Bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelma

Tutkintonimikkeet: Insinööri (AMK)
Tutkinnot: Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto
Laajuus ja kesto: 240 opintopistettä/ 4 vuotta

Biotekniikkaa hyödynnetään esimerkiksi ympäristönsuojelussa sekä entsyymien ja antibioottien valmistuksessa. Elintarviketekniikan tavoitteena on suunnitella terveellisiä ja turvallisia elintarvikkeita.

Bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelmasta valmistuneita insinöörejä työskentelee elintarvike-, lääke-, kemian- ja puunjalostusteollisuudessa sekä biotekniikan yrityksissä. Työtä on suunnittelussa, tuotekehityksessä, laadunvalvonnassa, tuotannossa ja myynnissä. Bio- ja elintarviketekniikan insinöörien tehtävänimikkeitä ovat esimerkiksi jäteneuvoja, ympäristöinsinööri, tuotannon esimies, tuotannonsuunnittelija ja tuote-esittelijä. 

Työpaikkoja on myös konsulttitoimistoissa, tutkimuslaitoksissa sekä kaupan ja ympäristönsuojelun alalla. Julkishallinnossa työpaikkoja on esimerkiksi elintarvike- ja ympäristölaboratorioissa valvontatyössä.


Vuonna 2012 alkavat koulutukset löytyvät Opetushallituksen Koulutusnetistä. Voit halutessasi tarkentaa hakua esimerkiksi paikkakunnan tai alkamislukukauden mukaan. Kaikkia koulutuksia ei järjestetä joka vuosi.

HUOM! Käyttäessäsi Mozilla Firefox –selainta linkki ei välttämättä näytä koulutuksia ensimmäisellä klikkauksella. Klikkaa linkkiä uudelleen.

Seuraavien asiasanojen avulla löydät tietoa lähialoista ja muusta aiheeseen liittyvästä Opintoluotsin sivuilla:
biotieteet, elintarvikeala, kemia, paperiteollisuus, ympäristöala

Tietolähteinä on käytetty Opetushallituksen, opetusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä koulutuksen järjestäjien julkaisuja.
|
Päivitetty 23.8.2010

Tietoa opinnoista


Ammatinkuvauksia (Ammattinetti)


Lisää ammatinkuvauksia »


Haastatteluja ja artikkeleita


Hyvä tietää


Etsi muita vaihtoehtoja