Syksyn kirjoitukset ovat takana. Mitkä ovat tunnelmat? Annika Vainio kertoo Opintoluotsin artikkelisarjassa abivuodestaan.
Toinen jakso on alkanut Savonlinnan Taidelukiossa 7.10. 2004. Syksyn kirjoittajat ovat saaneet huokaista helpotuksesta, tai huolesta kirjoituksien jälkeen. Alustavat tulokset kirjoittajat saivat jo viikon kuluttua kirjoituksista, mutta virallisia tuloksia saadaan odotella marraskuun puolelle saakka.
Syksyn kirjoitukset olivat – ja menivät
Millaiselta kirjoitukset sitten tuntuvat? Millaiselta tuntuu kävellä saliin, joka on täynnä numeroituja pulpetteja? Matematiikan kirjoitusten aamuna keskityin ehkäpä enemmän eväiden pohtimiseen kuin kirjoituksien jännittämiseen. Oman nimen kuultuani kävelin pelonsekaisin tuntein saliin, joka oli järjestetty juuri meitä, abeja varten.
Kirjoitustilanne ei ollutkaan niin dramaattinen kuin olin kaiket vuodet ajatellut. Aikaa oli riittävästi eikä papereissa ollut tyhjiä viivoja, joille en olisi osannut kirjoittaa mitään. Kesken perjantaisen laskemisurakan havahduin ajatukseen "tässä sitä nyt ollaan".
Ainoa asia, mikä kirjoituksissa epäilytti, oli poislähteminen. Olinko varmasti merkinnyt nimen jokaiseen paperiin ja tehnyt parhaani? Istuminen toimettomana kirjoitustilanteessa ei ollut oikea ratkaisu. Papereiden selailu ja laskujen tarkistaminen sai oloni entistä epävarmemmaksi. Lähteminen puolestaan toi mukanaan helpotuksen tunteen, joka kuitenkin kesti vain hetken.
Ruotsin kirjoitukset seuraavana perjantaina tuntuivat haasteellisemmilta kuin matematiikan. Kuusi tuntia alkoikin tuntua ajatuksissa lyhyeltä ajalta. Aineen kirjoittaminen ei ollut enää helppoa, kun sinikeltainen sanakirja oli kilometrin päässä kotona keittiönpöydällä.
Tietoisena siitä, ettei koe ollut enää kurssikoe vaan viimeinen ruotsin koe lukiossa yritin keskittyä ja lukea luetunymmärtämiset moneen kertaan. Ymmärrystä kyllä riitti, mutta monivalintakysymykset tuntuivat ylivoimaisilta. Yhden kirjaimen mustaaminen tuntui enemmänkin lottoamiselta kuin oikean vaihtoehdon valitsemiselta. Rahapalkinnon sijaan täytettyä tositetta vastaan saadaan valkolakki.
Kulttuurimatka Riikaan
Rankasta ensimmäisestä jaksosta ja syksyn kirjoituksista palkintona oli abimatka Riikaan. 13. lokakuuta bussillinen taidelukion abeja matkusti Helsingin kautta laivalla Tallinnaan, josta matka jatkui bussilla Viron läpi Riikaan. Jokaisen oppilaan itse kustantama opintomatka tarjosi 16 tunnin matkanteon lisäksi kolme kokonaista päivää perillä Latvian pääkaupungissa.
Matka ei ollut tarkoitettu vain täysi-ikäisten abiturienttien hauskanpitoon. Vierailun aikana tutustuttiin mm. Latvian miehitysmuseoon, ulkomaisen taiteen museoon sekä balettiin Latvian kansallisoopperassa. Koominen Schostakovichin baletti yllätti positiivisesti. Baletti ei ollut klassista hyppelyä, vaan huvittava kertomus 1930-luvun elämästä kolhoosissa. Kirkas Puro-baletti nauratti varmasti jokaista katsojaa koiraksi pukeutuneen miehen ilmestyessä lavalle.
Kaupunki hurmasi matkailijat. Vanhat rakennukset ja kirkkojen tornit, jotka nousivat terävinä huippuina harmaata taivasta vasten, muistuttivat matkailijoita faktasta, että kyseessä on todellakin vanha kaupunki. Keskiajalta neuvostoaikaan ja neuvostoajasta nykyaikaan selvinnyt kaupunki on sekoitus kaikkea.
Aikaa opiskelulle
Abimatkan ja sitä seuranneen syysloman jälkeen on koulunkäynti velvoittanut opiskelijat heräämään pimeisiin syksyisiin aamuihin. Opiskelu loman jälkeen tuntuu taas tutulta ja ehkäpä turvalliseltakin arjelta.
