Kansanopistot

Kansanopistot ovat erilaisten kannatusyhdistysten, säätiöiden ja järjestöjen ylläpitämiä oppilaitoksia, jotka antavat sekä yleissivistävää että ammatillista koulutusta. Opiskelijat asuvat yleensä opintojensa ajan oppilaitoksen tiloissa.

Taustayhteisönsä ja luonteensa mukaan opistot voidaan jakaa sitoutumattomiin, kristillisiin, yhteiskunnallisiin ja erityisopistoihin.

Kansanopistoissa voi opiskella pitkillä opintolinjoilla tai lyhytkursseilla.

Pitkät opintolinjat

Pitkien opintolinjojen kesto vaihtelee, mutta useimmiten opinnot kestävät yhden lukuvuoden.

Pitkiä opintolinjoja ovat muun muassa seuraavat:

  • Kansanopistojen omat linjat, joiden sisällöt opistot suunnittelevat itse. Niillä voi opiskella esimerkiksi yhteiskunnallisia aineita, viestintää, kieliä, taideaineita tai hoitoalaa. Linjoilla on usein mahdollisuus opiskella myös yliopistollisia arvosanoja avoimina yliopisto-opintoina. Maahanmuuttajille on omia opintolinjoja.
  • Ammatillisen koulutukset linjat, joista valtaosa tarjoaa opintoja vapaa-ajan toiminnan ja liikunnan ohjaamiseen. Kansanopistoissa voi opiskella esimerkiksi lastenohjaajaksi, nuoriso-ohjaajaksi, artesaaniksi, media-assistentiksi, viittomakielen ohjaajaksi, erä-oppaaksi tai koulunkäyntiavustajaksi.
  • Linjat, joilla voi suorittaa peruskoulun oppimäärän, 10-luokan tai lukio-opintoja. Lukiolinjoilla voi opiskella sekä yksittäisiä aineita että ylioppilastutkinnon.

Lyhytkurssit

Kansanopistojen lyhytkursseilla voi keskittyä esimerkiksi kielten teho-opiskeluun, pa­rantaa tietotekniikan taitoja, taikka opiskella öljyvärimaalausta tai huonekalujen entisöintiä. Tarjolla on myös työpaikan ihmissuhdekursseja, eläkeläistoimintaa ja koko perheen luontokursseja. Lyhytkurssien pituus vaihtelee viikonlopusta muutamaan viikkoon.

Hakuajat ja pääsyvaatimukset

Kansanopistojen linjojen hakuajat ja pääsyvaatimukset ovat opisto- ja linjakohtaisia. Opiskelijaksi haetaan joko vapaamuotoisella hakemuksella, opiston omalla hakulomak­keella tai yhteishaussa. Lyhytkursseille ilmoittaudutaan suoraan oppilaitokseen.

|
Päivitetty 24.8.2010