Yksityisetsiväksi voi hakeutua kuka tahansa, mutta kaikki eivät ammatissa pärjää.
Sormenjälkien tutkimista piippu huulessa? Jännittäviä takaa-ajoja ja mystisten murhien selvittämistä? Yksityisetsivän ammattiin liittyy hurjia uskomuksia. Mitä alan ammattilaisen työhön todella kuuluu?
Yksityisetsivän toimenkuva on muuttunut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Syynä tähän ovat olleet muun muassa lakiuudistukset. 1980-luvun puoliväliin saakka avioeroissa piti todeta toinen osapuolista syylliseksi. Tämä työllisti kiitettävästi yksityisetsiviä. Samaan aikaan myös myymälätarkkailusta vastaaminen siirtyi vartiointiliikkeille. Tämä söi osaltaan yksityisetsivän leipää. Ennen etsivät toimivat eräänlaisina jokapaikanhöylinä.
Jo muutaman vuoden ajan yksityisetsivältä on vaadittu vartioimisliikelupa. Etsivällä ei myöskään saa olla rikosrekisteriä.
Ajatus lierihatun alle piiloutuneesta ja tekoviiksiin tälläytyneestä etsivästä ei ole aivan tuulesta temmattu.
"On myönnettävä, että sellaistakin on tullut tehtyä", tunnustaa Pentti Lintunen, joka on toiminut yksityisetsivänä kunnioitettavat 30 vuotta. "Yksityisetsivänhän on tarkoitus sulautua joukkoon eikä herättää huomiota. Esimerkiksi naisetsivän on mahdottoman helppo muuttaa ulkomuotoaan."
Vaikka naamioitumistarut ovatkin siis osittain totta, osa ammattiin liittyvistä mielikuvista on televisiosta omaksuttua huuhaata.
"Esimerkiksi se, että yksityisetsivä olisi jonkinlainen sankari", Lintunen naurahtaa. "Kyseessä on aina tiimi ja työ on yhteistyötä. Eikä ammattiin liity kauniita naisia tai hienoja autoja! Toinen väärä oletus liittyy aseisiin. Todellisuudessa aseet ovat ihan oma lukunsa. Niiden hankkiminen on hyvin tarkkaa."
Pitkä pinna on tarpeen
Pentti Lintunen tietää mistä puhuu. Hän työskentelee sekä oman alan firmansa toimitusjohtajana että Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton puheenjohtajana.
Onko yksityisetsivän työ miesten hommaa vai kuuluuko liittoon naisiakin?
"Yhdistykseemme kuuluu muutamia naisiakin, mutta ala on miesvaltainen", Lintunen kertoo. "Ehkä ammattia aikanaan pidettiin vaarallisena tai jotenkin erikoisena, eikä se siksi houkutellut naisia."
Toisin kuin dekkareissa, yksityisetsivien työnkuvaan ei kuulu juurikaan henkirikosten tutkimista. Etsivä saattaa joutua selvittelemään vaikkapa koiran myrkytystä tai tutkia väärennetyksi epäiltyä testamenttia.
Toimeksianto tulee yksityisten sijaan yrityksiltä. Yritykset epäilevät usein firmaltaan varastettavan joko tietoa, tavaraa tai rahaa. Yritysketjut usuttavat etsiviä toisinaan tarkastamaan, mitä ketjun liikkeissä tapahtuu ja noudatetaanko niissä yhteisiä säädöksiä.
Pentti Lintusen mukaan yksityisetsiväksi voi hakeutua kuka vain. On eri asia, kuka ammatissa pärjää.
"Etsivältä vaaditaan pitkäjänteisyyttä", Lintunen korostaa. "Toimeksiannoissa ei ole oikotietä, vaan työssä tarvitaan pitkää pinnaa. Etsivällä ei ole samanlaisia valtuuksia kuin viranomaisella, joten ammatissa on hyötyä myös mielikuvituksesta ja ennakkoluulottomuudesta. Havainnointikykykin on tärkeä."
Yllätyksiä ja asiantuntijoita
Etsivän työ on yllätyksellistä ja kuljettaa toisinaan maan rajojen ulkopuolellekin. Tylsäksi tai tavalliseksi Lintunen ei siis suostu ammattiaan määrittämään.
"Kyllä tähänkin työhön kuitenkin ikävää istumista kuuluu. Niinhän sitä sanotaan, että 5 prosenttia on työtä ja 95 prosenttia turhaa työtä!"
Turhautumista aiheuttavat toisinaan myös pitkiksi venyvät tutkimukset, jotka eivät tunnu edistyvän. Projektit saattavat pyörä mielessä kellon ympäri.
"Välillä mietin heti herätessä, mitä jonkin tapauksen suhteen voisi seuraavaksi tehdä", Pentti Lintunen tunnustaa.
Ulkopuolisen osaamisen käyttäminen on yleistä. Tutkimusten avuksi voidaan kutsua vaikkapa grafologi eli käsialan tuntija. DNA-tutkimuksia taas suoritetaan esimerkiksi Saksassa. Kansainväliset kontaktit kollegoihin ovat hyödyllisiä.
Yksityisetsivän toimistosta voi löytyä salapoliisisarjoista tuttua rekvisiittaa. Ansoitusvälineistön peruspalikoita ovat muun muassa merkkauskynät ja sormenjälkijauhe. Merkkauskynällä merkittyjen tuotteiden liikkumista voidaan helposti jäljittää. Erityisjauhe taas jättää sormiin paljastavat jäljet, jotka eivät irtoa helposti.
Marketmania ja lamavuodet työllistivät
Yksityisetsivät ovat usein myös yksityisyrittäjiä. Joillekin etsivän homma on sivutyö.
Pentti Lintunen on monikymmenvuotisella urallaan nähnyt alan trendit.
Eräässä vaiheessa poliiseilla oli tapana ryhtyä etsiviksi eläkepäivillään. Tätä nykyä tämä on harvinaisempaa.
Lamavuosina taas rahoitusyhtiöt lähettivät etsiviä penäämään saataviaan ympäri maata. Ihmisiltä takavarikoitiin läjäpäin tavaraa, jota ei ollut edes tarkoitus maksaa.
Lintunen koulutti ennen yksityisetsiväksi siirtymistä kuuden vuoden ajan varusmiehiä. 70-luvun puolivälin supermarketbuumi vei hänet myymälävalvonnan pariin.
"Sillä pääsimme hyvin alkuun. Aloittaminen on usein hankalaa ja ammatti vaatii valmiutta sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Toisinaan tulee toimeksiantoruuhka ja työtä kannattaa tehdä, kun sitä on. Välillä taas on hiljaisempaa ja täytyy osata lomailla."
Päivääkään mies ei kuitenkaan ole uravalintaansa katunut.
"Minulta kysytään vieläkin, kannattiko aikoinaan jättää valtion virka ja ryhtyä etsiväksi", Lintunen sanoo. "Vastaan siihen, ettei niitä kahta voi edes verrata keskenään. Valtion virassa näin jo koko urakehityksen valmiina mielessäni. Se oli aivan liian turvallista ja siitä puuttui vaihtelua ja jännitystä. Nyt olen saanut toimeksiantoja muun muassa valtion yrityksiltä, telakoilta ja Finnairilta. Työni kautta pääsen tutustumaan moniin toimialoihin ja ihmisiin."