Puualan perustutkinto

Koulutusohjelmat: Teollisuuspuusepän koulutusohjelma; Puuseppä
Laajuus ja kesto: 120 opintoviikkoa/ 2-3 vuotta. Aikuiset näyttötutkintona 1-2 vuotta tai suoraan näyttökokeella.

Puualalla muokataan puusta puolivalmisteita ja valmiita tuotteita.

Teollisuuspuusepän koulutusohjelma

Puuseppä tekee huonekaluja ja muita käyttöesineitä sekä höyläystuotteita, kuten listoja ja lattialautoja. Hän valmistaa ja asentaa ovia, ikkunoita ja kalusteita. Rakennustyömaalla tehdään myös sisustustöitä. Puuseppä käyttää erilaisia työstökoneita ja tekee myös pintakäsittely- ja viimeistelytyöt.

Töitä on muun muassa puusepänverstaissa, huonekalu-, kaluste- ja rakennusteollisuudessa ja teattereiden lavastepajoissa. Puutavara-, kaluste- ja huonekaluliikkeissä puuseppä voi olla myyntitehtävissä. Muita  ammattinimikkeitä ovat esimerkiksi huonekalumyyjä, kalusteasentaja, koristepuuseppä tai näyttämömestari.

Puualan ammatteja ovat myös huonekalujen entisöijä, ikkuna- ja oviasentaja, lasittaja, vanerityöntekijä ja veneenrakentaja. 


Vuonna 2012 alkavat koulutukset löytyvät Opetushallituksen Koulutusnetistä. Voit halutessasi tarkentaa hakua esimerkiksi paikkakunnan tai alkamislukukauden mukaan. Kaikkia koulutuksia ei järjestetä joka vuosi.

HUOM! Käyttäessäsi Mozilla Firefox –selainta linkki ei välttämättä näytä koulutuksia ensimmäisellä klikkauksella. Klikkaa linkkiä uudelleen.

Seuraavien asiasanojen avulla löydät tietoa lähialoista ja muusta aiheeseen liittyvästä Opintoluotsin sivuilla:
puuteknologia, rakennusala

Tietolähteinä on käytetty Opetushallituksen, opetusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä koulutuksen järjestäjien julkaisuja.
|
Päivitetty 23.8.2010