Sotilasala
| Tutkinnot: |
Sotatieteiden kandidaatti
Sotatieteiden maisteri
|
| Laajuus ja kesto: |
180 op + 120 op/ 3+ 2 vuotta
|
Maanpuolustuskorkeakouluun hyväksytty opiskelija saa opinto-oikeuden ylempään korkeakoulututkintoon eli maisterin tutkintoon. Ennen maisterin tutkintoa opiskelija suorittaa kuitenkin alempaan korkeakoulututkintoon eli sotatieteen kandidaatin tutkintoon johtavat kolmivuotiset opinnot. Kandidaatin tutkinnon jälkeen opiskelija nimitetään määräaikaiseen virkasuhteeseen 3–4 vuodeksi, jona aikana hän syventää saamaansa opetusta käytännössä. Työelämävaiheen jälkeen opiskelija siirtyy maisterin tutkintoon johtaviin opintoihin, jotka vievät kaksi vuotta.
Valmistuttuaan sotatieteiden maisteriksi opiskelija saa vakituisen nuoremman upseerin viran Puolustusvoimista tai Rajavartiolaitoksesta.
Suunnitteilla on myös siviilitaustaisille tarkoitettu sotatieteellinen tutkinto, joka antaa valmiudet asiantuntija- ja tutkijatehtäviin, muttei anna kelpoisuutta upseerin virkaan. Sotatieteiden maisteriopinnot avattaneen siviileille syksyllä 2010 ja sotatieteiden kandidaattiopinnot 2012.
Työtehtävät ja -paikat
Puolustusvoimien palveluksessa toimivat upseerit työskentelevät erilaisissa johdon, suunnittelun, kansainvälisen toiminnan, toimintavalmiuden ja huollon tehtävissä maa-, meri- tai ilmavoimissa. Työtehtävät vaihtelevat aselajeittain, mutta kouluttamistehtävät ovat varsinkin työuran alussa tavallisia.
Sotilasalaa voi yliopistotasolla opiskella ainoastaan Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tarkat tiedot opinnoista löytyvät yliopiston verkkosivuilta:
upseerin koulutusohjelma
Seuraavien asiasanojen avulla löydät tietoa lähialoista ja muusta aiheeseen liittyvästä Opintoluotsin sivuilla:
puolustusvoimat
Tietolähteinä on käytetty Opetushallituksen, opetusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä koulutuksen järjestäjien julkaisuja.
Päivitetty 23.8.2010
|