Luentosalista oikeussaliin
Oikeustieteellisestä tiedekunnasta voi selvitä hengissä. Niin rankkaa ja vaativaa kuin suositussa tiedekunnassa opiskeleminen onkin, 26-vuotias Anna Hyvärinen selvitti taannoin tiensä oikeustieteen maisteriksi.
Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Anna Hyvärinen kirjoitti ylioppilaaksi 90-luvun lopulla. Päätös oikikseen pyrkimisestä kypsyi jo lukiovuosina.
”Pidin koulussa historiasta ja muista reaaliaineista, kun taas matematiikka ei kiehtonut”, Anna muistelee. ”Siksi oikeustieteellinen tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Tuohon aikaan ajattelin, että juristin koulutuksen avulla voi päästä moniin erilaisiin ammatteihin. Valinnanvaran paljous kiinnosti.”
Pääsykokeisiin lukeminen oli tiukka koitos, joka vaatii juristin urasta haaveilevalta paljon. Anna Hyvärinenkin kertoo lukeneensa kokeisiin tarmokkaasti. Urakka alkoi heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
”Luin jokaisena arkipäivänä kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä aina pääsykokeisiin saakka. Koekirjat täytyy käytännössä osata lähes ulkoa, jotta pääsykokeen voi läpäistä. Muistaakseni luin kirjat läpi viisi tai kuusi kertaa.”
Anna kehitti pänttäysprosessiin toimivan tekniikan. Hän luki ensin kirjat kerran tai kahdesti läpi. Seuraavilla lukukerroilla hän alkoi tehdä lukiessaan muistiinpanoja ja keskittyä vaikeimpien asioiden oppimiseen. Lisäksi vanhemmat ja ystävät pääsivät tenttaajiksi, jotta Anna pääsi testaamaan oppimaansa. Toisinaan Hyvärinen muisteli kappaleiden sisältöä sisällysluettelon avulla.
Lisäksi apuna toimi valmennuskurssi.
”Valmennuskurssilla parasta antia oli se, että luennoitsijat selittivät kirjojen kohtia, jotka olivat omatoimisella lukemisella jääneet epäselväksi. Kun asiat ymmärsi paremmin, ne oli helpompi muistaa.”
Unohda tosikkomaisuus!
Pääsykokeisiin valmistautuminen onnistui mainiosti, ja opinahjon ovet aukesivat ensiyrittämällä. Sitten oli aika tutustua oikeustieteen opiskeluun, jota Anna Hyvärinen kuvaa koulumaisen sijasta hyvin omaehtoiseksi.
”Pääosin oppiminen tapahtuu kirjoja lukemalla. Toisinaan se voi tuntua puuduttavalta, mutta etuna on se, että opiskella voi missä ja milloin haluaa. Kursseja, jossa olisi läsnäolopakko, oli melko vähän. Myös luentoja järjestetään, mutta niille osallistuminen on vapaaehtoista. Itse pyrin käymään luennoilla aina kun ehdin, sillä helpotti kirjojen lukemista, että oli jo saanut perustavanlaatuisen käsityksen aihealueesta.”
Vaikka opiskelu on vaativaa, Anna Hyvärinen korostaa, ettei siihen kannata suhtautua liian tosikkomaisesti. Tämän Hyvärinen on käsittänyt erityisesti valmistumisensa jälkeen.
”Näin työelämästä katsoen voisi sanoa, että ei kannata uhrata liikaa energiaa siihen, että saa kaikista kursseista hyvän arvosanan. Työpaikan saannissa painavat esimerkiksi kesätyökokemukset tai vaikkapa kokemus järjestötoiminnasta enemmän kuin loistavat tenttiarvosanat.”
Vaikka ryppyotsaisuus kannattaa siis sysätä syrjään, on tietyt realiteetit syytä tiedostaa. Lukumaratoneja kaihtava ei pärjää oikeustieteellisessä.
”Jos kirjojen lukeminen ei tunnu itselle hyvältä tavalta oppia, kannattaa miettiä kaksi kertaa, hakeeko oikikseen opiskelemaan. Opiskeluvuosina joutuu pänttäämään päähänsä tuhansia sivuja tekstiä. Se vaatii itsekuria. Oikeustieteellisessä koetellaan kärsivällisyyttä ja istumalihaksia.”
Lakipykäliä ranskaksi
Oikeustiede saattaa kuljettaa myös muille maille. Anna Hyvärinen suuntasi vuonna 2005 harjoittelemaan EY-tuomioistuimeen Luxemburgiin. Työkielenä oli pääasiallisesti ranska. Työtehtävät olivat vaativia, mutta monipuolisia.
”Suurimman osan ajastani vei tuomioistuimessa käsiteltävinä oleviin juttuihin liittyvien tiivistelmien ja muistioiden kirjoittaminen. Tein myös jonkin verran käännöstöitä. Lisäksi pidin esitelmiä yhteisön tuomioistuinten viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä, sillä kollegani olivat niin kiireisiä, ettei heillä ollut aikaa itse perehtyä oikeuskäytäntöön.”
Hyvärinen koki harjoittelujakson erittäin antoisaksi.
”Sain harjoitusta sekä kielitaidolle että juristin taidoille. Muutenkin suosittelen kaikenlaista kansainvälisen kokemuksen hankkimista. Se ei mene koskaan hukkaan! Sitä paitsi nykypäivänä työelämässä oletetaan, että englantia pitää osata ja mieluiten jotain muitakin kieliä. Ulkomailla oleskellessa kielitaito karttuu lähes huomaamatta.”
Harjoittelun lisäksi Anna vietti opiskeluaikanaan puoli vuotta opiskelijavaihdossa Ranskassa. Erasmus -vaihto-ohjelman kautta tarjoutunut kokemus oli Hyvärisen mielestä mielenkiintoinen. Kuudessa kuukaudessa ehti osallistua paikalliseen opiskelijaelämään ja seurata ranskalaista elämänmenoa.
Tallaajaa joka lähtöön
Millaisia ihmisiä oikeustieteellisen tiedekunnan käytävillä sitten viipottaa? Monen mielikuvissa tulevat juristit ovat piinkovia lukutoukkia tai kireänutturaisia uuskonservatiiveja. Annan mukaan ennakkoluulot eivät ole kovinkaan perusteltuja.
”Kaipa juristit aika tiukkapipoisten maineessa ovat”, Hyvärinen myöntää. ”Se tulee sivutuotteena, sillä tässä ammatissa täytyy olla tarkka. Kun tuomitaan ihmisiä vankilaan, ei virheisiin ole varaa. Juristeista niin kuin muistakin ammattiryhmistä kuitenkin löytyy hyvin erilaista porukkaa. Uusia oikeustieteen opiskelijoita on vuosittain monta sataa. Sinne mahtuu monenlaista tallaajaa, pitää vaan rohkeasti lähteä tutustumaan ihmisiin.”
Uusia tuttuja voi bongata opiskelijabileissä ja ainejärjestötoiminnan parissa.
Anna Hyvärisen opiskeluvuodet ovat kuitenkin nyt ohi. Tällä hetkellä hän kokeilee siipiään notaarina käräjäoikeudessa. Vuoden mittaisen auskultointijakson jälkeen Hyvärinen saa käyttää varatuomarin arvonimeä. Työpäivät kuluvat nyt muun muassa kiinteistön kauppoja rekisteröidessä, pesänjakajia määrätessä ja hakemusasioita käsitellessä. Lisäksi Hyvärinen toimii tuomarina rikosoikeudenkäynneissä. Juristiunelmasta on tullut totta.