Palomieheltä vaaditaan kanttia

Tulipalojen sammuttaminen on vain osa palomiehen työtä. Monipuolinen ammatti vaatii vahvaa mieltä ja kovaa kuntoa.

Niki Haake tuntee tulen. Lisäksi hän tietää, miten kissa pelastetaan katolta ja taitaa myös kemikaalisukelluksen ja elvytyksen. Haake työskentelee palomiehenä Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella. Mielenkiintoisesta työstään nauttiva Haake on suorittanut virkaansa varten pelastajan tutkinnon.

Palomiehet suorittavat pelastajan tutkinnon pelastusopistossa, joita Suomessa on kaksi. Toinen sijaitsee Helsingissä, toinen Kuopiossa. Helsingin opistossa koulutetaan palomiehiä Helsinkiin: he sitoutuvat koulutustaan vastaan kahdeksi vuodeksi pelastustehtäviin pääkaupunkiseudulle. Toisaalta tämä takaa heille myös viran.

”Silloin ei kuitenkaan voi palata esimerkiksi pariin vuoteen kotipaikkakunnalleen töihin”, Hämeenlinnassa asustava ja Kuopiossa kouluttautunut Haake tuumaa.

Kroppa ja itsevarmuus kunnossa

Pelastusopiston kaksiosaisissa pääsykokeissa kurkistetaan koulutodistuksen arvosanoja sekä testataan fyysistä kuntoa. Hakijoiden lihaskunnon lisäksi kartoitetaan näkö ja sydämen kunto sydänfilmin avulla. Rillipäiden ja perusterveiden ei kuitenkaan kannata kokeita kavahtaa.

”Ei pelastusopistoon mitään lentäjiä haeta”, itsekin silmälaseja käyttävä Haake muistuttaa. ”Savusukeltaessa kaikilla on kuitenkin laput silmillä – ei siellä kukaan näe enempää kuin toinen. Hyvä peruskunto on kuitenkin tärkeä juttu. Kannattaa olla nuorena erityisen hyvässä kunnossa, sillä jos pärjää palomiehen työssä vain niukin naukin 20-vuotiaana, ei ammatissa voi mitenkään selviytyä enää nelikymppisenä. Palomiesten eläkeikä, 65 vuotta, on täysin mahdoton. Tutkimusten mukaan vain yksi tuhannesta kykenee saavuttamaan sen.”

Pääsykokeiden toisessa vaiheessa testataan laajemmin hakijoiden kuntoa. Lisäksi kartoitetaan fobiat korkeissa ja ahtaissa paikoissa sekä tehdään laajoja psykologisia testejä. Fyysisen kunnon lisäksi ala vaatiikin rohkeutta ja sosiaalisia taitoja.

”Sosiaalisuutta tarvitaan joka käänteessä. Asematyöskentely on ryhmätyötä, ja myös ambulanssityössä sosiaalinen puoli on läsnä koko ajan. Palomiehen pitää olla rohkea, mutta ei missään nimessä hullunrohkea. Itseensä täytyy luottaa. Myös tekninen ajattelukyky on plussaa. Työssä kohtaa odottamattomia tilanteita, joissa vaaditaan kekseliäisyyttä. Tilanteesta kuin tilanteesta pitää selvitä.”

Pelastajan koulutus kestää keskimäärin puolitoista vuotta. Oppilaitos muistuttaa sisäoppilaitosta. Opiskelijat majoittuvat ilmaiseksi asuntolassa kahden hengen huoneessa. Opisto tarjoaa myös kolme ateriaa päivässä.

Intensiivisen koulutuksen aikana koulupäivät voivat venyä aamukahdeksasta jopa iltakahdeksaan.

Opintoihin kuuluu muun muassa sammutustekniikkaa ja -toimintaa, fysiikkaa, palon ehkäisytaitoja, valistusopetusta, viestintää sekä sairaankuljetuksen opintoja.

Hyvästit pilvilinnoille

Palomiehen työrytmi on erikoinen. Yleisimmän mallin mukaan töissä ollaan vuorokausi, ja tätä 24 tunnin rupeamaa seuraa kolme vapaapäivää. Rakenne on pysyvä: Niki Haake kertoo voivansa jo nyt tarkastaa kalenterista, onko hänellä työtä jouluaattona 2055! Haaken mukaan säännöllinen malli on yksi ammatin parhaita puolia. Vapaapäivien aikana ehtii levätä ja harrastaa.

Työpäivät ovat puolestaan täynnä puuhaa. Kaluston ylläpito sekä välineiden huolto vievät oman aikansa. Lavastetuilla harjoituksilla pidetään yllä ammattitaitoa. Palomiehet vierailevat myös opettamassa paloturvallisuutta päiväkodeissa ja kouluissa sekä tekevät palotarkastuksia.

Ison osan työvuorosta haukkaa sairaankuljetus. Esimerkiksi Kanta-Hämeen pelastuslaitos tekee vuosittain yli 8000 sairaankuljetuskeikkaa. Palomies osaa myös auttaa sydän- tai sokeripotilasta, avata suoniyhteyksiä ja nesteyttää. Sammutustyön ja sairaankuljetuksen lisäksi pelastajat noukkivat muun muassa jäihin pudonneita ja kaatavat myrskyn kallistamia puita.

Niki Haake myöntää, että työ on henkisestikin raskasta.

”Palomiehen täytyy olla valmis kohtaamaan järkyttäviä asioita sekä käsittelemään niitä. Siksi työ ei sovi stressipeikoille. Vaikka veren ja irronneiden raajojen näkeminen ei ällöttäisi, elämän traagisuus saattaa tehdä pahaa. Vaikka en elänyt ennenkään pilvilinnoissa, ammatti on muuttanut maailmankuvaani. Erityisesti ambulanssityössä näkee päivittäin huonoissa oloissa eläviä lapsia ja paljon syrjäytyneisyyttä.”