Tuotantotalous
| Tutkinnot: |
Tekniikan kandidaatti
Diplomi-insinööri
|
| Laajuus ja kesto: |
180 op + 120 op/ 3+ 2 vuotta
|
Tuotantotaloudessa opitaan johtamaan teollisuusyritystä ja hyödyntämään tehokkaasti tekniikkaa. Koulutus yhdistää liiketalouden, tekniikan ja johtamistaidon opintoja.
Tuotantotalouden opinnoissa erikoistutaan esimerkiksi logistiikkaan, teollisuustalouteen, työpsykologiaan tai kansainväliseen toimintaan. Lisäksi opintoihin voi yleensä sisällyttää jonkin tekniikan erikoisalan opintoja.
Työtehtävät ja -paikat
Työpaikkoja on teollisuusyrityksissä ja muilla elinkeinoelämän aloilla. Moni vastavalmistunut työskentelee liikkeenjohdon konsulttina. Tuotantotaloutta opiskellut voi työllistyä myös esimerkiksi yritystalouden, markkinoinnin, myynnin, yritystoiminnan strategisen suunnittelun, henkilöstöjohtamisen, logistiikan tai riskien hallinnan asiantuntijana tai johtajana.
Opintojen sisällöissä ja painotuksissa on eroja yliopistojen välillä. Tarkat tiedot opinnoista löytyvät yliopistojen verkkosivuilta.
Tuotantotaloutta voi opiskella seuraavissa yliopistoissa:
Tietolähteinä on käytetty Opetushallituksen, opetusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä koulutuksen järjestäjien julkaisuja.
Päivitetty 23.8.2010
|