Kun miehet kulkevat hame päällä käsi kädessä, on hieman vaikea hahmottaa, mitä Intiassa pidetään miehisenä. Kahden kuukauden vapaaehtoistyön jälkeen paikalliset tavat alkavat avautua ja salaisuudet paljastua. Tommi Tolkki kertoo kokemuksistaan Opintoluotsin artikkelisarjassa.
Ensimmäinen riisinkorjuuni alkaa takkuisasti. Korsia on vaikea saada katkeamaan, ja osa irtoaa juurineen. Työkaverini Elumalai tulee neuvomaan sirpin käytössä: "Ota vasemmalla kädellä kiinni korren puolivälistä ja vetäise se poikki rennolla vaakasuoralla liikkeellä."
On maanantaiaamu ja "työleiri". Kaikki kohdejärjestöni Village Community Development Societyn (VCDS) työntekijät työskentelevät järjestön luomutilalla. Tai eivät ihan kaikki, sillä toimiston parempaa väkeä ei pellolla näy.
Tiistaina herään reidet kyykkimisestä kipeänä.
Naisten ja miesten työt
Riisiä korjaavat miehet ja naiset yhdessä. Muuten riisinviljely jakautuu selkeästi naisten ja miesten töihin. Miehet kyntävät pellot, tekevät töyräät sarkojen väliin ja huolehtivat kastelusta. Naiset puolestaan istuttavat taimet ja kitkevät rikkaruohot.
Miehet näyttävät laittavan täällä ruokaa siinä missä naisetkin. Tapahtumien tarjoilut ovat naisten vastuulla, mutta järjestön tiloissa asuvat miehet valmistavat itse ateriansa - kunnes Natarajin vaimo tulee käymään muutamaksi päiväksi. Ruoanlaitto siirtyy kokonaan vaimon vastuulle, ja miehet istuvat valmiiseen pöytään.
Nataraj on erittäin iloinen perheensä näkemisestä. Hän tapaa vaimoaan ja kahta pientä lastaan vain muutaman kerran vuodessa, sillä tilan töistä on vaikea irtautua. Myös tilan toinen työntekijä Krishnan säteilee onnesta, kun pääsee käymään perheensä luona.
Turhamaiset nuoret miehet
Intiassa on välillä vaikea päästä jyvälle siitä, mitä pidetään miehisenä. Miehet pukeutuvat yleisesti hametta muistuttavaan lannevaatteeseen, lungiin. Lungin voi nostaa polven yläpuolelle, jolloin se muistuttaa minihametta. Liikkeelle lähdettäessä tavarat kulkevat kätevästi mukana pienessä ja koristeellisessa laukussa.
Miehet myös kävelevät käsi kädessä ja kaulailevat. Sen sijaan miesten ja naisten välistä läheisyyttä ei näe julkisella paikalla.
Nuoret miehet ovat hyvin tarkkoja ulkonäöstään, tarkempia kuin naiset. Heillä vierähtää peilin ääressä aamuisin jokunen tovi, ja kampausta kohennetaan myös pitkin päivää. Paidat ovat aina sileitä ja puhtaita.
Yksi varma miehisyyden symboli täällä Etelä-Intiassa on. Lähes kaikilla tapaamillani aikuisilla miehillä on ollut viikset.
Totuus viinasta paljastuu
Iltanuotion äärellä työkaverini tunnustavat käyttävänsä alkoholia kotikylässään, vaikka aluksi kaikki väittivät olevansakin raivoraittiita. Parin työkaverin huhutaan jopa kärsivän alkoholismista.
Alkoholikulttuurin kaksinaismoralismi alkaa vähitellen avautua minulle. Virallisesti kukaan ei juo, eikä pikkukaupunkien ravintoloista saa edes olutta - ainakaan laillisesti.
Päätän kokeilla, saanko olutta ruoan kanssa. Kahdessa ensimmäisessä ravintolassa pyöritellään päätä, mutta kolmannella yrittämällä onnistun. Minut ohjataan ilmastoidun salin puolelle tumman lasin taakse. Hetken kuluttua tarjoilija saapuu olutpullo hihassaan sanomalehteen käärittynä. Heti kun olen tyhjentänyt pullon, hän vie todistusaineiston pois.
