Jo joka neljäs yliopistossa tutkintoa suorittava opiskelija on täyttänyt 30 vuotta.
Aikuisiällä toteutuva yliopisto-opiskelu on lisääntynyt niin, että nyt joka neljäs yliopistossa perustutkintoa suorittava opiskelija on täyttänyt 30 vuotta. Yliopistojen aikuiset opiskelijat eivät muodosta yhtenäistä ryhmää, vaan opiskelijoiden aikuistumiseen liittyy useita ilmiöitä. Tässä artikkelissa tarkastellaan haastattelututkimukseen perustuen yhtä yliopisto-opiskelijoiden ikärakenteen muutokseen liittyvää ilmiötä, opintojen aloittamista ja läpiviemistä aikuisella iällä.
Ensin talo ja auto, sitten yliopistoon
Nuoren opiskelijan elämäntilanteeseen kuuluu itsenäistyminen ja irtautuminen lapsuudenkodista. Aikuisena opintonsa aloittavat opiskelijat ovat jo käyneet läpi nämä nuoruuden kehitystehtävät. Aikuisiällä opiskelleiden elämänkulku ei noudata sellaista vaiheisuutta, jossa opiskelua seuraa työ ja perheen perustaminen, vaan elämänkulun tapahtumien järjestys saa uudenlaisia muotoja.
"Et kyllä kaiken sen edellytyksenä siis yliopistoon menon, on ollut se, et ensin on saavuttanut elämässään sen tietyn tason minkä asettaa, et on oma asunto ja oma auto ja niin edelleen niin sen jälkeen voi."
Kaikki haastateltavat (n=21) olivat nuoruudessaan sijoittuneet työelämään, ja suurin osa heistä oli myös hankkinut ammatillisen koulutuksen. Elämänkulun katkoksina pidettyjä tiloja, kuten koulutuksen keskeyttämistä tai työttömyyttä ei näissä koulutushistorioissa ole. Jälkikäteen kerrottuna haastateltavat tarjoavat varsin yhtenäisen kuvauksen ensimmäisestä koulutuksestaan ja sijoittumisestaan työmarkkinoille.
Haastateltujen elämässä alkaa aikuisuudessa ikään kuin toinen aika, jossa valinnat yksilöllistyvät. He aloittivat yliopisto-opinnot ja alkoivat tällä tavoin kesken aikuisuuden suuntautua korkeammalle koulutustasolle ja uuteen asemaan yhteiskunnassa. Opiskelun aloittamisen taustalla moni haastateltava kertoi olleen "puutumisen" työhön tai asemaan työssä. Aikuisiällä yliopistossa opiskelevat tulevat yliopistoon monia eri reittejä pitkin. Koulutustaustasta riippuen osa haastateltavista oli käynyt aikuisena iltalukion, osa oli aloittanut opiskelun uudelleen avoimessa yliopistossa, ja osa pyrki suoraan yliopistoon.
Monta tapaa opiskella
Aikuisena opiskelleilla oli erilaisia käytäntöjä opintojensa läpiviemisessä. Osa haastatelluista oli opiskellut perinteiseen tapaan kokopäiväisesti. Tällöin opiskelijan toimeentulona oli opintotuki. Hänen työmarkkina-asemansa ja sosioekonominen asemansa oli yksiselitteisesti opiskelija. Päätoimisesti opiskelleet kertoivat opiskeluajastaan ikään kuin se olisi ollut työtä. Opiskelu oli suunnitelmallista, ja itselle asetettiin aikarajoja, joissa myös pysyttiin.
Toisessa esille tulleessa opiskelukäytännössä pääsiallinen toiminta vuorotteli työn ja opiskelun välillä. Opiskelu limittyi ajallisesti työssäkäynnin välille tai työ ja opiskelu olivat ajoittain päällekkäisiä ja yhtäaikaisia. Tällainen opiskelutapa ei ole tyypillinen yksinomaan aikuisille, vaan myös monet nuoremmat opiskelijat käyvät työssä opintojen ohessa. Haastateltavat olivat osan opintojen ajasta vuorotteluvapaalla tai osa-aikavapaalla, tai käyttivät mahdollisuutta opintovapaaseen joustavasti joko yksittäisinä päivinä, lyhyinä pätkinä, tai yhtenä pitempänä jaksona esimerkiksi opintojen lopussa. Näin he käyttivät työmarkkinoiden tarjoamia etuja eräänlaisena "opintotukena".