Lukuaineilta vältyn toiseksi viimeisessä jaksossa lähes kokonaan. Lukujärjestyksessä on enemmän tyhjiä kuin täysiä sarakkeita. Ranska, taidehistoria, piirustus ja maalaus, englanti, psykologia sekä lopputyökurssi työllistävät tässä jaksossa 14 oppitunnin verran viikossa. Jakson vaihduttua kävin hermostuksissani kysymässä kertyvien kurssien määrää, saldo oli 83 kurssia, eli reilusti yli vaaditun 75 kurssin. Kaksi tai kolme oppituntia päivässä ei kuitenkaan tunnu koulunkäynniltä, mutta ehkä tämä korvaa ensimmäisen ja toisen lukiovuoden yli 30 viikkotunnin jaksot.
Mitä opit taikkarissa, kuvislinjalainen?
Lopputyö-projekti tämänvuotisesta "piilossa" aiheesta on käynnistynyt kuvataidelinjalaisilla. Nyt pitäisikin olla suunnitelmat ja aikataulut valmiina tammikuista töiden ripustamista silmälläpitäen. Lopputyölle on varattu lukujärjestyksestä aikaa joka viikolle kolme tuntia, jolloin saa ohjausta opettajalta. Varmaa on, että jokainen joutuu käyttämään työhönsä myös arvokasta vapaa-aikaa.
Koska minä olen opiskellut pitkänä taideaineenani sovellettua taidetta, täytyy toteuttamistekniikkani olla jokin kursseilla opituista tai vaihtoehtoisesti muu tekniikka, jonka hallitsen hyvin. Tiiviin lopputyökurssin aikana ei ehdi enää opetella uusia tekniikoita. Vaikka valokuvaus tai öljyvärityö tuntuisivatkin houkuttelevilta vaihtoehdoilta nyt, täytyy luottaa omiin olemassa oleviin taitoihin. Olen valinnut tekniikakseni huovutuksen, jonka saloihin tutustuimme viime vuonna huovutuskurssilla sekä tänä syksynä kuivahuovutuskurssilla. Laaja ja hyvinkin abstrakti aihe antaa tekijöille monia eri vaihtoehtoja sekä tapoja tarkastella kyseistä tehtävää. Oman hahmotelmani palapelistä keksin kesällä. Idea oli aluksi vain yksi yöllinen päähänpisto, mutta aihetta jalostamalla se on kehittynyt lopputyön rungoksi.
Lopputyökurssiin liittyy myös portfolio. Työvaiheiden kuvaaminen ja kirjan kokoaminen muodostavat toisen numeron lopputyökurssista. Ei siis auta, että osaa tehdä aiheeseen istuvan työn parhaansa mukaan, täytyy osata koota lopputyön kehityskaari kuvalliseksi ja kirjalliseksi selonteoksi.
Järjestelmällisyys ja organisointi on ollut tähän mennessä opettajien vastuulla, mutta lopputyössä oppilaan tulee itse hahmottaa osaamisensa, työtahtinsa sekä tarvittavat materiaalit. Kahden kurssin: lopputyön ja portfolion, kokonaisuuden oppilas rakentaa omatoimisesti alusta loppuun ja toimii itse omana opettajanaan.
Mikä minusta tulee isona?
Koulun lähes jokaisen opiskeltavan aineen käsitellessä viimeisiä opiskeltavia asioita kääntyy ajatus väkisinkin lukion jälkeiseen aikaan. Samanikäisten ystävien kanssa keskustelu sivuaa nykyisin entistä useammin tulevaisuuden suunnitelmia. Itse voi vain hämmästellen kuunnella, kun joillakin on jo selkeät suunnitelmat jatkokoulutusta ajatellen. Tulevia opettajia, psykologeja sekä tuomareita painostavat jo pääsykokeet.
Entä jos ei tiedä, mitä tulevaisuudelta haluaa? Tai tietää, mitä ei halua? Vaihtoehtoja lukion jälkeen on monia. Kouluihin täytyy joka tapauksessa pyrkiä, mutta mitä opiskelemaan?
Monilla taidelukiolaisilla pyörii mielessä monia vaihtoehtoja. Jatkaako lukion viitoittamalla taidealalla vai kääntää mopoa ihan muille urille? Välivuosi vaikuttaa houkuttelevalta ajatukselta, mutta pelko ikuisesta välivuodesta kalvaa mielessä. Edellisten vuosien ylioppilaat antavat tosin lohduttavan esimerkin. Hekin ovat löytäneet tiensä jatkokoulutukseen, toiset välivuoden, toiset heti lukion jälkeen. Vaikein kysymys on se, johon vastauksen joutuu etsimään aivan yksin. Mistä tietää, minkä polun itse valitsee? Vai uskaltaako luottaa siihen, että polku valitsee sinut?