyvä ruumiinkieli ja reilusti ilmeitä”, Annola määrittelee. ”Toisaalta hyvä kuvattava myös kuuntelee kuvaajaa ja pyrkii löytämään itsestään tämän pyytämiä juttuja.”
Suostuupa valokuvaajatar nimeämään yhden tunnetuista lempimannekiineistaankin.
”Olen tehnyt paljon töitä Antti Tuiskun kanssa. Häneltä asennot ja ilmeet tulevat helposti. Kuvasin pari vuotta sitten ensimmäisen Idols-kilpailun seitsemänhenkistä finalistikaartia ja Antti erottui joukosta jo silloin. Tiesin, että tuossa tyypissä on jotakin erityistä.”