Olympiakomitean opinto-ohjaaja Tuuli Merikoski-Siliuksen tehtävänä on auttaa huippu-urheilijoita yhdistämään täysipainoinen harjoittelu ja opiskelu.
Yhä edelleen julkisuudessa saatetaan ihmetellä nuorta urheilijalahjakkuutta, joka jaksaa jopa hoitaa koulunkäyntinsä. Kuitenkin urheilun ja opintojen kunniakas yhdistäminen on nykyään ennemmin sääntö kuin poikkeus.
Urheilun ja opintojen menestyksellisen yhdistämisen tiellä on monia vaikeuksia. Vaikka urheilija on omassa lajissaan huipulla, ei koulunkäyntiä ja opiskelua voi nykyään unohtaa. Opintojen ja urheilu-uran yhteensovittaminen vaatii paljon.
Huippu-urheilijankaan ei tarvitse tehdä opintoihin liittyviä valintoja ja ratkaisuja yksin. Olympiakomitean palkkalistoilla on vuodesta 2001 työskennellyt päätoiminen huippu-urheilijoiden opinto-ohjaaja Tuuli Merikoski-Silius. Hänen tehtävänsä on auttaa urheilijoita yhdistämään täysipainoinen harjoittelu ja opiskelu.
– Tapaan kaikki valintaleireille osallistuvat nuoret urheilijat ja haastattelen heidät. Lisäksi kaikki olympiakomitean valmennustukea saavat velvoitetaan laatimaan koulutus- ja elämäurasuunnitelma. Siinä he voivat myös ilmoittaa, jos haluavat opinto-ohjaajan ottavan yhteyttä.
Tyypillistä tapausta Merikoski-Silius ei voi nimetä, sillä urheilijoiden elämäntilanteet vaihtelevat laidasta laitaan.
– Koulutus- ja elämänurasuunnitelmissa kuvataan perustilanne, mutta opinto-ohjaajan puhelin pirisee niin urasuunnitteluun liittyvien kuin vaikkapa opintotukikysymysten tai minkä tahansa yksityiskohdan vuoksi.
Urheilu + opinnot = hankalaa?
Urheilijaa vaivaa ajan puute. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, ja noihin tunteihin pitää sijoittaa niin harjoittelu, kisat, matkat, lepo ja opinnot kuin vapaa-aikakin. Lisäksi urheilijalle tulee väistämättä paljon poissaoloja harjoitusten ja kilpailujen vuoksi.
Opinnot kestävät usein kauemmin kuin opiskelukavereilla. Silti opintojen rahoitus kohtelee kaikkia opiskelijoita samalla tavalla, järjestelmä ei juuri jousta. Siispä urheilijan on joustettava.
Yksi ongelmista on koulutusjärjestelmän vaikeaselkoisuus: urheileva nuori ei välttämättä tiedä kaikkia mahdollisuuksia eikä osaa hyödyntää niitä. Suomessa on kattava urheilulukioiden ja -oppilaitosten verkosto. Lisäksi yksittäiset oppilaitokset tarjoavat urheilusuuntautuneita koulutusohjelmia ja linjoja.
Kaikkiin näihin ongelmiin Merikoski-Siliuskin on työssään törmännyt, ja pyrkinyt niitä opiskelevan urheilijan kanssa ratkomaan.
Jumppamaikka, jumppari vai merkonomi
Tyypillisin urheilijan haaveammatti on jokin liikunta-alaan liittyvä.
– Liikunta-ala on tiedollisesti hyvä, urheilijaa ja valmentautumista tukeva alavalinta, mutta valmentautumisen kannalta esimerkiksi liikunnanopettajakoulutus tai fysioterapeuttikoulutus ei ole kaikkein helpoimpia. Molemmat vaativat läsnäoloa, ja se ei taas sovi urheilun aikatauluihin.
