Lukio-opinnot

Lukio-opinnot ovat yleissivistävää koulutusta, josta voi jatkaa eteenpäin yliopisto- tai ammattikorkeakouluopintoihin taikka ammatillisen koulutuksen lukio- ja ylioppilaspohjaisiin opintoihin. Lukio-opinnot voi suorittaa nuorena tai aikuisena.

Koko oppimäärän ja ylioppilastutkinnon lisäksi lukiossa voi opiskella myös yksittäisiä aineita.

Lukio-opintoja voi suorittaa eri tavoin:

Päivälukiot on tarkoitettu erityisesti peruskoulunsa päättäneille nuorille.

Aikuislukioilla tarkoitetaan erillisiä aikuislukioita ja lukioiden aikuislinjoja, joiden opetus on tarkoitettu pääasiassa 18 vuotta täyttäneille. Opiskelu on joustavaa, sillä opintoja voi suorittaa ilta- ja etäopetuksen lisäksi itsenäisesti opiskellen. Aikuislukiossa voi opiskella yksittäisiä aineita tai tähdätä lukion tai peruskoulun päättötodistukseen tai ylioppilastutkintoon. Aikuiset voivat hakeutua myös päivälukioihin.

Etälukiossa opinnot suoritetaan pääasiassa opettajan ohjaamana etäopiskeluna. Opiskelussa hyödynnetään oppikirjoja ja muuta kirjallista materiaalia, radion ja tv:n etäopiskeluohjelmia sekä erilaista verkkoaineistoa. Etälukiossa on mahdollista suorittaa kaikki opinnot verkon välityksellä.

Lukio-opintoja voi suorittaa myös kesälukioissa, kansanopistojen lukiolinjoilla ja Eurooppa-kouluissa. Päivälukioista osa on erikoistunut tiettyihin aineisiin, ja niitä kutsutaan erityisen koulutustehtävän saaneiksi lukioiksi.

 
|
Päivitetty 24.2.2010