Lääketiede
| Tutkinnot: |
Lääketieteen lisensiaatti
|
| Laajuus ja kesto: |
360 opintopistettä/ 6 vuotta
|
Lääketieteen opinnoissa perehdytään aluksi ihmisen rakenteeseen ja toimintaan. Käytännön lääkärin työssä tarvittavien taitojen harjoittelu tapahtuu opintojen myöhemmässä vaiheessa opetussairaalassa.
Opinnot johtavat lääketieteen lisensiaatin tutkintoon, jonka suoritettuaan voi toimia lääkärinä. Tutkinnon jälkeen voi erikoistua esimerkiksi lasten kirurgiaan, psykiatriaan, silmätauteihin ja yleislääketieteeseen.
Työtehtävät ja -paikat
Suurin osa lääkäreistä työskentelee sairaaloissa, terveyskeskuksissa, työterveydenhuollossa tai yksityisillä lääkäriasemilla. He voivat olla myös tutkijoina tai opettajina lääketieteellisissä tiedekunnissa ja tutkimuslaitoksissa.
Lääkäri määrittää potilaiden sairauksia tutkimusten ja haastattelujen perusteella ja päättää hoitotoimenpiteistä. Lääkärin työ on myös sairauksien ennaltaehkäisemistä. Hän tekee usein terveystarkastuksia, osallistuu terveysneuvontaan ja -kasvatukseen sekä valvoo työpaikkojen työolosuhteita. Lisäksi lääkärillä voi olla hallinnollisia tehtäviä kuten laitoksen tai osaston johtaminen.
Opintojen sisällöissä ja painotuksissa on eroja yliopistojen välillä. Tarkat tiedot opinnoista löytyvät yliopistojen verkkosivuilta.
Lääketiedettä voi opiskella seuraavissa yliopistoissa:
Tietolähteinä on käytetty Opetushallituksen, opetusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä koulutuksen järjestäjien julkaisuja.
Päivitetty 23.8.2010
|