Kliseinen kuva siitä, että kaikki urheilijat ovat merkonomeja pitää Merikoski-Siliuksen mukaan jossain määrin paikkansa:
– Kaupallisilla aloilla on perinteisesti järjestetty urheilusuuntautuneita koulutuksia, oikeastaan koko urheilupainotteinen opiskelu on alkanut kaupallisilta aloilta.
– Kaupallinen koulutus on myös hyvä ja yleispätevä pohjakoulutus. Se antaa valmiuksia moneen. Ja kaupallisen alan ja urheilu-uran yhdistäminen tarjoaa hyviä työllistymisnäkymiä: urheilussa kaivataan kaupallisia osaajia. Opintojen joustavuus on myös yksi syy kaupallisen alan suosiolle urheilijoiden joukossa.
– Opiskelumuodoltaan ihanteellisin koulutusvaihtoehto taitaa olla yliopisto akateemisine vapauksineen. Mutta täysin vapaata ei opiskeleminen ole sielläkään, sanoo Merikoski-Silius.
Opintojen sparraajaa kaivataan
Urheilu maailman huipputasolla on kokopäiväistä työtä, jo Suomen parhaimmistoonkin mahtuminen vaatii totaalista sitoutumista urheilu-uraan. Sitoutumista vaaditan muiltakin kuin urheilijalta itseltään. Lähipiiriltäkin vaaditan paljon.
Perheen, valmentajan, seuran ja lajiliiton lisäksi myös urheilijan oma sitoutuminen opiskelutavoitteisiin on tietenkin tärkeää. Merikoski-Silius kaipaakin opiskelun ottamista yhä kiinteämmin mukaan valmentautumisprosessiin:
– Yhtä tärkeitä kuin voimavalmennus, psyykkinen valmennus ja ravitsemusvalmennus olisi opiskeluvalmentaja. Tähän suuntaan ollaan jo menossa esimerkiksi urheiluakatemioissa, jotka ovat urheilijoiden, lajiliittojen, oppilaitosten, kuntien ja valmennuksen tukipalveluja tarjoavien tahojen yhteistyöverkostoja.
Esimerkkinä oppilaitosten ja lajien rajat ylittävästä koulutusratkaisusta Merikoski-Silius mainitsee Ouluseutu Urheiluakatemian:
– Oulussa ollaan pitkällä urheilu- ja opiskeluystävällisyyden yhteennivomisessa. Akatemiaan kuluu Oulun seudun oppilaitoksia toisen asteen oppilaitoksista yliopistoon saakka, lisäksi paikallinen yrityselämä on myös mukana.
– Urheilijalle on hyötyä siitä, että ympärillä on urheilua ymmärtäviä ja tukevia ihmisiä. Oppilaitokset taas voivat hyötyä urheilijoista muulla tavoin: esimerkiksi Oulun yliopistossa urheilun ja opintojen yhdistäminen on otettu opintojenkehittämisen kohteeksi. Urheilijat ovat siis ikään kuin pilotteina hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää yhä joustavampia opiskelutapoja.
Urheilu käy työstä
Koulutus ja elämänuran suunnitteleminen auttaa urheilijaa selviämään myös huippu-uran karikoista. Aina ei voi onnistua urheilijana, ja silloin on hyvä huomata, että muutakin elämää on.
Urheilu-urasta jää paljon käteen. Urheilija on yleensä keskittymiskykyinen ja hyvä organisoimaan tekemisensä. Varsinkin joukkuelajeissa opitaan ryhmässä toimimista ja sosiaalisuutta. Usein urheilu-urasta jää muistojen lisäksi konkreettisia yhteistyö- ja tukiverkostoja, jotka voivat auttaa uralla eteenpäin. Nykyiset urheilijat ymmärtävät pr- ja markkina-arvonsa ja osaavat niitä myös hyödyntää.
Vaikka urheilija saisikin opintonsa kunnialla loppuun, voi työllistymisestä tulla seuraava kynnys:
– Urheilijat eivät välttämättä ole kysyttyä työvoimaa uransa aikana, mutta urheilu-ura käy kyllä työkokemuksesta työpaikkaa haettaessa, Merikoski-Silius arvioi.