Varsinaiseksi ei-traditionaaliseksi, perinteisestä opiskelusta poikkeavaksi opiskelukäytännöksi voidaan nimetä tilanne, jossa henkilö on sekä kokoaikaisessa työssä että opiskelee. Tällöin yliopistossa opiskelevan työmarkkina-asema määrittyy virallisissa luokitteluissa työntekijäksi. Useimmat haastattelemani tällä tavoin opiskelleet veivät kuitenkin opintonsa läpi normiajassa eli viidessä vuodessa tai nopeamminkin. Näin he olivat samanaikaisesti sekä työssä että (opintojen keston mukaan määritettynä) kokopäiväisiä opiskelijoita.
Mitä opiskelusta seurasi?
Yliopistollisen tutkinnon suorittaminen aikuisiällä muuttaa henkilön sosiaalista asemaa. Haastateltavat pitivät itse opintojaan hyödyllisinä ja kannattavina, vaikkeivät he kaikki sijoittuneetkaan uutta koulutusta vastaavaan työhön tutkinnon suorittamisen jälkeen. He tunnistivat opiskeluun ja tutkinnon suorittamiseen liittyneen monia muutoksia. Vaikka etenkin haastatellut naiset kertoivat, että he olivat aluksi tunteneet itsensä epävarmoiksi opiskelijoiksi lahjakkaina pitämiensä nuorten joukossa, opintojen edetessä itsetunto parani ja varmuus lisääntyi. Tutkinnon suorittamisen jälkeen hankittu uusi työ oli edellistä mielenkiintoisempaa. Entisessä työssä jatkavatkin kokivat työnsä aiempaa antoisampana.
Mielenkiintoista koulutustason kohoamisessa kesken aikuisuuden on myös se, miten muut suhtautuvat tilanteeseen. Haastateltavat kokivat, että kohonneen koulutustason myötä heitä arvostettiin enemmän kuin ennen.
"Erinomaisen tyytyväinen että kävin yliopiston ja sain tällasen hienon tittelin, maisterin tittelin ja vaikka se tuntuu kuinka lapselliselta, niin kyllä se vähän toisten ihmisten suhtautumista muuttaa."
Opiskelulle ja tutkinnon suorittamiselle annettiin sekä itsearvoisia että välineellisiä merkityksiä. Opiskelu ja oppiminen olivat itsessään arvokkaita. Monet kertoivat nauttineensa opiskelustaan niin, että opiskelivat enemmän kuin tutkintoon olisi tarvittu. Yliopistotutkinnon suorittaminen toimi myös välineenä uuden työn hankkimisessa ja sosiaalisessa kohoamisessa.
Yliopistojen uudenlaiset opiskelijat
Monissa koulutuspoliittisissa teksteissä, yliopistolaki mukaan lukien, on mainintoja siitä, että yliopisto-opiskelijat ovat nuoria. Lisäksi opiskelijoiden korkeaa valmistumisikää ja opintojen pitkittymistä pidetään ongelmana. Vaikka joillakin koulutuspoliittisilla toimilla onkin ehkä pyritty "nuorentamaan" yliopisto-opiskelijoita, aikuisten opiskelu on jatkuvasti lisääntynyt. Suomalainen korkeakoulutusjärjestelmä on avautunut ja laajentunut siten, ettei aikuisena tapahtuvalle opiskelulle ole varsinaisia rakenteellisia umpikujia tai esteitä.
Vaikka aikuisena opiskelevat eivät toteuta koulutuspoliittisista teksteistä luettavissa olevaa nuorena opiskelun ideaalia, heidän voi nähdä toteuttavan jatkuvan koulutuksen ja elinikäisen oppimisen ideaalia. Opinnot voi aloittaa aikuisella iällä, ja aikuisena voi siirtyä joko kokonaan uudelle alalle tai "nousta" alunperin valitsemallaan alalla korkeammalle koulutustasolle. Nuoruudessa tehdyt koulutus- ja ammattivalinnat eivät enää välttämättä ole ratkaisuja, jotka johtavat koko aikuisiän kestävään asemaan yhteiskunnassa.
Kirjoittaja toimii tutkijana Joensuun yliopiston sosiologian laitoksella. Artikkeli perustuu hänen väitöskirjaansa Pitkä opintie. Aikuisiällä suoritettu yliopistotutkinto ja koulutuksellisen elämänkulun muutos. (Joensuun yliopisto, 2003)