Oppilaan- ja opinto-ohjaajan koulutuksessa pääaineena on kasvatustiede tai kasvatussosiologia, ja opiskelija suorittaa maisterin tutkinnon. Koulutus antaa kelpoisuuden toimia oppilaanohjaajana peruskoulussa ja opinto-ohjaajana lukiossa sekä monipuoliset valmiudet ohjausalan asiantuntijatehtäviin eri oppilaitoksissa sekä muissa ohjauksen toimintaympäristöissä.
Yliopistollisen korkeakoulututkinnon suorittaneille järjestetään erillisiä ohjausalan opintoja Joensuun ja Jyväskylän yliopistoissa.
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus on opettajankoulutuksen suorittaneille, opinto-ohjaajana toimiville tai näihin tehtäviin aikoville tarkoitettua jatkokoulutusta. Koulutus antaa aiemmista opinnoistasi riippuen pätevyyden opinto-ohjaajan tehtäviin kaikkiin koulumuotoihin. Koulutuksen laajuus on 60 opintopistettä.
Koulutukseen haetaan ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa osoitteessa www.opekorkeahaku.fi.
Oppilaanohjaaja työskentelee peruskoulussa ja opinto-ohjaaja lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Ohjaaja ohjaa oppilaita esimerkiksi kurssi- ja ainevalinnoissa, oppimisongelmissa sekä jatko-opintoihin suuntautumisessa.
Lisää ammatinkuvauksia »