Kotona viina maistuu täkäläisille ja oikein kunnolla maistuukin. Ryyppäämistä pidetään yhtenä syynä siihen, että kastittomat kuolevat keskimäärin alle viisikymppisinä. Lisäksi elinikää laskevat huono ravinto ja rankka ruumiillinen työ.
Loputtomia palavereja
Työleiripäiviä lukuun ottamatta työni on alkanut muistuttaa normaalia leipätyötäni Suomessa: tuijotan tietokoneen ruutua ja istun palavereissa. Työkaverini järjestävät mielellään palaverin aiheesta kuin aiheesta. Mukaan haalitaan mahdollisimman paljon väkeä, ja asioista keskustellaan pitkään ja hartaasti. Onhan kyseessä "tasa-arvoinen kansalaisjärjestö", jossa ei ole virallisesti hierarkiaa.
Ei siis ihme, että palaverit kestävät helposti useita tunteja, jopa koko päivän. Organisaation kehittämistä järjestö pui kaksi ja luomuviljelyä kolme päivää aamusta iltaan. Toiminnan arvioinnissa vierähti kokonainen viikko. Siihen pääsivät mukaan vain senioritason työntekijät eli niin kutsuttu ydinryhmä.
Palavereissa puhutaan tamilia, joten olen niissä melkoisen pihalla. Aina välillä joku tulkkaa minulle pääkohdat englanniksi.
Riitaa ja syyttelyä
Kokoukset alkavat aina rauhallisesti. Toisinaan vetäjä esittelee aiheen ja pyytää sen jälkeen osallistujia meditoimaan viisi minuuttia. Useimmat asettuvat risti-istuntaan ja sulkevat silmänsä. Osa taas pitää silmät auki ja jäsentelee ajatuksiaan paperilla.
Jossain vaiheessa palaveria kehkeytyy yleensä riita. Joku korottaa ääntään ja alkaa osoitella työkaveriaan. Tämä vastaa huutamalla takaisin ja etsii tukea muista. Pian riitapukarit huutavat kilpaa eivätkä enää kuuntele toisiaan. Jossain vaiheessa vetäjä pistää riidan poikki.
Riitojen aiheet kuulostavat tutuilta: "Hän haalii itselleen vastuuta, mutta ei sitten hoida hommiaan." "Palaverit alkavat aina myöhässä." "Minun tekemäni banderolli ei kelvannut, vaan tuo poisti siitä viivan. Miksi työtäni ei arvosteta?"
Palaverin jälkeen kaikki näyttävät keskustelevan taas sulassa sovussa. En ole vielä saanut selville, kuinka paljon kiistoista jää hampaankoloon.
Tuttu ja turvallinen tietokone
Tietokoneella työskentely tuntuu kotoisalta, sillä siinä pääsen hetkeksi tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Vain englantilaiseen näppäimistöön tottuminen vie oman aikansa. Säännölliset sähkökatkokset pitävät huolen siitä, että työtaakka ei pääse uuvuttamaan.
Tietokoneen käyttö on järjestössä sen verran harvinaista, että se kerää ympärille uteliaita työkavereita. Osa kurkistelee varovasti ovelta, mutta toiset tulevat katsomaan häpeilemättä olan taakse. Yritän keskittyä kirjoittamiseen ja unohtaa tuijottajat.
Valtion virka unelmien täyttymys
Kirjoitan järjestön uuden WWW-sivuston tekstejä, kun Devendiran tulee iloisena toimistoon tarjoamaan karkkia. Hän on päässyt apulaisinsinööriksi valtion yritykseen. Työpaikka on hänelle unelmien täyttymys: turvallinen työnantaja, kunnon palkka ja eläke. Yksityisten yritysten työntekijät eivät saa eläkettä, vaan he jäävät lastensa elätettäviksi vanhoilla päivillään.
"Perheeni on niin onnellinen", Devendiran hehkuttaa.
Kirjoittaja on kolme kuukautta vapaaehtoistyössä Etelän vapaaehtoisohjelman kautta. Hän on virkavapaalla työstään Key Partners Oy:n konseptisuunnittelijana.