Uuden vuosituhannen sairaanhoitajat ovat raudanlujia terveydenhuoltoalan ammattilaisia, jotka tekevät monipuolista työtä ja sijoittuvat erilaisiin tehtäviin.
Myytti vienosti hymyilevistä, sisar hento valkoinen -malliin liihottavista sairaanhoitajattarista on vanhentunut. Uuden vuosituhannen sairaanhoitajat ovat raudanlujia terveydenhuoltoalan ammattilaisia, jotka tekevät monipuolista työtä ja sijoittuvat erilaisiin tehtäviin.
Sairaanhoitaja voi halutessaan perehtyä vaikkapa lasten ja nuorten hoitotyöhön. Toisia vetävät puoleensa psykiatrinen tai kirurginen hoitotyö.
Sirpa Viljasella riittää kokemusta terveydenhuoltoalalta. Tomera nainen on työskennellyt ”lähes kaikissa helsinkiläisissä sairaaloissa”, Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sekä ainakin Heinävedellä ja Raisiossa.
”Olen halunnut kokea koko terveydenhuollon skaalan ja saada alasta mahdollisimman laajan kuvan”, Viljanen perustelee kirjavaa uraansa.
Hän täydensi sairaanhoitajaopintojaan 90-luvun alussa erikoissairaanhoitajan tutkinnolla, jolloin hän erikoistui sisätauteihin ja vanhustenhoitoon.
Sairaanhoitajaksi opiskelijoilta vaaditaan muun muassa epävarmuuden sietokykyä. Alalle mielivän tulee pystyä työskentelemään niin yksin kuin ryhmässäkin. Projektityöskentelyn hallitseminenkin on tärkeää.
Opintoihin kuuluvat olennaisesti harjoittelujaksot. Hoitotyöhön tutustutaan parhaiten käytännön kautta.
Kotikäyntejä ja sairaalaelämää
Tällä hetkellä Viljanen saa toimeentulonsa kotihoidon kentältä. Kotihoitopalvelussa työ koostuu asiakaskäynneistä. Asiakkaat ovat etupäässä kotonaan asustavia vanhuksia. Joukossa on myös kehitysvammaisia sekä erilaisia työikäisiä, jotka saattavat tarvita vaikkapa päivittäisiä antibioottipistoksia.
”Lääkkeiden jako on yksi tavallisimpia työtehtäviäni”, Sirpa Viljanen kertoo. ”Nykyään vanhukset syövät niin montaa sorttia pillereitä. Huolehdimme myös asiakkaiden hygieniasta ja tarkastamme, että vanhukset muistavat syödä kunnolla. Voimme myös esimerkiksi hoitaa haavoja.”
Viljanen kuvailee nykyistä työtään monipuoliseksi ja haastavaksi.
”Kotisairaanhoito on itsenäistä hommaa. Se on myös vaativaa, sillä konsultoimme lääkäriä vain kerran viikossa.”
Työn vaativuudesta huolimatta ahertamiseen mahtuu iloisia hetkiä ja plussapuolia.
”Tykkään auttaa ihmisiä. Tätä työtä tehdään sydämestä. On antoisaa päästä tapaamaan erilaisia ihmisiä. Alaamme vaivaa kuitenkin arvostuksen puute ja liian talouspainotteinen ajattelu. Vierailuajoista täytyy nipistää, vaikka se ei ole hyväksi. Ihminen ei ole kone.”
Viljasen mukaan pitkän tähtäimen suunnittelu alalla ei suju aina onnistuneesti.
”Toiminta on liian byrokraattista. Päättäjien pitäisi kuunnella palautetta ja näkemyksiä ruohonjuuritasolta. Vanhukset kärsivät, kun heidän luonaan vierailevat hoitajat vaihtuvat jatkuvasti. Asiat voitaisiin toteuttaa kunnolla, jos suunnitteluun panostettaisiin.”
Myös sairaalatyössä on ongelmansa.
”Kotiutuksissa on usein liian kiire”, Viljanen arvioi. ”Ihmiset eivät myöskään tunnu ymmärtävän, kuinka raskasta sairaanhoitajan työ voi olla fyysisesti. Esimerkiksi halvaantuneiden vanhusten kanssa työskentely on todella rankkaa ja vaatii voimia.”
Toisaalta sairaalassa pääsee näkemään piristäviä parantumiskertomuksia. Lääkärit antavat sairaanhoitajille selkeät ohjeet näiden työtehtäviin.
”Lisäksi voimaa saa hyvistä työtovereista, joiden kesken vallitsee keskinäinen arvostus.”
Palkkauksessa parantamisen varaa
Hoitoalan palkat ovat olleet lähivuosina tapetilla. Alan työntekijöiden tulotason purnataan olevan aivan liian alhainen. Sirpa Viljanen yhtyy näkemykseen topakasti.
”Pitää paikkansa. Työn vastuullisuudesta huolimatta ammattia ei arvosteta tarpeeksi. Mielestäni vastuun pitäisi näkyä hoitoalan palkoissa. Erikoissairaanhoitajan tutkinnostani huolimatta minulla on tällä hetkellä alle 1900 euron kuukausiansiot. Se on vähän huomioon ottaen sen, että minulla on takanani kuuden ja puolen vuoden opinnot. Välillä tuntuu, että on pakko palata vuorotyöhön, jotta tulisi toimeen.”
Lisäksi Viljasta kismittää työsuhteiden pätkäluonteisuus – epäkohta, jonka parissa tapellaan 2000-luvulla monellakin alalla.
”Nykypäivänä kaikesta tehdään projektia, jotta ihmisiä ei tarvitsisi palkata vakituisesti. Se tuntuu aivan käsittämättömältä.”
Sirpa Viljanen tahtoo kuitenkin pysyä hoitoalalla. Sairaanhoitajan ammatti on kutsumus, josta on vaikea luopua. Mikä motivoi puurtamaan, vaikkei palkkapussi pursuisikaan? Viljasen mukaan kiitolliset asiakkaat ja näiden loihtimat arjen yllättävät, aurinkoiset hetket.
”Kerran vaihdoin erään ihmisen rollaattorin uuteen. Hän halusi välttämättä tarjota minulle kiitokseksi kahvia ja Presidentinlinnan ohjeiden mukaan leivottuja Hanna-tädin piparkakkuja. Se oli jotenkin liikuttavaa. Eräs pappa taas piti minua lähes tyttärenään, siltä häneltä oli menehtynyt aikanaan minun nimiseni omainen. Toimin hänen omahoitajanaan viisi vuotta. Sinä aikana sain häneltä muun muassa mietekirjan lahjaksi. Lisäksi vuosien varrella selvisi, että meillä on yhteinen lempikukka, keltainen ruusu.”